Teknologiateollisuus
Uutishuone

Seminaarit ja koulutus



Tulosta Print
9.11.2010

Ympäristöosaamisesta kilpailuetu - Lahti


Ympäristöosaamisesta kilpailuetu

 

Tiistaina 9. marraskuuta klo 9-12

Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, Lahti

 

Teknologiateollisuuden tuotteilla, ratkaisuilla ja palveluilla vaikutetaan koko yhteiskunnan toimivuuteen ja hyvinvointiin. Niillä voidaan merkittävästi vähentää ympäristövaikutuksia paitsi omalla teollisuudenalalla myös muilla toimialoilla.

 

Seminaarin esimerkit kannustavat yrityksiä edelläkävijyyteen ympäristömyötäisten teknologioiden kehittämisessä ja hyödyntämisessä. Seminaarin yritysesimerkit osoittavat, että ympäristöosaamiseen panostamalla voidaan saavuttaa taloudellisia säästöä ja luoda uutta kannattavaa liiketoimintaa.

 

Seminaari on osa Teknologiateollisuuden keväällä julkaistun ympäristölinjauksen jalkautusta.

 

Tilaisuus on maksuton ja tarkoitettu Teknologiateollisuus ry:n sekä alueellisten piiriyhdistysten jäsenille.
 

 

Lisätietoja seminaarista antaa asiantuntija Jaakko Väyrynen

puhelin 040 531 1755

sähköposti etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
 

Ilmoittautumiset

Voit ilmoittautua seminaariin alla olevan linkin kautta. 

 

 

Ympäristöosaamisesta kilpailuetu –seminaarisarja
 

ti 26.10.2010 klo 9-12, Best Western Hotel Silveria, Vaasa
ke 3.11.2010 klo 9-12, Hotelli Rosendahl, Tampere
ti 9.11.2010 klo 9-12, Sibeliustalo, Lahti








Ohjelma / Program Ilmoittautuminen on päättynyt / Signing up has ended

Jaa linkki

 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: