Tiedote

Laivatilaukset nostavat teknologiateollisuuden tilauskantaa, Suomi tarvitsee lisää suurinvestointeja

Kaksi suurta laivatilausta vetivät teknologiateollisuuden tilaukset Suomessa vahvaan kasvuun loppuvuodesta. Jos laivatilauksia ei lasketa mukaan, uudet tilaukset ja tilauskanta pysyivät samalla tasolla kuin viime vuoden keväällä. Alan näkymät kuluvalle vuodelle ovat toiveikkaat: maailmantalous kasvaa vahvasti, tarjouspyyntöjä on liikkeellä ja liikevaihdon arvioidaan olevan keväällä suurempi kuin viime vuonna vastaavaan aikaan.

Tulokset perustuvat Teknologiateollisuus ry:n tilauskantatiedusteluun, jossa selvitettiin alan yritysten uusia tilauksia, tilauskantaa ja henkilöstökehitystä loka–joulukuussa.

Talouden kehityksen suunta on nyt oikea. Teknologiateollisuuden yritysten liikevaihto Suomessa kasvoi viime vuonna 10 prosenttia, yhteensä 74,1 miljardiin euroon. Puolet kasvusta tuli tuotantomäärän lisääntymisestä ja toinen puoli johtuu raaka-aineiden ja komponenttien hintojen noususta.

Tilauskantatiedustelussa mukana olevat yritykset Suomessa saivat loka–joulukuussa uusia tilauksia euromääräisesti peräti 54 prosenttia enemmän kuin edellisellä kvartaalilla ja 40 prosenttia enemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2016. Tilauskannan arvo oli joulukuun lopussa 11 prosenttia suurempi kuin syyskuun lopussa ja 25 prosenttia suurempi kuin vuoden 2016 joulukuussa.

Tilausten hyppäys johtui erityisesti kahdesta suuresta laivatilauksesta ja myös edellisellä kvartaalilla tapahtuneesta notkahduksesta. Teknologiateollisuuden tilauksissa tapahtui vuosi sitten tasokorotus, mutta sen jälkeen ei ole ollut nousutrendiä laivatilausten tuomaa piikkiä lukuun ottamatta. Yritysten tilanteet vaihtelevat edelleen suuresti.

Teknologiateollisuuden henkilöstö kasvoi viime vuonna runsaat 2 %, ja henkilöstöä oli vuoden aikana keskimäärin 297 000. 

Takamatka vaatii merkittäviä uudistuksia

Viime vuoden vahvasta talouskasvusta huolimatta Suomen talous laahaa edelleen jäljessä keskeisistä kilpailijamaista. Kun verrataan nykytilannetta vuoden 2008 alkuun, muut euromaat ovat Suomea 8 prosenttia edellä BKT:n kehityksessä ja viennissä peräti 40 prosenttia.

Tilastokeskukselta ja Tullilta tilatut laskelmat kertovat, että teollisuuden liikevaihto Suomessa oli viime vuonna 24 miljardia euroa pienempi kuin vuonna 2008, tavaravienti 7 miljardia euroa niukempi ja teollisuuden työpaikkoja oli kaikkiaan 93 000 vähemmän.

Tilannetta selittää ennen kaikkea se, että teollisuuden suuryritysten tuotanto ja liikevaihto ovat vähentyneet Suomessa ja se heijastuu myös alihankkijoiden tilanteeseen. Kyse ei ole luovasta tuhosta, sillä suuryritykset ovat kasvaneet Suomen sijasta muualla maailmassa.  

– Kyse on yritysten – kaikenkokoisten yritysten – toimintaympäristöstä ja Suomen vetovoimasta. Yhtä kaikkivoipaa lääkettä ei ole, vaan tarvitaan monenlaisia toimia ja valtava määrä uusia investointeja. Näin turvataan hyvinvoinnin rahoitus, Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Jorma Turunen sanoi. 

– Päätöksenteossa ei ole varaa herpaantua eikä jäädä odottamaan seuraavaa hallituskautta.

Yritysten julkinen TKI-tuki on palautettava kilpailijamaiden tasolle, ja verotukseen on laadittava kilpailuetua tuova tiekartta. Samoin on varmistettava kaikin keinoin osaavan työvoiman saatavuus. Tämä sisältää myös työperäisen maahanmuuton edistämisen, Turunen painotti.

Työrauhaa ja vastuullisia palkkaratkaisuja

Teknologiateollisuuden varatoimitusjohtaja Eeva-Liisa Inkeroinen korosti työrauhaa ja meneillään olevan työmarkkinakierroksen vastuullista jatkamista. Kilpailukyvyn ja kasvun kannalta on välttämätöntä, että millään toimialalla ei ylitetä teollisuudessa sovittua kustannustasoa.

– Suomen Pankki ja valtiovarainministeriö ovat lähteneet kasvuennusteissaan siitä, että palkkalinja pitää ja kilpailukyky voisi jatkaa paranemisen uralla. Jos tämä käänne hukataan, se on kohtalokas virhe työllisyydelle.

– Ajatus työrauhan horjumisesta on äärimmäisen ikävä. Toivottavasti tärkeät vientikuljetukset eivät pysähdy eivätkä poliittiset mielenilmaukset johda tuotannon keskeytyksiin. Se olisi isku sopimusyhteiskunnalle ja työmarkkinoiden luottamukselle, vaikka Suomen lakia ei millään lailla rikottaisikaan, Inkeroinen sanoi.   

Teknologiateollisuuden tuorein Talousnäkymät-raportti
Lehdistötilaisuuden esitysmateriaali

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Jorma Turunen, puh. 050 044 5444 @Teknologiat
Pääekonomisti Jukka Palokangas, puh. 040 750 5469 @palokju  

Teknologiateollisuuden tuoreimmat tilasto- ja esitystiedot löydät aina Talousnäkymät-sivustoltamme

Katso myös, mitä muita artikkeleita löytyy Teknologiateollisuuden helmikuun uutiskirjeestä.