Teknologiateollisuus
Teknologiateollisuus ry / Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
Tulosta Print

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö

 

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön tarkoituksena on Teknologiateollisuuden edustamien toimialojen osaamista, kehittämistä ja kilpailukykyä tukevan koulutuksen, tutkimuksen sekä alalle suotuisan ja innovatiivisen toimintaympäristön edistäminen.

Säätiö perustettiin vuoden 2003 lopussa, kun Teknologiateollisuus ry täytti sata vuotta. Säätiön peruspääomaksi merkittiin sata miljoonaa euroa. Vuodesta 2005 lähtien on erilaisiin hankkeisiin myönnetty keskimäärin neljä miljoonaa euroa vuodessa.
 

Säätiö tukee pääomansa tuotolla ensisijaisesti:

  • yliopistoissa, korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa tapahtuvaa opetus- ja tutkimustoimintaa
  • koulujen ja oppilaitosten opetustoiminnnan kehittämistä
  • teknologiateollisuuden ja sitä tukevien toimialojen tunnettuutta ja julkisuuskuvaa edistäviä hankkeita
Säätiö on valinnut toimintaperiaatteekseen oppi- ja tutkimuslaitoksissa toimivien ryhmien rahoittamisen henkilökohtaisten apurahojen sijasta. Rahoitetuissa hankkeissa työskentelevät ovat työsuhteessa ko. laitoksiin. Tyypillinen hanke on suuruudeltaan 200 000 - 300 000 euroa ja kestää 2-3 vuotta. Tutkimushankkeissa pyritään suosimaan nuoria, hiljattain väitelleitä vasta tutkijanuraansa aloittelevia hakijoita. Professorit ja muut varttuneemmat tieteenharjoittajat voivat myös olla hakijoina, mutta rahoituksen oletetaan kohdistuvan tutkimusryhmän nuorempien jäsenten palkkaukseen. Myönnettyä hankerahoitusta voi käyttää kaikkiin tutkimustyöstä aiheutuviin kuluihin. Pelkät laitehankinnat tulevat kyseeseen vain poikkeustapauksessa. Koulutushankkeissa painotetaan etenkin matemaattis-luonnontieteellisten ja teknisten aineiden opetusmenetelmien kehittämistä.


Säätiön rahoittamien hankkeiden tulokset ovat julkisia ja vapaasti käytettävissä ellei säätiön hallitus erityisestä syystä toisin päätä.

Fulbright – stipendejä lukuun ottamatta 100-vuotissäätiö ei myönnä henkilökohtaisia opiskelu- tai matka-apurahoja eikä pääsääntöisesti osallistu seminaarien, symposiumien tai kongressien rahoittamiseen.

 

 

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön Metallinjalostajien rahasto

 

Metallinjalostajat ry:n jäsenyritykset Outokumpu, Outotec, Rautaruukki, Boliden ja Ovako ovat perustaneet rahaston, jonka tarkoituksena on edistää metallien valmistuksen koko jalostusketjun kattavaa teknologian ja liiketoiminnan tieteellistä tutkimusta, opetusta ja opiskelua yliopistoissa, korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa. Rahasto perustettiin Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhteyteen.


Rahaston nimi on Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön Metallinjalostajien rahasto.

 

Rahaston sivulle >>

 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: