Teknologiateollisuus
Palvelut / Ympäristöasiat / Lainsäädännön taustaa / Euroopan unionin rakenne ja lainsäädännön perusteet
Tulosta Print

Euroopan unionin rakenne ja lainsäädännön perusteet

 
Euroopan unioni käyttää lainsäädäntövaltaa aloilla, joilla sillä on joko yksinomainen tai jäsenmaiden kanssa jaettu toimivalta. Euroopan unionilla on yksinomainen toimivalta muun muassa sisämarkkinoiden toimintaa varten tarvittavien kilpailusääntöjen vahvistamisessa ja yhteisessä kauppapolitiikassa. Sen sijaan esimerkiksi sisämarkkinoita, ympäristöä, energiaa ja kuluttajansuojaa koskeva toimivalta on jaettu unionin ja jäsenmaiden kesken. Lisäksi unionilla on toimivalta toteuttaa toimia jäsenvaltioiden toimien tukemiseksi, yhteensovittamiseksi tai täydentämiseksi muun muassa teollisuuden ja koulutuksen aloilla, mutta näillä aloilla unioni ei voi antaa sitovia säädöksiä.
 
 
Europan unionin toimielimet ja päätöksentekojärjestelmä
 
Lisätietoa: Ympäristölainsäädäntö – seuranta ja vaikuttaminen (e-kirja)

Euroopan unionin toimielimet

 

Euroopan unionin toimielimet huolehtivat unionin käytännön toiminnasta. Jäsenvaltiot ovat luovuttaneet toimielimille ylikansallista toimivaltaa antamalla niille oikeuden säätää jäsenvaltioita ja niissä toimivia henkilöitä sitovia lainsäädäntönormeja. Toimielimet ovat velvollisia toimimaan perussopimuksissa määrätyin edellytyksin ja muiden toimielinten toimivaltaa kunnioittaen. Euroopan unionin seitsemän toimielintä, jotka hoitavat unionille uskottuja tehtäviä ovat Euroopan parlamentti, Eurooppa-neuvosto, Euroopan unionin neuvosto (ministerineuvosto), Euroopan komissio, Euroopan unionin tuomioistuin, tilintarkastustuomioistuin ja Euroopan keskuspankki. Euroopan unionin toimintaan osallistuu lisäksi muita elimiä, jotka avustavat varsinaisia toimielimiä.
 
Lue lisää>>

Unionin lainsäädäntövälineet

 
EU:n lainsäädäntövälineiden avulla unionin toimielimet voivat vaikuttaa kansallisiin oikeusjärjestyksiin vaihtelevissa määrin. Neuvoston, parlamentin ja komission käytössä olevat lainsäädäntövälineet ovat EU:n toiminnasta tehdyn sopimuksen mukaisesti asetus, direktiivi, päätös, suositus ja lausunto. Näiden lisäksi toimielimillä on käytettävissään useita muita keinoja, joilla ne voivat vaikuttaa unionin oikeusjärjestykseen. Näistä tärkeimpiä ovat päätöslauselmat, julistukset, toimintaohjelmat ja komission tiedonannot
 
Lue lisää>>

 

Päivitetty 14.10.2010.


Jaa linkki

 
 

Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2013

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: