Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Toimitusjohtajat tentissä –tilaisuudet


Toimitusjohtajat tentissä on Teknologiateollisuus ry:n ja Aalto-yliopiston kiltojen yhdessä järjestämä tapahtuma, jonka tavoitteena on tehdä teknologiateollisuutta tutuksi yliopisto-opiskelijoille ja lisätä teknologiateollisuuden ammattien ja yritysten kiinnostavuutta opiskelijoiden keskuudessa. Tapahtumassa yliopisto-opiskelijat ja teknologiateollisuuden jäsenyritysten toimitusjohtajat sekä eri tehtävissä toimivat yritysedustajat keskustelevat mm. siitä, minkälaisia töitä alalla on tulevaisuudessa tarjolla, minkälaisella osaamisella pärjätään maailmalla ja miten näihin tulevaisuudennäkymiin voi varautua jo opiskeluaikana. 

 

Toimitusjohtajat tentissä -tilaisuuden alussa on 7 toimitusjohtajan paneelikeskustelu. Tapahtuman juontajat ja opiskelijat esittävät sen aikana kysymyksiä panelisteille näiden lyhyen johdantopuheenvuoron jälkeen. Paneelin jälkeen tilaisuus jatkuu vapaamuotoisempana opiskelijoiden, toimitusjohtajien ja muiden yritysedustajien keskusteluna yrityskohtaisissa pöydissä buffet-tarjoilun yhteydessä.

 

Toimitusjohtajat tentissä 8.2.2012

Kone-, Sähkö- ja Automaatio- ja systeemitekniikan kiltojen kanssa järjestetyssä tapahtumassa yliopisto-opiskelijat ja kone- ja metallituoteteollisuuden ja elektroniikka- ja sähköteollisuuden toimitusjohtajat ja asiantuntijat keskustelevat mm. siitä, minkälaisia töitä alalla on tulevaisuudessa tarjolla, minkälaisella osaamisella pärjätään maailmalla ja miten näihin tulevaisuudennäkymiin voi varautua jo opiskeluaikana.

 

Tapahtumaan osallistuneet yritykset esitteessä

 

Toimitusjohtajat tentissä 21.3.2012

Vastaavan Digialan, suunnittelu- ja konsultointialan Toimitusjohtajat tentissä –tapahtuman yhteistyökumppaneina toimivat Aalto-yliopiston tietotekniikan, informaatioverkostojen ja tuotantotalouden opiskelijakillat (Tietokilta ry, Informaatioverkostojen kilta Athene ry, Tuotantotalouden kilta Prodeko ry).

 

Molemmat Aallon Toimitusjohtajat tentissä –tapahtumat järjestetään Dipolissa, Otanimessä, jonne kutsutaan myös muista yliopistoista opiskelijoita.

 

Tapahtumaan osallistuneet yritykset esitteessä

 

Toimitusjohtajat tentissä 18.9.2012

Alihankintamessujen yhteydessä Tampereella järjestetään myöskin Toimitusjohtajat tentissä –tapahtuma. Siellä pääkohdeyleisö muodostuu ammattikorkeakoulujen insinööriopiskelijoista.


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: