Työmarkkinat - ajankohtaista

21
Syys
Tiedote
Teknologiateollisuuden valtakunnallinen Työkaari kantaa -hanke tähtää konkreettisiin toimiin työhyvinvoinnin parantamiseksi. Hankkeella lisätään tietoisuutta eri-ikäisten työntekijöiden tarpeista ja aktivoidaan yhteistyötä työterveyshuollon kanssa sen ennaltaehkäisevän roolin vahvistamiseksi.
18
Syys
Tiedote
Teknologiateollisuus on koonnut jäsenyrityksiltään tietoja perjantaina järjestettävistä poliittisista lakoista. Noin 20 000 alan työntekijää osallistuu lakkoon ja lakot keskeyttävät tuotannon monissa suurissa yrityksissä.
17
Syys
Tiedote
Suomessa toimivat metallien jalostusyritykset työllistävät suoraan 15 300 ja epäsuorasti noin 20 000 suomalaista. Alan yritysten liikevaihto Suomessa on noin 9,2 miljardia euroa, ja niiden Suomeen maksamat verotulot ovat tärkein yksittäinen tulonlähde useille tehdaspaikkakunnille kuten Hämeenlinnan, Pori-Harjavallan, Oulun ja Kemi-Tornion seuduille.
16
Syys
Uutinen
Suomen teollisuuden yksikkötyökustannukset ovat viimeisen reilun vuoden aikana olleet jälleen reilussa nousussa. Lisäksi yksikkötyökustannusten kasvuvauhti on ollut selvästi nopeampaa kuin esimerkiksi Saksassa tai Ruotsissa.
14
Syys
Uutinen
AKT ilmoitti sulkevansa Suomen satamat perjantaina 18.9.2015 kello 6 alkaen vuorokauden ajaksi. Tämä pysäyttää noin 90 prosenttia teknologiayritysten viennistä.
11
Syys
Uutinen
SAK, Akava ja STTK ovat ilmoittaneet järjestävänsä suurmielenosoituksen Helsingin Rautatientorilla perjantaina 18. syyskuuta kello 11 alkaen. Palkansaajakeskusjärjestöt ovat tiedotteessaan kehottaneet ammattiliittojen jäseniä sekä muita kansalaisia...
09
Syys
Tiedote
Jäsenyrityksille tiedoksi: Teknologiateollisuus ry on saanut tiedon ensimmäisestä alkaneesta poliittisesta lakosta jäsenyrityksessämme.
08
Syys
08
Syys
Tiedote
Teknologiateollisuus pitää hallituksen toimenpiteitä kustannuskilpailukyvyn parantamiseksi välttämättöminä. Suomen historiallisen heikon taloustilanteen korjaamiseksi on nyt tehtävä kaikki mahdollinen.
20
Elo
Uutinen
Teknologiateollisuus on syvästi pettynyt yhteiskuntasopimuksen kaatumiseen. Sopimus olisi toteutuessaan antanut Suomen taloudelle kipeästi kaivatun kasvusysäyksen.

Sivut