Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Relaxbirthin kansainvälistymisen taktiikka
TOIMI RIPEÄSTI JA SUOJAUDU HYVIN!

 

Keksijä Eija Pessisen innovaatio perustuu käyttäjälähtöiseen suunnitteluun

Ainutlaatuinen innovaatio pitää kaupallistaa ja kansainvälistää ennen kuin se ehditään kopioida, sanoo Relaxbirth Oy:n toimitusjohtaja Jukka-Pekka Luostarinen.

 

Relaxbirth on uusi suomalainen, synnytyshyvinvointia parantava innovaatio. Järjestelmä koostuu synnytystuesta sekä sen käyttöön liittyvästä menetelmästä ja oheispalveluista. Synnytystuen avulla luodaan kätilölle sähköisesti säädettävä työpiste, joka parantaa hänen työskentelyolosuhteitaan. Synnyttäjää tuki auttaa rentoutumaan ja löytämään tehokkaan ponnistussuunnan luonnollisesti.


Nuoreksi innovaatioksi järjestelmä on saanut runsaasti huomiota ja tunnustusta. Esimerkiksi Relaxbirthin keksijä, kätilö, erikoissairaanhoitoja Eija Pessinen valittiin Euroopan vuoden 2009 keksijänaiseksi.

 

Relaxbirth on siirtymässä tuotekehityksestä kaupallistamisvaiheeseen. Lama sekoitti kuvioita jonkin verran. Julkisten sairaaloiden hankinnat on vedetty tiukille ja kaupallistamiseen tarvittavan rahoituksen hankintakin on kovemman työn takana.

 

Rahoitus kansainvälistymisen puollonkaula

 

Jukka-Pekka Luostarisen mukaan Suomessa jää paljon innovaatioita pöytälaatikkoon siksi, että niiden kaupallistamiseen ei löydy rahoitusta. Tutkimus- ja tuotekehitysvaiheeseen rahoitusta kyllä löytyy ja sen hakeminenkin on kohtalaisen helppoa. Kaupallistamisessa rahoitustarve on moninkertainen eikä Suomessa ole siihen t&k-rahoituksen tapaista formaattia.

 

"Pöytälaatikkoon jäämisen ohella toinen vaara on, että jo kaupallistamisen alkuun päässeet yritykset myydään rahoituksen puuttumisen takia ulkomaille liian varhain", Luostarinen sanoo.

 

Relaxbirthilla on käynnissä kotimainen osakeantikierros, jonka tavoitteesta puolet on saatu kasaan. Seuraavaksi on vuorossa kansainvälinen sijoittajakierros, joka on tarkoitus toteuttaa muutamassa vuodessa.

 

"Tällaisen tuotteen kehittäminen pelkästään kotimarkkinoille olisi liian kallista. Kotimaahan rajoittuminen ei olisi järkevää senkään takia, että tuote on kulttuuririippumaton. Kysyntää sille on maailmanlaajuisesti. Ripeä pitää olla. Markkinoilla pitää saada hyvä jalansija ennen kuin alkaa tulla kopiota."

 

Relaxbirth tavoittelee ensimmäisessä vaiheessa Pohjoismaiden ja sitten Euroopan markkinoita. Strategiana on edetä aluksi yksityisklinikoiden kautta, koska niiden päätöksenteko on joustavampaa. Julkiset sairaalat tulevat hitaampaan tahtiin.

 

Huono suojautuminen voi tulla kalliiksi

 

Relaxbirth on panostanut voimakkaasti teollisten ja ipr-oikeuksien suojaamiseen - Jukka-Pekka Luostarisen mukaan poikkeuksellisen paljon suomalaiseksi yritykseksi. Nämä prosessit ovat hänen mukaansa hitaita ja kalliita ja vievät vuosikausia. Hyvistä yhteistyökumppaneista on ollut korvaamaton apu.

 

"Vaikka tämä on ollut kallista, suojaamattomuus tulee kansainvälistyvälle yritykselle helposti paljon kalliimmaksi, jos seurauksena on se, että kilpailijat alkavat hyödyntää omia ideoitasi", hän painottaa.

 

Toinen kärsivällisyyttä vaatinut asia on ollut toimialan raskas vaatimusten hallinta. Se on raskasta myös Relaxbirthin kaltaisille ei-invasiivisille tuotteille.

 

"Tämä on asia, joka pitää tiedostaa heti tuotekehityksen alkuvaiheessa. Muuten voi käydä niin, että tuotannon kynnyksellä joudutaan tekemään asioita uudelleen, kun niitä ei ole osattu dokumentoida oikein. Myös varsinainen tuotanto pitää osata suunnitella vaatimusten mukaiseksi. Pahimmillaan tuotekehityksestä voidaan joutua uusimaan jokin osa tuotannosta johtuvien vaatimusten takia."

 

Tässä pätee Luostarisen mukaan sama kuin oikeuksien suojaamisessa. Tulee kalliiksi tehdä asiat oikein ja kunnolla, mutta vielä kalliimmaksi voi tulla, jos ei tee.

 

Lisätietoa: www.relaxbirth.com


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: