Teknoblogi

Tulosta

Kännykät pöytälaatikoista kiertoon

Ympäristöaiheisissa keskusteluissa vilisee kirjainyhdistelmiä – IPP, DFE, ErP, WEEE, REACH jne. Kaikki nämä termit viittaavat yhteen ja samaan asiaan eli tavoitteeseen vähentää tuotteista niiden koko elinkaaren aikana syntyviä ympäristökuormituksia ja -haittoja.

Perinteisesti ympäristöpolitiikka on tähdännyt tuotantovaiheen päästöjen rajoittamiseen eli ns. "piipunpäätarkasteluun". Kuitenkin merkittävä osa useimmista tuotteisiin liittyvistä ympäristövaikutuksista määräytyy nimenomaan tuotesuunnitteluvaiheessa. Eli käytännössä pitäisi jo ennen tuotteen valmistuksen aloittamista olla selvillä, mitä tuotteelle tapahtuu käytön aikana ja elinkaareen lopussa.

Erityisesti sähkö- ja elektroniikkatuotteiden elinkaarenhallintaa ja kierrätystä koskeva lainsäädäntö on kiristymässä entisestään ja velvoitteiden noudattamista tullaan valvomaan entistä tiukemmin. Osasyynä tähän on se, että varsinkin kulutuselektroniikassa uusien tuotteiden käyttöaika lyhenee koko ajan, jolloin myös romua kertyy kiihtyvällä vauhdilla. Valistuneiden arvioiden mukaan romun kertymä on maailmanlaajuisesti lähes 50 miljoonaa tonnia vuodessa. Tällaisen määrän hahmottaminen saattaa olla hankalaa, mutta määrä on niin mittava, että jos se esimerkiksi sullottaisiin peräkkäin seisoviin rekka-autoihin, päästäisiin puoleen väliin maapallon ympäri. Paljon tästä valtavasta jätevuoresta jää hyödyntämättä. Syitä lienee useita, mutta yksi ylitse muiden on romujen laiton vienti kehitysmaihin ja siellä tapahtuva tehoton materiaalien kierrätys.

Ruotsissa tehdyn tutkimuksen mukaan sikäläisissä pöytälaatikoissa lojuu jopa toistakymmentä miljoonaa käytöstä poistettua kännykkää. Tämä tarkoittaa, että laatikoista löytyy myös sama määrä akkuja ja latureita. Tilanne on mitä luultavimmin sama meillä täällä Suomessa. Varsinkin kannettavien mobiililaitteiden ja läppäreiden kierrätys laahaa pohjalukemissa. Haaste on saada nämä laitteet kerättyä ja myös kehittää uusia tekniikoita, millä saadaan laitteiden sisältämät materiaalit eroteltua kustannustehokkaasti. Se ei ole helppoa.

Elektroniikkaromun mukana häviää merkittäviä määriä jalometalleja, mutta myös muita kriittisiä metalleja katoaa jäljettömiin. Vaikka näitä metalleja tarvitaan usein vain pieniä määriä, niillä on yhä suurempi merkitys teknisesti edistyksellisten tuotteiden kehittämisessä. Kiina tuottaa jopa 90 prosenttia joistakin kriittisistä metalleista ja sillä on käytössä kiintiöt näiden viennille. Maassa valmisteilla olevan suunnitelman mukaan vuosittaista kiintiötä ollaan ilmeisesti leikkaamassa, millä tullee olemaan vaikutuksia mm. elektroniikkakomponenttien hintaan.

Tuottajavastuuperiaatteen mukaisesti tuottaja on vastuussa omista tuotteistaan myös käytöstä poiston jälkeen. Sähköromudirektiivin hengen mukaisesti tuottajan, joka huomioi jo tuotesuunnitteluvaiheessa, että tuotteet ovat helposti uudelleenkäytettävissä, purettavissa ja kierrätettävissä, tulisi hyötyä siitä tuotteiden käytöstä poistamisen jälkeen. Kysymys kuuluu, miten tunnistetaan yksittäisen tuottajan vastuulla olevat tuotteet jätevirrasta ilman käsipelillä tapahtuvaa lajittelua? Tätä kautta kierrätysmateriaalista saadut tuotot voitaisiin kohdistaa oikealle tuottajalle.

Yksi varteenotettava ratkaisu on käyttää radiotaajuista RFID-etätunnistusteknologiaa, ja varustaa tuotteet etätunnisteilla jo valmistusvaiheessa. Tunniste on eräänlainen elektroninen identiteetti, joka mahdollistaa tuotteen seurannan kehdosta hautaan. Siihen voi syöttää suoraan esimerkiksi tietoja tuotteen valmistuksessa käytetyistä materiaaleista. Etätunniste voi olla myös pelkkä osoite tuotteiden omille internetsivuille (Internet of Things), josta löytyy kattavammat tuotetiedot. Tunnisteeseen voidaan myös kerätä käytönaikaista lokitietoa, jonka avulla huollossa ja kierrätyksessä voidaan arvioida tuotteen ja komponenttien kuntoa uudelleenkäyttöä silmälläpitäen. Samalla pystytään estämään toimitusketjussa tapahtuvaa hävikkiä, vähentämään tuotepiratismia sekä valvomaan käytettyjen laitteiden vientiä kehitysmaihin. Etätunnisteteknologian kehitys mahdollistaa myös anturi-etätunnisteiden valmistamisen, joilla voidaan toteuttaa elektroniikkatuotteen aktivointi ja deaktivointi.

Tunniste kertoo myös kierrätysoperaattorille tuotteen sisällöstä ja mahdollisten erilliskäsittelyä vaativien haitallisten aineiden sijainnin. Tuotteiden lajitteleminen romuvirrasta voidaan automatisoida ja käsittelymääriä voidaan haluttaessa tilastoida valmistaja- ja tuotekohtaisesti. Tunniste tekee mahdolliseksi myös pantin tuotteissa, joilla on tänä päivänä taipumus joutua roskikseen.

Edellä mainittu saattaa kuulostaa kaukaiselta, mutta tosiasiassa EU:n komissio on jo käynnistänyt arvioinnin siitä, millä edellytyksillä etätunnistus RFID-teknologialla voitaisiin vaatia käytettäväksi sähkö- ja elektroniikkatuotteissa. Suomi kuuluu etätunnisteteknologian edelläkävijöihin, sovelluskehitykseen pitäisi saada vauhtia. Näiden yhdistäjille on kaikki ovet auki.

Peter Malmström
asiantuntija

Teknologiateollisuus ry

Jaa linkki

Toimipisteet

Suhdanteet ja tilastot

• Suhdanneraportit ja tilastot