Teknologiateollisuus
Tulosta Print

LVI-opiskelijakilpailu 2011

 

LVI-opiskelijakilpailu järjestettiin kolmannen kerran joukkuekilpailuna 19.4.2011 Fläkt Woods Oy:n Toijalan tehtaalla.

 

Kaikissa kolmessa joukkuekilpailussa – 2008 (Halton/Kausala), 2009 (Oras/Rauma) ja 2011  voittoon on yltänyt Mikkelin ammattikorkeakoulu, joka tänä vuonna oli mukana kahden joukkueen voimin. Myös Metropolia oli saanut kilpailuun kaksi joukkuetta. Satakunnan ammattikorkeakoulu oli mukana yhdellä joukkueella.

 

MAMKin A-joukkue Janne Kettunen, Alma Koivu, Joonas Ruukki ja Olli-Pekka Jantunen ratkaisi kilpailun laboratoriotehtävien nappisuorituksilla ja tasaisen hyvillä teoriatehtävien suorituksilla. Toiseksi sijoittui Metropolian joukkue B  ja kolmanneksi MAMKin B-joukkue

  

Kilpailussa syntyi selviä eroja eri joukkueiden kesken kahdessa hyvin haastavaksi osoittautuneessa tehtävässä: asunnon tulo- ja poistoilmanvaihdon ilmavirtojen tasapainotus ja mittaus sekä lämmityksen teoriatehtävä. Myös vesijohtomitoitus sujui kärkipään joukkueilta muita selvästi paremmin. Muissa kahdessa tehtävässä kaikki viisi joukkuetta keräsivät pisteitä tasaiseen tahtiin.
 

  

 Voittajajoukkue (Mikkelin A-joukkue) palkintojenjaossa

 

 

Metropolian B-joukkue sijoittui kilpailussa toiseksi

 

 

... ja kolmanneksi Mikkelin B-joukkue                            Isäntien puheenvuoro (Timo Kaasalainen)

 

  

Teoriatehtävien vastausten arviointi vaatii tuomaristolta huolellisuutta


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: