Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Teknologiateollisuuden ympäristöuutiskirje | maaliskuu 2010

 

Lyhyesti

 

Teknologiateollisuuden ympäristötyöryhmä 2010

 


Teknologiateollisuuden hallitus on vahvistanut ympäristötyöryhmän kokoonpanon vuodelle 2010. Ryhmän uutena puheenjohtajana aloittaa Markus Terho Nokia Oyj:stä ja sihteerinä jatkaa Pirjo Kaivos Teknologiateollisuus ry:stä.

 

Ympäristötyöryhmä:

  • ohjaa vaikuttamista ympäristölainsäädännön valmisteluun ja toimeenpanoon
  • edistää ympäristöosaamisen hyödyntämistä kilpailukyvyn vahvistamisessa
  • toimii neuvoa-antavana elimenä ympäristöasioiden kehittämisessä
  • edistää yhteistyötä yritysten, viranomaisten ja muiden sidosryhmien välillä.


Ympäristötyöryhmän kokoonpano kokonaisuudessaan.

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö
Pirjo Kaivos, 09 192 3282, 040 540 1796
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 


 

WEEE- ja RoHS-direktiivien käsittelyt jatkuvat keväällä 2010

 

 

WEEE- ja RoHS-direktiivien muutosehdotusten käsittelyä jatketaan sekä neuvostossa että parlamentissa kevään aikana Espanjan puheenjohtajakaudella. Parlamentin raportoijana on RoHSissa Jill Evans ja WEEEssä Karl-Heinz Florenz. Suunnitelmissa on, että molemmista ehdotuksista äänestetään parlamentin täysistunnossa kesäkuussa. Myös neuvostolla on tavoitteena päästä poliittiseen yhteisymmärrykseen kesäkuun aikana.

 

Molemmat instanssit haluavat laajentaa sekä RoHS- että WEEE-direktiivejä koskemaan kaikkia sähkö- ja elektroniikkalaitteita. Tämän lisäksi käsitellään monta muuta asiaa:  

 

  • RoHS: muun muassa määritelmät, ainekiellot, poikkeukset ja niiden hakumenettelyt sekä Reachin ja RoHSin yhteensovittaminen
  • WEEE: muun muassa keräys- ja kierrätystavoitteet, rahoitus ja rekisteröinti

 

Seuraamme aktiivisesti miten prosessit etenevät. 

 

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilöt
WEEE: Peter Malmström, 09 192 3387, 0400 217 250

RoHS: Carina Wiik, 09 192 3315, 040 717 3627

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 

Ympäristömerkkiasetus on julkaistu

 

EU:n ympäristömerkkiasetus (EY) N:o 66/2010 on julkaistu. Asetuksena se on sellaisenaan Suomessa sovellettavaa lainsäädäntöä. Asetus sisältää mm. EU-kukan yleiset vaatimukset. Tavoitteena on, että vuoteen 2015 mennessä tuoteryhmien määrä kasvaisi nykyisestä 26:sta 40-50:een. Tuotekohtaiset vaatimukset määritetään tuoteryhmittäin erikseen. Tällä hetkellä tehdään kriteereitä mm. rakennusten ympäristömerkille. Asetuksen myötä ekomerkin hakemus- ja vuosimaksu laskevat.

 

Asetuksen mukaan ympäristömerkkiä ei voi myöntää tavaroille, joissa on REACH- tai CLP-asetuksen mukaan myrkyllisiksi, ympäristölle vaarallisiksi tai CMR-luokiteltuja aineita. Tästä voidaan poiketa vain, jos

 

  • ei ole teknisesti mahdollista käyttää muita aineita
  • se on ympäristön kokonaisvaikutukset huomioon ottaen huomattavasti parempi vaihtoehto

 

Lisätietoa:

EU:n ecolabel-sivut


Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö

Mia Nores-Korkeamäki, 09 1923 338, 044 330 0928

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 


 

Ajankohtaista REACHissä

 

 

REACHin kandidaattilista päivitettiin tammikuussa

Euroopan kemikaalivirasto kasvatti luvanvaraisten aineiden kandidaattilistaa tammikuussa 14 uudella aineella. Vuoden 2009 lopussa ehdotetuista aineista listalle päätyivät kaikki paitsi akryyliamidi. Listalla on tällä hetkellä 29 ainetta. Komissio päättää Euroopan kemikaaliviraston suosituksen pohjalta, mitkä kandidaattilistan aineista valitaan edelleen lupamenettelyyn meneviksi (asetuksen liite XIV) aineiksi. Kandidaattilistaa päivitetään kahdesti vuodessa.

 

8 uutta ainetta ehdolla REACHin kandidaattilistalle

 

Euroopan kemikaalivirasto ehdottaa seuraavia aineita lisättäväksi luvanvaraisten aineiden kandidaattilistalle:

 

  • trikloorietyleeni
  • boorihappo
  • dinatriumtetraboraatti, vedetön
  • tetrabooridinatriumheptaoksidi
  • natriumkromaatti
  • kaliumkromaatti
  • ammoniumdikromaatti
  • kaliumdikromaatti

 

Ehdotuksia voi kommentoida 22.4.2010 saakka.

 

Aineen päätyminen kandidaattilistalle aiheuttaa velvoitteita erityisesti aineiden ja esineiden valmistajille ja maahantuojille. Lisätietoja velvoitteista.

 

Lisätietoa: REACH-neuvontapalvelun uutinen

 

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö

Mia Nores-Korkeamäki, 09 1923 338, 044 330 0928

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 

Teollisuuden päästödirektiivi parlamentin toiseen käsittelyyn

 

Neuvoston ensimmäisen käsittelyn kanta teollisuuden päästödirektiiviin (ympäristölupadirektiiviin, IPPC-direktiivin uusimiseen) hyväksyttiin 15.2.2010.  Direktiivin toinen käsittely parlamentissa alkoi 17.3.2010 ja alustavan aikataulun mukaisesti direktiiviesitys on parlamentin täysistunnon käsittelyssä heinäkuussa. Parlamentin ympäristövaliokunnan esittelijän raporttiluonnos julkaistiin helmikuun lopulla. Raporttiluonnoksen keskeisenä esityksenä on mm. toimialakohtaiset vähimmäisvaatimukset, joka oli esillä jo parlamentin ensimmäisen käsittelyn yhteydessä. Komission arvion mukaan direktiivi hyväksytään ja julkaistaan vuoden 2010 loppuun mennessä.

 

Lisätietoa:

Direktiiviesityksen käsittelytilanne: Pre-Lex  ja Oeil

 

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö

Sirpa Silander, 09 192 3293

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: