Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Kasvuyrittäjyyden resepti:
ÄLYKÄSTÄ PÄÄOMAA JA TALENTTIA

 


Technopolis Oyj:n toimitusjohtaja Keith Silverang sanoo, että Suomella on nyt edessä ainutlaatuinen tilaisuus panostaa kansainväliseen kasvuyrittäjyyteen. Vapailla markkinoilla on kohta runsaasti ideoita ja osaajia Nokian järjestelyjen myötä.


Keith Silverang puhui Oulun yliopiston ja Teknologiateollisuuden järjestämässä Enterprise Forumissa Oulussa. Hänen mukaansa Nokian rakennemuutosta ei pitäisi nähdä uhkana. Pikemminkin se on kaikkien aikojen tilaisuus synnyttää Suomeen suuri määrä kansainvälisiä kasvuyrityksiä.

Suomella on aikaisempia näyttöjä siitä, että osaamme toimia paineen alaisina, jopa selkä seinää vasten. Nyt pitäisi taas toimia.

"Meillä on noin ziljoona pientä start up -yritystä, jotka eivät kasva mihinkään. Meillä on liian vähän globaaleja gaselliyrityksiä, jotka kasvavat kaksinumeroisin luvuin ja suuntautuvat kansainväliseen liiketoimintaan heti perustamisestaan lähtien", hän sanoo.

Älykäs pääoma erikoistuu


Keith Silverangin mukaan kansainvälinen liiketoiminta ei ole suomalaisille mitenkään ylivoimaista.

"Paremmat edellytykset meillä on siihen kuin esimerkiksi jenkeillä, jotka eivät puhu kieliä ja joita eivät kiinnosta mitkään muut kulttuurit kuin omansa", hän sanoo.

Mutta meilläkin on rasitteemme. Yksi on se, että toimimme liian tuotekehityskeskeisesti. Kasvuyritys tarvitsee kuitenkin ennen kaikkea asiakkaita. Tuotekehityshankkeilla ei tuoteta asiakkaita ja ilman asiakkaita taas ei saada kansainvälistymiseen tarvittavaa rahoitusta.

Rahoitusta meillä kyllä on saatavilla runsaasti. Riskirahaakin löytyy, mutta meidän pulmamme on se, että ei synny veturiyrityksiä, jotka työllistävät satoja ihmisiä. Tarvittaisiin älykästä pääomaa.

"Se ei tarkoita, että Suomen pääomasijoittajat olisivat tyhmiä, vaan että he eivät voi erikoistua. Hankevirtamme on niin pieni, että rahoittajien pitää yrittää olla hyviä kaikilla toimialoilla.
Kukaan ei kuitenkaan voi olla hyvä kaikessa. Se johtaa siihen, että rahoittajalla ei ole pääoman lisäksi annettavaan mitään muuta kuin että osallistuu hallituksen kokouksiin ja tuo siellä esiin yleisiä viisauksia."

"Älykäs pääoma on sitä, että erikoistunut maailmanluokan pääomasijoittaja tuo rahan lisäksi mukanaan omia, henkilökohtaisia yhteyksiään ja jakelukanaviaan ja toimii ovien avaajana yrityksen puolesta. Suomessa sijoitustoiminta ei ole organisoitunut tällä tavalla. Meillä on kyllä useita todella fiksuja sarjayrittäjiä ja bisnesenkeleitä, mutta he ovat piilossa", Silverang pohtii.
 
Referenssiasiakkaita saatava nopeasti

Keith Silverangin mukaan rahoituksen lisäksi tarvitsemme talenttia.

”Meidän pitäisi saada muutama sata kansainvälistä kykyä, joilla on näyttöä onnistumisista. Mitään väliä ei ole sillä, ovatko he Suomesta vai jostakin muualta. Heidän myötään saamme menestystarinoita, jotka synnyttävät lisää menestystarinoita. Mutta missä näitä talentteja meillä tuotetaan? Ja jos ei tuoteta, miten saamme houkuteltua heitä tänne?”

Silverangin mukaan osaajat tuovat mukanaan ennen kaikkea myynti- ja markkinointitaitoa.

”Meidän olisi saatava lupaaville yritysaihioille mahdollisimman nopeasti referenssiasiakkaita. Rahoittajien kiinnostus herää ja he haluavat rahoittaa, kun näkevät, että on hyviä asiakkaita. Saamme älykästä pääomaa, jolla on yhteyksiä.

Enterprise Forumit nostavat esiin ajankohtaisia yritystoiminnan kehittämiseen ja yrittäjyyteen liittyviä teemoja ja esimerkkejä. Tämän vuoden toisen Enterprise Forumin teemana oli kansainvälistymisen haasteet erityisesti kasvuyrityksen näkökulmasta. Tilaisuuden tavoitteena oli löytää ratkaisumalleja kasvuyritysten eri tilanteisiin sekä toiminnan kehittämisen että rahoittamisen näkökulmasta.

Tilaisuuden case-yritykset edustivat terveys- ja hyvinvointialaa. Foorumin lopuksi käytiin paneelikeskustelu uudistumisen ja yrittäjyyden haasteista. Yksi keskustelijoista oli FiHTAn toiminnanjohtaja Terhi Kajaste.

Katso Enterprise Forum videotallenteina
www.kotu.oulu.fi/ef20/ 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: