Teknologiateollisuus
Palvelut / Energia- ja ilmastoasiat / Hiilidioksidipäästöt kuriin
Tulosta Print

Hiilidioksidipäästöt kuriin

 

Suomen omasta sähkön tuotannosta varsin suuri osa ei aiheuta hiilidioksidipäästöjä. Vuonna 2010 ydinvoiman osuus oli 28,4 prosenttia (27,9 % vuonna 2009), vesivoiman 16,6 prosenttia (2009: 15,6 %) ja puuperäisen biomassan 13,5 prosenttia (2009: 10,0 %).
 
Puuperäisten polttoaineiden osuus on teollistuneiden länsimaiden suurin ja se on Suomen metsäteollisuuden ansiota. Metsäteollisuus tuottaa merkittävän määrän energiaa selluprosessien yhteydessä syntyvien jäteliemien poltossa. Lisäksi kaikki muu raaka-aineeksi kelpaamaton jätepuu, kuoret ja puru hyödynnetään energian tuotannossa.
 
Puuperäisistä polttoaineista ei aiheudu nettomääräisiä hiilidioksidipäästöjä, koska puu vapauttaa vain saman määrän hiilidioksidia, jonka se on kasvaessaan sitonut ilmakehästä.
 
Hiilidioksidipäästöjen kannalta hankalin tuotantotapa on kivihiililauhdutusvoima, jonka hyötysuhde on alhainen 35 - 42 prosenttia. Kivihiilivoimasta osa on vanhaa ja on ilmeistä, että useat voimalaitokset tulevat käyttöikänsä päähän ennen vuotta 2020. Suurten kattiloiden päästömääräykset tiukkenevat 2010-luvun puolivälissä eivätkä vanhat 1960-luvun lopulla ja 1970-luvulla käyttöönotetut voimalat enää täytä uusia vaatimuksia.
 
Osa fossiilisista polttoaineista käytetään yhdistettyyn lämmön ja sähkön tuotantoon. Yhdistetyssä tuotannossa päästään korkeaan hyötysuhteeseen, aina 85 - 90 prosenttiin. Suomessa on jo pitkään panostettu kaukolämpöön kaupunkien ja taajamien lämmityksessä. Kun kaukolämmön tarve on riittävän suuri, kannattaa pelkän kaukolämpökattilan sijasta rakentaa kaukolämpövoimala, joka tuottaa samalla sähköä.
 
Myös teollisuus tuottaa paljon sähköä prosessihöyryn tuotannon yhteydessä. Yhdistetyn tuotannon osuus sähkön hankinnasta, 32,7 prosenttia vuonna 2010 (2009: 30 %), on maailman huippuluokkaa. Korkean hyötysuhteen ansiosta myös kivihiilen käyttö yhdistetyssä tuotannossa on perusteltua.
 
Sähkön hankinta energialähteittäin 2010 (pdf, 1 sivu)
Sähkön nettohankinta 2010 (pdf, 1 sivu)

Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2013

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: