Tulosta

Ammattikorkeakoulut ovat olleet Suomessa aluepolitiikan teossa tärkeässä osassa: 25 ammattikorkeakoululla on yhteensä 160 toimipistettä. Ammattikorkeakoulut eivät kuitenkaan ole onnistuneet täyttämään kaikilta osin niille asetettuja odotuksia alueidensa elinkeinoelämän piristäjinä ja kehittäjinä. Teknologiateollisuuden ja EK:n selvitysten mukaan pk-yrityksissä ei myöskään olla tyytyväisiä uusien amk-insinöörien osaamiseen. Insinöörikoulutus halutaan lähemmäksi yritysten arkea ja kehittämistarpeita.

 

Ammattikorkeakoulujen perusrahoitus määräytyy painoarvoltaan 70 %:sti opiskelijoiden ja 30 %:sti suoritettujen tutkintojen määrällä. Tästä seuraa, että on olemassa useita toimipisteitä ja koulutusohjelmia, joissa aloituspaikat saadaan vain vaivoin täytettyä. Kustannusperusteinen rahoitusmalli ei kannusta ammattikorkeakouluja kehittämään uudenlaisia toimintamalleja, kyseenalaistamaan nykyisiä tutkintorakenteita tai uudistamaan johtamista. Tämä ei ole hyvää aluepolitiikkaa eikä järkevää resurssien käyttöä.

 

Hyvää aluepolitiikkaa ovat pysyvät tulokset ja aidon osaamisen ja osaamiskeskittymän vahvistaminen. Alueen ja sen yritysten kannalta oleellisinta ei ole enää se, sijaitseeko ammattikorkeakoulun toimipiste omassa vai naapurikunnassa. Ammattikorkeakoulun toiminnan laatu ja vaikuttavuus ja yhteistyön tuoma lisäarvo ratkaisevat. Aidosti kilpailukykyinen ja alueen elinkeinoelämään vahvasti integroitunut ammattikorkeakoulu luo paikkakunnalle positiivisen kierteen: Alueen imago kohenee, yritykset investoivat ja alueelle siirtyy uusia yrityksiä ja muuttaa opiskelijoita. Uudet investoinnit kerrannaisvaikutuksineen ja tuore inhimillinen pääoma lisäävät alueen talouskasvua ja luovat edellytyksiä myös tulevaisuuden kasvulle. Työharjoittelu ja insinööritutkintoon sisällytettävä muu yritysyhteistyö johtavat tällöin usein pysyvään työpaikkaan ja opiskelijan jäämiseen paikkakunnalle.

 

Osakeyhtiömuoto on osoittautunut hyväksi tavaksi järjestää myös ammattikorkeakoulun toiminta. Elinkeinoelämän edustajia olisi kuitenkin oltava vähintään puolet ammattikorkeakoulun hallituksen jäsenistä, jotta syntyisi vahva yhteys alueen yrityksiin ja yhteinen näkemys tiekartasta tulevaisuuden osaamis- ja innovaatiokärkien luomiseksi. Tällä hetkellä elinkeinoelämän asiantuntemusta on hyödynnetty vähäisessä määrin ammattikorkeakoulujen strategisessa johtamisessa, vaikka juuri työelämälähtöisissä ammattikorkeakouluissa tilanteen luulisi olevan päinvastainen.

 

Ammattikorkeakoulujen perusrahoituksen olisi tultava suoraan valtiolta. Vähintään 50 % perusrahoituksesta olisi oltava tuloksellisuusrahoitusta, joka perustuu toiminnan laatua ja vaikuttavuutta mittaaviin indikaattoreihin. Yhteistyötä erityisesti pk-yritysten kanssa olisi lisättävä, minkä olisi myös oltava yksi tuloksellisuusmittareista.

 

Suomeen riittäisi 12–14 vahvasti alueensa elinkeinoelämään kytkeytynyttä, menestyvää ja vetovoimaista ammattikorkeakoulua. Tämä olisi myös parasta aluepolitiikkaa.

 

Jorma Turunen

Toimitusjohtaja