Tiedotteet
30.4.2009 Puolustusvoimien 29.4. julkaistut hankinnat tärkeitä Suomen puolustus- ja ilmailuteollisuuden työllisyydelle
28.4.2009 Markkinatilanne poikkeuksellisen vaikea, liikevaihto supistuu merkittävästi Suomessa
22.4.2009 Alakoululaiset näyttivät Aalto-yliopistolle mallia innovoinnissa
21.4.2009 Teollisuuden palveluliiketoiminta tasaa taantuman vaikutuksia
28.4.2009
Markkinatilanne poikkeuksellisen vaikea, liikevaihto supistuu merkittävästi Suomessa
Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät 2/2009: Teknologiateollisuuden uudet tilaukset Suomessa vähenivät lähes 50 prosenttia tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavasta ajankohdasta. Liikevaihdon ja henkilöstömäärän väheneminen jatkuu lähikuukausina. Globaali rakennemuutos voimistuu taantuman aikana ja sen jälkeen. Teknologiateollisuus työllistää ulkomailla jo selvästi enemmän kuin Suomessa.
Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa oli viime vuonna arviolta 77 miljardia euroa. Tämän vuoden tammikuussa liikevaihto oli 28 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Tavaravienti supistui 36 prosenttia.
Teknologiateollisuuden saamien uusien tilausten väheneminen jatkui tammi-maaliskuussa Suomessa. Tilauskannat supistuivat niin ikään. Osassa yrityksiä aiemmin saatuja tilauksia peruttiin.
Alan yritykset saivat uusia tilauksia tammi-maaliskuussa euromääräisesti 46 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan ja 13 prosenttia vähemmän kuin edellisellä vuosineljänneksellä loka-joulukuussa. Yrityksistä 65 prosenttia raportoi uusien tilaustensa vähentyneen loka-joulukuun tilanteesta.
Tilauskannan arvo oli maaliskuun lopussa 18 prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan ja 10 prosenttia pienempi kuin joulukuun lopussa. Yrityksistä 64 prosenttia raportoi tilauskantansa supistuneen joulukuun tilanteesta. Tilauskannan korkeaa tasoa ylläpitävät muutamat tuoteryhmät, joiden arvoltaan suuret tilaustoimitukset ajoittuvat ajallisesti poikkeuksellisen pitkälle.
Henkilöstö vähenee Suomessa
Uusien tilausten saaminen on jatkunut vaikeana myös viime viikkoina. Huhtikuussa yli 40 prosenttia alan yrityksistä raportoi tarjouspyyntöjen oleellisesta vähenemisestä verrattuna vuoden alun tilanteeseen. Markkinatilannetta kuvaavat myös liikkeellä olevat tarjouspyynnöt, joilla tavoitellaan ensisijassa oleellisesti alempia hintoja.
Viime kuukausien tilauskehityksen sekä vaikeana jatkuvan markkinatilanteen seurauksena teknologiateollisuuden liikevaihdon supistuminen jatkuu lähikuukausina.
Henkilöstömäärä väheni Suomessa hieman jo loppuvuonna ja tammi-maaliskuussa väheneminen kiihtyi. Henkilöstöä oli maaliskuun lopussa 269 000, mikä on 5 000 vähemmän kuin vuodenvaihteessa. Lomautettuja on tällä hetkellä runsaat 30 000.
- Markkinatilanne on poikkeuksellisen vaikea, emmekä näe mitään merkkejä kysynnän elpymisestä. Päinvastoin on mahdollista, että taantumasta tulee pitkäkestoinen, sanoo Teknologiateollisuuden toimitusjohtaja Martti Mäenpää.
Henkilöstöä ulkomailla selvästi enemmän kuin Suomessa
Suomessa sijaitsevat teknologiateollisuuden yritykset kasvattivat henkilöstöään ulkomailla vahvasti myös vuonna 2008. Henkilöstömäärä ulkomaisissa tytäryrityksissä kasvoi 13 000:lla ja on nyt 290 000.
Suomalaisyritysten ulkomaisesta henkilöstöstä lähes 60 prosenttia sijaitsee kehittyvillä talousalueilla ja samalla matalan kustannustason maissa: Aasiassa, Keski- ja Itä-Euroopassa sekä Keski- ja Etelä-Amerikassa.
- On ilmiselvää, että globaali rakennemuutos voimistuu taantumassa ja sen jälkeen. Tämä merkitsee entistä kovempaa kilpailua ja pakottaa jokaisen yrityksen sopeutumaan aivan uuteen tilanteeseen. Suomessa onkin nyt tehtävä kaikki voitava yritysten toimintaympäristön parantamiseksi niin lyhyellä kuin pitkällä aikajänteellä, sanoo Mäenpää.
Liitteenä Tilanne ja näkymät -raportti 2/2009
TEKNOLOGIATEOLLISUUS RY
Tarja Virmala
viestintäjohtaja
0400 484 693
Lisätietoja:
toimitusjohtaja Martti Mäenpää, puh. (09) 192 3310,
suhdanteista ja henkilöstökehityksestä pääekonomisti Jukka Palokangas,
puh. (09) 192 3358, 040 750 5469






