Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Koulutus ja osaava henkilöstö avainasemassa

 

Elämme maailmassa, jossa tiedon ja osaamisen, tieto- ja tietoliikenneteknologian sekä globaalisuuden merkitykset kasvavat. Maiden ja maanosien väliset rajat hämärtyvät ja häviävät niin liiketoiminnassa kuin muillakin elämän alueilla.

 

Yritysten menestyminen kansainvälisessä kilpailussa perustuu innovatiivisuuteen ja nopeuteen. On oltava askeleen edellä kilpailijoita ja uudistuttava jatkuvasti. Osaaminen sekä joustavuus ovat tällöin avainasemassa. Yrityksen ja sen henkilöstön osaamista on kehitettävä jatkuvasti. Osaamisen taso nousee kaikkialla maailmassa.

 

Suomessa nuorten ikäluokat pienenevät. Samaan aikaan teknologiateollisuudesta eläköityy joka vuosi noin 6000 henkilöä. Erityisesti kone- ja metallialan ammattiosaajista syntyy vajausta noin 1000–1500 henkilöä joka vuosi. Tarvittavan osaamisen tason noustessa myös korkea-asteen tekniikan alan osaajien tarve on kasvussa.

 

Tavoitteenamme on yhteistyössä yritysten ja sidosryhmien kanssa varmistaa, että osaaminen ja osaajat nousevat Suomessa maailmanluokkaan teknologiateollisuuden kannalta tärkeillä aloilla.

 

Strategiamme mukaisesti erityisenä tavoitteenamme on varmistaa:

 

• ammattiosaajien laatu ja saatavuus
• Aalto-yliopisto-hankkeen toteuttaminen yliopistojen uudistumisen kärkihankkeena.


Toimintaamme ohjaa yritysten edustajista muodostettu Koulutus- ja työvoimatyöryhmä, jonka puheenjohtajana toimii Ensto-yhtiöiden hallituksen varapuheenjohtaja Marjo Miettinen.

 

Koulutus- ja työvoimatyöryhmä

 

Palvelemme yrityksiä ajankohtaisissa tiede- ja koulutuspolitiikan kysymyksissä, koulujen kanssa tehtävän yhteistyön kehittämisessä ja tarjoamalla koululaisille, opiskelijoille ja opettajille oikeaa ja monipuolista tietoa teknologiateollisuudesta.

 

 

Lisätietoja:

 

Tiede- ja koulutuspolitiikka, korkeakouluyhteistyö:
Mervi Karikorpi, johtaja, puh. (09) 192 3348 tai 040 741 9801
 

Osaamis- ja osaajatarpeiden ennakointi, koulutustilastot:
Minna Jokinen, asiantuntija, puh. (09) 192 3354 tai 040 750 5468


Tuotannon osaajien saatavuus ja laatu, ammatillinen peruskoulutus:

Marja-Terttu Tanttinen, asiantuntija, puh. (09) 192 3349 tai 040 731 0514

 

Tuotannon osaajien saatavuus ja laatu, aikuis- ja täydennyskoulutus:

Anne-Mari Tiilikka, asiantuntija, puh. (09) 192 3285 tai 050 590 4506

 

Eeva Paavola yksikön assistentti, puh. (09) 192 3392 tai 040 485 9991

 

Koulu-yritysyhteistyö:

Pirkko Pitkäpaasi, asiantuntija, puh. (09) 192 3372 tai 040 569 2485

 

Vetovoimatoimenpiteet:

Birgitta Ruuti, asiantuntija, puh. (09) 192 3365 tai 040 581 8603

 

Kirsi Laakso, assistentti, puh. (09) 192 3352 tai 040 559 9567

 

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 

 


 

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2010

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: