Teknologiateollisuus
Uutishuone

Tiedotteet



30.3.2010 Millennium Youth Camp -leirille valittiin 30 lahjakasta nuorta

26.3.2010 Teknologiateollisuus ry mukana Earth Hour -kampanjassa

18.3.2010 Insinööriopetuksen parhaat käytänteet palkittiin

16.3.2010 Suomi huipulle oppimisen ja tekniikan yhteenliittymällä

2.3.2010 Kuljetusalojen lakkotilanne

Tulosta Print
26.3.2010

Teknologiateollisuus ry mukana Earth Hour -kampanjassa


Earth Hour on Maailman Luonnonsäätiön WWF:n organisoima maailmanlaajuinen kampanja, jossa valot sammutetaan tunniksi lauantaina 27.3.2010 klo 20.30. Tapahtumalla halutaan kiinittää huomiota ilmastomuutokseen ja siihen, että ilmastonmuutosta tulee torjua kansainvälisesti. Ilmastonmuutoksen torjuminen kansainvälisesti on tärkeää myös siksi, että maailmanmarkkinoilla kaikilla olisi samat toimintaedellytykset. 
 
Teknologiateollisuus haluaa toimialana olla edelläkävijä ympäristöasioissa. Tärkeimpiä kehityskohteitamme ovat energiansäästö ja energiatehokkuuden parantaminen. Käytännössä energiatehokkuus merkitsee sekä pieniä, jatkuvia parannuksia että mullistavia, teknologisia innovaatioita. Lisäksi haluamme olla mukana vaikuttamassa maailman ympäristötehokkuuteen. Myös Teknologiateollisuus ry:llä on ympäristöperiaatteet, jossa yksi tärkeistä kehitykohteista on energiansäästö.
 
Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa, joten tule sinäkin mukaan kansainväliseen ilmastokampanjaan!
 
Lisätietoa Earth Hour-kampanjan kotisivuilta: http://www.wwf.fi/earthhour/

Jaa linkki

 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: