Case Savonlinnan lyseon lukio
Teknologiateollisuus tutuksi lukiolaisille
Savonlinnan lyseon lukion opettajat ja opiskelijat ovat tutustuneet Teknologiateollisuus ry:n tuella teknologiateollisuuden toimialoihin. Savonlinnalainen Norelco Oy osallistuu mielellään nuoria työelämään valmentavaan hankkeeseen.
”Opiskelijoille kaikki tieto, joka voi tukea omaa ammatinvalintaa, on erittäin tärkeää. Moni lukiolaisista ei ole ollut vielä lainkaan mukana työelämässä. Yrityskäynnit antavat mahdollisuuden peilata omia vahvuuksia erilaisilla aloilla tehtävään työhön”, sanoo Savonlinnan lyseon lukion opinto-ohjaaja Seija Auravuo.
Teknologiateollisuus ry:n rahoittama Teknologiateollisuus tutuksi -hanke antaa opettajille ja opiskelijoille mahdollisuuden tutustua teknologiateollisuuden viiteen päätoimialaan: elektroniikka ja sähköteollisuuteen, kone- ja metallituoteteollisuuteen, metallien jalostukseen, tietotekniikka-alaan ja suunnittelu- ja konsultointialaan. Savonlinnan lyseon lukiossa mahdollisuus on otettu innokkaasti vastaan.
”Lukiossamme on vahva tiedepainotus, ja opiskelijat voivat suorittaa lukio-opinnoissaan tekniikan opintokokonaisuuksia. Lukion oma kurssitarjonta sisältää esimerkiksi 11 fysiikan ja seitsemän kemian kurssia. Teknologiateollisuus tutuksi -hankkeen tarjoamat mahdollisuudet täydentävät hyvin tiedepainotteisuuttamme tekemällä teknologiateollisuuden käytännön toimintaa tutuksi”, toteaa rehtori Ismo Falck.
Yritteliäisyyden asennekasvatusta
Lukion opiskelijat ovat käyneet tutustumassa savonlinnalaisiin teknologiateollisuuden yrityksiin muun muassa fysiikan ja kemian aineenopettajiensa kanssa. Lisäksi opettajien ja opinto-ohjaajan johdolla on tehty matkoja pääkaupunkiseudulle muun muassa Planmeca Groupiin, jatkokoulutusmessuille ja Teknilliseen korkeakouluun.
Savonlinnassa yksi Lyseon lukion yhteistyöyrityksistä on sähkönjakelujärjestelmiä kuten muuntamoita, sähköasemia ja sähkökeskuksia valmistava Norelco Oy. Vuonna 1962 perustettu perheyritys on alansa suurin kotimainen yritys.
”Toimintamme perustuu omaan tuotekehitykseen, projektikohtaiseen räätälöintiin, kokonaisvaltaiseen projektinhallintaan ja pitkäjänteiseen kehittämiseen. Kotimaan lisäksi viemme tuotteitamme muun muassa Venäjälle, Kiinaan ja EU-maihin”, kertoo tuotantojohtaja Ari Hämäläinen.
Norelco rekrytoi koko ajan uusia nuoria osaajia. Kielitaito, etenkin venäjän taito, sekä matemaattinen osaaminen ovat tärkeitä taitoja Norelcoon palkattaville työntekijöille. Nykyisille lukiolaisille – mahdollisille tuleville työntekijöille – Hämäläinen haluaa antaa hyvän ja totuudenmukaisen kuvan yrityksestä heti alusta lähtien.
”On tärkeää, että nuoret ymmärtävät yritykseen tutustuessaan ja esimerkiksi työssäoppimisjaksoilla, että työelämässä pitää ottaa oikeasti vastuuta. Lukiolaisilla on yleensä hyvä asenne. Meillä vieraillessaan he ovat aktiivisia ja osoittavat aidosti mielenkiintoa toimintaamme kohtaan”, itsekin aikoinaan Savonlinnan lyseon lukiossa opiskellut Hämäläinen kertoo.
”Yrityskäynnit ovat hyvä tapa korostaa myös sisäisen yrittäjyyden ja sosiaalisten taitojen merkitystä elämässä. Yrittäjyys on tullut mukaan koulujen opetusohjelmaan, mutta vielä ei ehkä riittävästi korosteta yrittäjyyden asennepuolta, yritteliäisyyttä, jota tarvitaan niin opintojen läpiviemisessä kuin työelämässäkin”, Ismo Falck pohtii.
Sähkötekniikka tutuksi käytännön kautta
Ari Hämäläinen esittelee Norelcossa vieraileville lukiolaisryhmille tehtaan tuotantoa ja pyrkii myös avaamaan fysiikan lakeja käytännön kautta. Opettaja Arja Puumalainen uskoo, että käynnit Norelcossa ovat antaneet lukiolaisille paljon sellaista, mitä tunneilla ei ehdi eikä edes voi nähdä ja opetella.
”On ollut mielenkiintoista nähdä Norelcossa esimerkiksi maalauslinjan toimintaa. Opiskelijoille on ollut myös hyödyllistä perehtyä käytännössä sähkökaavioihin ja pohtia Norelcon tuotannon näkökulmasta niitä fysiikan lakeja, joita koulussa on opeteltu teoriassa”, Puumalainen sanoo.
Jos sähköopin kurssi sijoittuu opetusohjelmassa opintokäynnin jälkeen, yrityksessä opittuun on helppo viitata oppitunneilla. Opintokäynneistä opiskelijat tekevät koulussa myös raportin.
Opettajille täsmätietoa teollisuudesta
Teknologiateollisuus tukee myös opettajien tutustumiskäyntejä teknologiateollisuuden yrityksiin. Savonlinnan lyseon lukion opettajia on käynyt Teknologiateollisuuden johdolla tutustumassa yrityksiin niin Savonlinnan ympäristössä kuin kauempanakin.
Esimerkiksi Kuusakoski Oy:n Heinolan tehtailla päivitettiin opettajien tietoja metallijätteiden ja romun kierrätyksestä. ”Opettajien on tärkeää saada näkemystä teollisuuden haasteista ja mahdollisuuksista. Silloin opetukseen voidaan tuoda ajantasaista ja konkreettista tietoa oikeasta työelämästä”, Arja Puumalainen toteaa.
”Kun opettajilla on hyvät yhteydet oman alueensa yrityksiin, myös opiskelijaryhmiä on helppo viedä tutustumaan työelämään”, pohtii Seija Auravuo.
”Opettajien kanssa tehtävä yhteistyö on tärkeää myös yrityksille. On suuri etu, että opettajat tuntevat alueensa yrityksiä. Työssään he voivat muokata teknologiateollisuutta kohtaan tunnettuja mielikuvia todenmukaisiksi ja edistää kiinnostusta teknologiateollisuuden ammatteja kohtaan”, Norelcon Hämäläinen korostaa.
Rehtori Ismo Falck on tyytyväinen, että hyväksi havaittu Teknologiateollisuuden ohjelma ja tuki jatkuvat. ”Koululle on suuri apu myös siitä, että Teknologiateollisuuden kautta saamme helposti tiedon alueella toimivista yrityksistä ja kontaktit niihin”, lisää Seija Auravuo.

Savonlinnan lyseon lukion fysiikan lehtori Arja Puumalainen (vas.), opinto-ohjaaja Seija Auravuo ja rehtori Ismo Falck (takana vas.) arvostavat Teknologiateollisuus tutuksi -hankkeen tarjoamia mahdollisuuksia. Norelco Oy tuotantojohtaja Ari Hämäläinen tutustuttaa opiskelijoita mielellään yrityselämään.