Teknologiateollisuus
Uutishuone

Toimitusjohtajablogi


Toimitusjohtajablogissa Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen ja jäsenyritysten toimitusjohtajat kirjoittavat ajankohtaisista aiheista omasta näkökulmastaan.




22.8.2011 Kasvun perusteet ja vientiyritysten toimintaedellytykset kuntoon

3.8.2011 Kummallinen pelimerkki

Tulosta Print
Patrick Frostell 5.8.2011

EU sääntelemään sähkölle altistumista


Valtaosa ihmisistä toimii sähkömagneettikenttien vaikutusalueella päivittäin. Suuremmille kentille sen sijaan altistuu vain pieni ryhmä työntekijöitä, esimerkiksi sähkömagneettikuvausten tekijät. EU on valmistelemassa uutta direktiiviä, jossa on muun muassa luettelo säteilyalttiista työtehtävistä ja altistumisen raja-arvoista, jotka eivät saa ylittyä.

 
Sähköä on käytetty jo 100 vuotta ja sitä myöten altistuttu sähkömagneettisille kentille. Haitallisia terveysvaikutuksia ei ole esiintynyt. Direktiiviä tämä ei silti pysäytä.
 
Kyseinen direktiivi julkaistiin itse asiassa jo vuonna 2004. Juuri sen suunnitellun voimaanastumisen korvilla vuonna 2008 EU päätti kuitenkin lykätä sitä neljällä vuodella. Siirtymäkausi päättyy 30. huhtikuuta 2012. Komissio perusteli päätöstä muun muassa sillä, että direktiivin toimeenpano olisi tuolloin tarkoittanut terveydenhuollossa tarvittavien magneettikuvauslaitteiden käytön lopetusta.
 
Tässä välissä komissio on tehnyt direktiivin vaikutusanalyysiä, joka jäi tekemättä alkuperäisversion valmisteluvaiheessa. Ajanmukaistettu direktiiviehdotus pohjautuu tuoreisiin tutkimustuloksiin ja Kansainvälisen ionisoimattoman säteilyn toimikunnan (ICNIRPin) uusiin suosituksiin toimiala- ja raja-arvoista, jotka ovat nykyisiä arvoja hieman korkeammat.
 
Ehdotus on menossa Euroopan parlamentin ja neuvoston käsittelyyn lähiaikoina. Viimeistään tässä vaiheessa yritysten olisi syytä ottaa sähkömagneettiset kentät huomioon omissa työturvallisuuskuvioissaan.
 
Patrick Frostell
asiantuntija
Teknologiateollisuus ry

Jaa linkki


« Takaisin
 
 

Lisää kommentti





 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2013

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: