Teknologiateollisuus
Uutishuone

Teknoblogi




26.10.2011 Innovaatioperusteiset palvelut kasvussa

18.10.2011 Pkt-painotuksia

13.10.2011 Digiekosysteemistä versoo kestävää kasvua

12.10.2011 Maan hallituksen puuttumisessa työmarkkinaneuvotteluihin sirkuksen makua

Tulosta Print
Antton Lounasheimo 26.10.2011

Innovaatioperusteiset palvelut kasvussa


Palveluiden osuus bkt:stä kasvaa lähes kaikissa maissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita pelkkää paitojen pesua: myös innovaatioperusteinen ja tietotekninen palvelutalous kehittyy vauhdikkaasti. Teknologiset innovaatiot ovat muuttaneet ja muuttavat palvelujen tuotanto-, jakelu- ja kulutusjärjestelmää nopeasti.

 

Suomen ICT-sektorilla suunta on myös viime vuosina ollut laitteiden valmistuksesta kohti palveluiden ja ohjelmistojen valmistusta. Lisäksi erilaiset alihankkijoilta ostetut palvelut ovat olennainen osa lähes kaikkea tuotantoa.

 

Pekka Valkaman ja Ari-Veikko Anttiroikon (KAK 3/2011) mukaan uuden teknologian avulla palveluista on tulossa modulaarisia, liikuteltavia ja helpommin kaupallistettavia. Palveluammattien osaamista voidaan esimerkiksi siirtää ohjelmistojen muotoon, mikä täydentää tai korvaa manuaalista työtä. Palvelutuotannon arvoketjut voidaan niin ikään pilkkoa aikaisempaa pienempiin osiin ja yhdistää osia kekseliäästi toisiinsa. Tämä voi tapahtua globaalisti tietoverkkojen välityksellä ja lisäksi itse lopputuotetta voidaan tarjota maailmanlaajuisesti ja mihin vuorokauden aikaan tahansa.

 

Myös julkisella sektorilla teknologiaa hyödyntävillä palveluilla on mahdollista tehostaa toimintaa ja resurssien käyttöä ja säästää siten verorahoja. Valkaman ja Anttiroikon mukaan teknologia on muuttamassa julkisyhteisöjen toimintapuitteita ja käytäntöjä; kehitys on kulkemassa paikkaan sidottujen sektorivirastojen toiminnasta kohti saumattomia ja yhteisesti tuotettuja palveluita. Tämä lienee onnistuessaan yksi tehokkaimmista keinoista tilkitä julkisen sektorin kestävyysvajetta sekä tarjota parempia ja helpommin saavutettavia palveluita. 

 

Antton Lounasheimo
asiantuntija
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi


Jaa linkki


« Takaisin
 
 

Lisää kommentti





 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: