Teknologiateollisuus
Työmarkkina-asiat / Yrityskohtaisuuteen työehdoissa
 
Tulosta Print

Yrityskohtaisuuteen työehdoissa

 

Tehokkaasti toimivat työmarkkinat ovat välttämättömiä kasvun ja kilpailukyvyn sekä työnteon kannustavuuden ja suomalaisen hyvinvoinnin ylläpitämisen vuoksi. Globaalissa taloudessa kilpailukyky ja työn todellinen arvo mitataan maailmanmarkkinoilla. Työehdoissa on siirrytty keskitetystä sopimismallista yrityskohtaisuutta korostavaan toimintatapaan yrityksissä ja työpaikoilla.

 

 

Kilpailukykyä tehokkailla työmarkkinoilla


Suomalaiset teknologiateollisuuden yritykset kilpailevat maailmansarjassa, jossa kohdataan kovimmat haastajat. Teknologiateollisuus on maamme tärkein elinkeino, jota ilman ei ole suomalaista hyvinvointia.

 

Teknologiateollisuuden osuus Suomen viennistä on 60 prosenttia ja elinkeinoelämän t&k-panoksista 75 prosenttia. Lähes 700 000 suomalaista työpaikkaa on teknologiateollisuuden varassa.

 

Kyse ei siis ole pelkästään yritysten, vaan myös Suomen pärjäämisestä. Työmarkkinoilla ja työehdoissa tarvitaan muutoksia, jotka parantavat tuottavuutta ja yritysten sopeutumismahdollisuuksia.

 

Johto ja henkilöstö tuntevat parhaiten yrityksensä menestyksen ehdot. Tämän vuoksi myös työehtojen tulee määräytyä nykyistä yrityskohtaisemmin. Keskimääräisillä valtakunnallisilla sopimuksilla ei menestytä avoimessa kansainvälisessä kilpailussa.

 

Ohessa on aineistoa, joka kertoo Suomen pärjäämisen mahdollisuuksista ja tavoitteistamme työmarkkinoiden tehokkuuden parantamiseksi; oheinen Projekti Suomi -aineisto kuvaa teknologiateollisuuden haasteita ja merkitystä Suomelle.

Projekti Suomi keskusteluaineisto (pdf-muodossa) - in English

 

Projekti Suomi esite (pdf-muodossa)

 

Ks. myös palkat ja palkitseminen -sivulta jäsenkyselyn tulokset työpaikkakohtaisen erän käytöstä.


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: