Teknologiateollisuus
Palvelut / Energia- ja ilmastoasiat / Energiatehokkuussopimus
Tulosta Print

Energiatehokkuussopimus

 

Teollisuuden ja valtiovallan välille allekirjoitettiin joulukuussa 2007 energiatehokkuussopimus, johon kaikkien Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritystenkin toivotaan liittyvän. Sopimus koskee vuosien 2008 - 2016 välistä ajanjaksoa, joten siihen ehtii vielä mainiosti mukaan.
 
Sopimukseen on toukokuun 2013 mennessä liittynyt 111 teknologiateollisuuden yritystä. Näistä on luettelo alla näkyvän linkin takana. Mukana on sekä suuria että pieniä yrityksiä kaikilta teknologiateollisuuden aloilta eri puolilta Suomea.
 
Jokaisen yrityksen kannattaa tietysti tänä päivänä kiinnittää huomiota energiatehokkuuden parantamiseen kalliin energian maailmassa sopimuksesta riippumatta. Kun yrityksessä päätetään ryhtyä määrätietoisesti panostamaan asiaan, ensimmäisiä järkeviä askelia on liittyä energiatehokkuussopimukseen. Liittyminen korostaa yrityksen tahtotilaa ja tuo määrätietoisuutta energiatehokkuuden parantamiseen.
 
Sopimuksesta on konkreettista hyötyä yritykselle ja sen velvoitteet ovat vähäiset. Koko alan kannalta on tärkeää, että ollaan suurella joukolla mukana ilmastotalkoissa ja että vältetään vapaaehtoisilla toimilla lainsäädännölliset pakkotoimet.
 
Ohessa sopimuksen perusteellisempi esittely sekä varsinaiset sopimusasiakirjat, joihin kannattaa tutustua. Ohessa myös tietoa Motivan järjestämästä, Teknologiateollisuus ry:n osin rahoittamasta, yrityskohtaisesta neuvonnasta Teknologiateollisuuden sopimukseen liittyneille yrityksille.
 
Motiva Oy:n verkkosivuilta (www.motiva.fi) löytyy paljon muutakin hyödyllistä tietoa sopimuksesta, energiatehokkuuden parantamisesta ja muun muassa energiakatselmuksista. Motiva on työ- ja elinkeinoministeriön alainen yksikkö, jonka tehtävänä on muun muassa energiatehokkuuden edistäminen yhteistyönä toimialajärjestöjen kanssa.
 
Käytännössä energiatehokkuussopimukseen liittyminen on yksinkertaista. Tulostatte liittymisasiakirjan, täytätte lomakkeen pyydettyjen perustietojen osalta ja lähetätte sen kahtena kappaleena Teknologiateollisuus ry:hyn.
 
Linkit 

 

Energiatehokkuussopimuksen esittely

 

Puitesopimus

 

Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma

 

Teknologiateollisuuden liittymisasiakirja

 

Luettelo sopimukseen liittyneistä jäsenyrityksistä

 

Yrityskohtaista neuvontaa teknologiateollisuuden sopimukseen liittyneille

 

Tehostamistoimien vaikutusten laskentaohjeet

 

2009 vuosiraporttien yhteenveto

 

Energiatehokkuuden parantamismahdollisuudet konepajoissa,

Jaakko Niemensivun tutkimus

 

 

Lisätietoja:  Patrick Frostell (etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi)

                   puh. (09) 192 3386  

 

 

 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2013

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: