Tulosta

 

Perinteisen teollisuuden, kuten metallien jalostuksen merkitys on kasvussa maailmantalouden elvyttyä. Alan tuotteiden kysyntä on suurta erityisesti kehittyvissä maissa, jotka kaupungistuvat nopeasti ja tarvitsevat raaka-aineita ja metalleja infrastruktuurinsa rakentamiseen.

 

Kotimaisia jalostusketjuja on vaalittava ja luotava edellytyksiä uusien syntymiselle, jotta taloutemme perusta vahvistuisi. Suomalainen teollisuus on maailman huippuluokkaa energiatehokkuudessa ja ympäristöystävällisyydessä; kotimainen jalostusketju on vähäisten päästöjen ja lyhyiden kuljetusmatkojen vuoksi myös maapallon etu.

 

Mitään pysyvää ei kuitenkaan synny ilman kilpailukykyä: Edistyksellisinkään yritys ei voi pitkään menestyä ympäristössä, jossa sen rasitteita suhteessa kansainvälisiin kilpailijoihin lisätään. Kotimaisilla toimenpiteillä nostettuja tuotantokustannuksia ei voida globaalissa kilpailussa siirtää hintoihin. Jos tuotanto on huomattavasti kannattavampaa muualla, sitä on vaikea pitkään ylläpitää Suomessa. Teollisuustuotannon säilyminen Suomessa olisi tärkeää myös yritysten kotimaisen t&k-toiminnan kannalta.

 

 

Suomalaisten hyvinvointi riippuu maailmankaupasta. Kilpailukyvyn heikentyessä tuotteet eivät käy kaupaksi ja kotimainen teollisuus kutistuu, mikä johtaa kauppa- ja vaihtotaseen heikkenemiseen ja hyvinvointivaltion veropohjan romahtamiseen. Seurauksena on työttömyyttä, veronkorotuksia ja lopulta tulonsiirtojen leikkauksia.

 

Tämä on ymmärretty useissa kilpailijamaissamme, joissa on alettu kehittää oman teollisuuden ja toimintaympäristön kilpailukykyä entistä tarmokkaammin. Uuden hallituksen olisi meilläkin kiireellisesti ryhdyttävä tekemään aktiivista kansallista teollisuuspolitiikkaa. Yhteiskunnan kokonaisetu edellyttää, että huolehdimme teollisesta perustastamme nykyistä paremmin.

 

Myös suomalaiset maailmanluokkaa olevat ja vientikelpoiset palvelut liittyvät pääsääntöisesti teollisuuteen. Kun tuotantoa on kotimaassa, palveluinnovaatioiden syntymiselle on otollinen maaperä. Etlan tuoreen tutkimuksen (Nikinmaa 2011) mukaan palveluvienti ei kuitenkaan yksin riitä paikkaamaan menetettyä perinteistä vientiteollisuutta, vaan seurauksena on maan velkaantuminen. Ajatus pääasiassa vain palveluiden ja aineettomien hyödykkeiden tuotantoon nojaavasta modernista taloudesta on utopia.

 

 

Julkisen suoran rahoituksen rinnalle tarjottava t&k-kulujen osittainen verovähennysoikeus kannustaisi yrityksiä investoimaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Tämä olisi tärkeää myös pk-yrityksille, joiden kautta talous uusiutuu tehokkaimmin. Energiaintensiivisen teollisuuden energiaveroleikkuria olisi myös kehitettävä siten, että yritys saa 85 prosentin palautuksen veroista, kun ne ylittävät yhden prosentin jalostusarvosta.

 

Lisäksi yrityksille on turvattava logistisesti yhdenvertaiset kilpailuedellytykset suhteessa muissa EU-maissa toimiviin yrityksiin. Tämä edellyttää EU:n rikkidirektiivin hyväksymistä vain sellaisessa muodossa, jossa suomalaiselle vientiteollisuudelle ei aiheudu lisäkustannuksia.

 

Vientiteollisuuden menestys edellyttää myös ylivoimaista osaamista, ja esimerkiksi ammattikorkeakoulujen työelämälähtöisyyttä tekniikan aloilla olisi lisättävä merkittävästi.

 

Suomalainen hyvinvointivaltio on nykymuodossaan tiensä päässä, mikäli sen suurin rahoittaja, vientiteollisuus lähtee epäedullisen toimintaympäristön takia maastamme. Tämän kehityksen estävä ja yrityksiä investointeihin ja kasvuun Suomessa kannustava teollisuuspolitiikka olisi siten myös parasta hyvinvointipolitiikkaa.

 

Jorma Turunen

toimitusjohtaja

Teknologiateollisuus ry