Tiedotteet
12.12.2008 EU:n ilmastoratkaisut palkitsevat energiatehokkuudesta
10.12.2008 Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi puoli miljoonaa koulujen kehittämishankkeille
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi puoli miljoonaa koulujen kehittämishankkeille
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö jakoi lähes 500 000 euroa yleissivistävien koulujen ja niiden toimintaa tukevien tahojen kehityshankkeille. Säätiö haluaa näin tarjota kouluille ja opetukselle mahdollisuuksia uudenlaisiin hankkeisiin ja kansainväliseen yhteistyöhön.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö järjesti haun yleissivistävien koulujen kehityshankkeisiin tänä syksynä toista kertaa. Hakemuksia tuli 134 kappaletta eli lähes kolminkertainen määrä viime vuoteen verrattuna.
- Valitettavasti pystymme rahoittamaan vain 15 hanketta. Karsinta oli siis äärimmäisen tiukka, totesi säätiön asiamies Mervi Sibakov.
Suurin hyöty saadaan kouluttamalla opettajia
Sibakovin mukaan valintaraati painotti erityisesti normaalista kouluopetuksesta poikkeavia, innovatiivisia, kansainvälisiä ja vahvasti tulevaisuuteen suuntautuneita hankkeita. Raati oli myös sitä mieltä, että suurin hyöty saadaan kouluttamalla opettajia.
Suurin summa 66 000 euroa myönnettiin Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitokselle. Nanotutkimuksia koulukonstein -hankkeen tavoitteena on motivoida opettajia ja oppilaita luonnontieteen ja teknologian opiskeluun esittämällä luonnonilmiöitä vanhojen mallien sijasta modernien teknisten saavutusten kautta, esimerkkejä ovat valodiodit, anturit, ferronesteet, kvanttipisteet, nanopartikkelit, litografia, nanoputket.
- Nanoteknologia vaikuttaa tulevaisuudessa kaikkeen ihmisten toimintaan, joten ”nanotiedelukutaitoa” pitää opettaa jo yleissivistävässä koulutuksessa. Samalla pidetään huolta pätevien opiskelijoiden saamisesta etenkin teknologiateollisuuden ammatteihin, Sibakov perusteli.
Kansainvälisyys jo varhain mukana
Kaurialan lukion International Science Network sai 60 000 euroa. Tavoitteena on laajentaa oppimisympäristöä verkon kautta kansainväliseksi ja kootaan eri maiden opiskelijoita lukiolaisten tiedeleirille lokakuussa 2009. Osaamisen kehittyminen koulussa alkaa tiedekerhosta alakoulun oppilaille ja matematiikkakerhosta yläkoulun oppilaille. Lukion tiedelinjalla opiskelija syventää ja soveltaa tietojaan ja tutustuu ilmiöiden teoreettisiin taustoihin.
Kansainvälisyys oli vahvasti mukana useimmissa säätiön rahoittamissa hankkeissa. Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry:lle myönnettiin 58 000 euroa, jolla järjestetään erinomaisesti menestyneille oppilaille palkinto-ja opintomatkoja CERN:iin.
Lyseonpuiston lukio Rovaniemeltä sai säätiöltä 32 000 euroa EU-hankkeeseen PC Based Math Project for High School Students, jonka tarkoituksena on kannustaa erityisesti tyttöjen matematiikan opiskelua.
Esimerkkinä kansainvälisiin kilpailuihin osallistumisesta oli Kontiolahden lasten ja nuorten teknologiaharrastuksen tuki ry:lle myönnetty 14 600 euroa RoboCup Junior MM-kisoihin Itävallassa 2009.
Erittäin kansainvälinen on myös toisen peräkkäisen myönnön saanut Joensuun yliopiston järjestämä SciFest –tapahtuma, jonne viime kerralla osallistui kouluja yli 40 maasta. Hankkeeseen myönnettiin 50 000 euroa, josta osa käytetään vuoden 2009 festivaalin järjestämiseen. Erityisteemana on avaruus: tähtitieteellinen, digitaalinen ja asenteellinen.
Apurahat jaettiin 10.12. 2008.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on jakanut 85 miljoonaa
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö on viiden toimintavuotensa aikana lahjoittanut teknologiateollisuuden kilpailukykyä edistävään tutkimukseen ja koulutukseen yhteensä 85 miljoonaa euroa. Suurimmat tukikohteet ovat Aalto-yliopistosäätiö (40 miljoonaa) sekä Tampereen teknillinen yliopisto (14 miljoonaa), Teknillinen korkeakoulu (10 miljoonaa). Lisäksi säätiö jakaa tutkimus- ja koulutusapurahoja sekä palkintoja.
Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön hallituksen puheenjohtajana vuonna 2009 toimii johtaja Veli Sundbäck ja varapuheenjohtajana Ole Johansson. Muut hallituksen jäsenet ovat kansleri Matti Lehti, toimitusjohtaja Pekka Lundmark, toimitusjohtaja Martti Mäenpää, hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo ja toimitusjohtaja Sakari Tamminen.
Lisätietoja:
Asiamies Mervi Sibakov
puh. (09) 1923 326 tai 040 772 2882






