Teknoblogi
29.3.2010 Ovatko kuluttajat ekonomisteja paremmin perillä työllisyysnäkymistä?
26.3.2010 Suuri kriisi ei tuonut välittömästi mukanaan suurta lamaa
26.3.2010 Yritykset ovat varautuneet työvoimapulaan ja välttäneet irtisanomisia
26.3.2010 Työllisyystrilogia
22.3.2010 Kylmää kyytiä
1.3.2010 Suomalainen osaaminen piilee syvällä tuotteissa
Työllisyystrilogia
Tarkoituksenani oli kirjoittaa lyhyt blogiartikkeli kuluttajien työllisyysnäkymistä. Kirjoitus venyi kuitenkin niin pitkäksi, että aloin epäillä jääväni sen ainoaksi lukijaksi. Nykyisessä tietotulvassa lukija joutuu usein ajanpuutteessa tyytymään pelkkien otsikoiden ja kuvatekstien läpikahlaamiseen. Kuluttajien työllisyysnäkymistä on kuitenkin turha puhua, ellei ensin tiedosteta talouden perusrakenteita kuten työllisyyden ja tuotannon välistä suhdetta. Toisaalta ensin on hahmotettava Suomen tämänhetkinen työllisyystilanne. Näin ollen jaoin artikkelin kolmeen osaan.
Yritykset ovat varautuneet työvoimapulaan ja välttäneet irtisanomisia
Trilogian ensimmäisessä osassa käydään läpi tämänhetkinen talous- ja työllisyystilanne.
Suuri kriisi ei tuonut välittömästi mukanaan suurta lamaa
Toisessa osassa verrataan nykytilannetta 1990-luvun lamaan ja käydään läpi syitä, miksi työllisyystilanne ei kuluvan taantuman aikana ole heikentynyt yhtä nopeasti kuin 1990-luvun laman aikana.
Ovatko kuluttajat ekonomisteja paremmin perillä työllisyysnäkymistä?
Kolmannessa osassa käyn läpi kuluttajien odotuksia talouskehityksestä ja työllisyysnäkymistä ja mietin ovatko kuluttajat realisteja ollessaan optimisteja.
« Takaisin
Lisää kommentti