Teknologiateollisuus
Tulosta Print

 

NÄKÖKULMA

 

Kalevi Virta

VERKOTUTAAN!


Emme ole eristyksissä muusta maailmasta, kun kehitämme suomalaista innovaatioympäristöä. Kotimaisen yhteistyön lisäksi tarvitsemme kansainvälistä verkottumista. Meidän on paitsi hyvä tietää, miten muut innovoivat, myös pystyttävä kaupallistamaan omat innovaatiomme kansainvälisesti.

 

Ilias Iakovidis, EU-komission ICT- ja terveysosastolta tarttui teemaan Budapestissa, jossa järjestettiin kansainvälinen eHealth-viikko ja WoHIT-tapahtuma (World of Health IT).

 

"Komissio on panostanut 20 vuotta eHealthin tutkimukseen ja siinä olemme hyviä. Innovaatio ja tutkimus ovat kuitenkin ´eri kala kattilassa´. Innovaationäkökulmaan kuuluu aina myös liiketoiminnan kehittyminen ja siinä komissiolla on rajoitteita eikä sillä ole toimintakykyä", hän sanoi.

 

Innovaatiotoiminnan edistämiseen, liiketoiminnan kautta syntyviin uudenlaisiin toimintamalleihin ja ja niiden käyttöönottoon tarvitaan Iakovidiksen mukaan nyt koko eurooppalaista terveydenhuollon kenttää ja sen avainedustajia. Enää ei saa juuttua tutkimukseen.

 

Potilastietojen saaminen potilaiden nähtäväksi on hänen mukaansa yksi askel eteenpäin komission asettamassa digitaalisessa agendassa vuodelle 2015. Telemedisiinan hyötykäyttö ja sen normaalistaminen terveydenhuollon rahoitettavaksi toiminnaksi on toinen euroopalaisen tavoitteen kulmakivistä.

 

eHealth-viikko toukokuisessa Budapestissa keräsi lähes sata suomalaista osallistujaa. Kaikkiaan kongressin antia oli kuulemassa 2300 ammattilaista ja hallissa oli esillä 70 näytteilleasettajaa eri puolilta maailmaa. Mobiilit päätelaiteratkaisut esiintyivät miltei joka osastolla. Mukana kulkevat eHealth-ratkaisut ovat selvästi löytäneet tiensä ammattilaisesten työvälineiksi.

 

Suomi Plaza toteutettiin Hyvinvointi-OSKE:n ja sponsoroivien yritysten ja yhteisöjen tuella. Plaza järjesti omina tapahtumina Suomi-illan, miniseminaarin ja Power breakfasteja.

 

Osallistujille tehdyn kyselyn tulosten mukaan tapahtumaa pidettiin ammatillisesti hyvin onnistuneena. Ohjelman sisällön lisäksi tärkeänä pidettiin kontakteja. Verkottumista siis arvostettiin, sillä Plazan kehittämisehdotuksistakin tärkeimmät koskivat verkottumista.

 

Lähes kaikki nyt mukana olleet aikovat osallistua ensi vuoden toukokuussa Kööpenhaminassa järjestettävälle eHealth-viikolle. Kiinnostusta helmikuun Las Vegasin HIMSS-tapahtumaan on myös. Molempien tapahtumien Suomi Plazan valmistelut käynnistyvät elokuussa. Asiaa koskeva info järjstetään 23.8 Biomedicumissa Helsingissä.

 

Infossa ovat paikalla HIMS Europen edustajat Christina Roosen ja Sean Roberts. Heillä on ajankohtaista tiedotettavaa kongressien alustavista teemoista. He ovat keräämässä myös suomalaisten odotuksia ja aloitteita meitä kiinnostavista aiheista. Samoin Christina, WoHiTin ohjelmakomitean vetäjänä, on kiinnostunut kuulemaan, mitä esitettävää meillä suomalaisilla olisi Kööpenhaminan kongressissa.

 

Jos kansainvälinen verkottuminen näissä tapahtumissa kiinnostaa, ottakaa yhteyttä. Rakennetaan seuraavista tapahtumista vielä antoisempia ja verkotutaan!

 

Kalevi Virta

eWell Oy
kalevi.virta@ewell.fi
 

Kirjoittaja on konsultti, joka toimii asiantuntijana hyvinvointialan kehittämishankkeissa ja kansainvälistymisessä

 

eHealth-viikon esityksiä verkossa


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: