Ajankohtaista
Alakoululaiset näyttivät mitä on luovuus!
- Valtakunnallisen Tämä toimii! -teknologiakilpailun loppuhuipentuma Aalto-yliopistolla 14.4.
Luovuus on opittavissa kun siihen on innostavat puitteet ja toimivat menetelmät
(5.4.2011)
Teknologiateollisuuden LUMA-stipendi Peltolan koululle Vantaalle
- esimerkillistä toimintaa LUMA ja teknologiaviikolla marraskuussa 2010
Peltolan koulu Vantaalta valittiin LUMA-kouluksi vuosittaisen LUMA ja teknologiaviikon toteutuk-sesta viime marraskuussa. Peltolan koulu palkittiin varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sar-jassa kokonaisvaltaisesta toiminnasta, jossa teemat integroitiin erinomaisesti eri oppiaineiden tunneille. Teknologiateollisuuden 500 euron stipendi ja kunniakirja luovutettiin Peltolan koululle LUMA tiede- ja teknologiapäivillä 5.4.
Peltolan koulussa LUMA ja teknologiaviikon teemoja pohdittiin monien oppiaineiden tunneilla. Oppilaat otettiin aktiivisesti mukaan LUMA-viikon toteutukseen, josta Peltolan koulussa oli ra-kennettu ehjä ja toimiva kokonaisuus. Oppilaille järjestetyt pajat olivat hyvin suunniteltuja ja ai-heet kiinnostavia. Oppilaat pääsivät tutustumaan mm. nanoteknologiaan. Erityistä kiitosta Pelto-lan koulu sai monitieteellisestä lähestymistavasta LUMA-viikkoon.
LUMA tiede- ja teknologiaviikkoa vietetään Suomessa vuosittain marraskuun toisella viikolla. Valtakunnallinen LUMA-keskus koordinoi toimintaa. Vuoden 2010 LUMA tiede- ja teknologiavii-kon yhtenä pääteemana oli modernin tieto- ja viestintätekniikan mahdollisuudet opetuksessa, uusi opetusteknologia sekä moderni teknologia, esimerkiksi nanoteknologia opetuksessa. Muita teemoja olivat energia ja ympäristö sekä luonnon monimuotoisuus. LUMA-viikolla kouluja roh-kaistaan toteuttamaan erilaista LUMA-toimintaa yhdessä. Koulut lähettävät raportin toiminnas-taan LUMA-keskukselle varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen sarjaan tai lukio ja ammatillisen koulutuksen sarjaan. Vuosittain palkitaan kummassakin sarjassa yksi LUMA-koulu sekä Hyvät käytänteet -koulu. Palkintojen perusteita ovat omaperäinen tapa toteuttaa ja soveltaa teemoja niin, että oppilaat ovat mukana suunnittelussa ja toteutuksessa. Tuloksena pitää syntyä kiinnos-tusta herättävää ja oppimisen iloa tuottavaa toimintaa koko koululle.
Lisää tietoa: LUMA ja teknologiaviikon palkituista kouluista sekä
LUMA tiede- ja teknologiapäivistä 5…6.4.2011.
(30.3.2011)
Alakoululaiset näyttivät, että luovuus on opittavissa
Aluetapahtumia 15 paikkakunnalla eri puolella Suomea
Luovuus on opittavissa kun siihen on oikeat puitteet ja toimivat menetelmät.
(1.2.2011)
KESÄTÖILLÄ ON MERKITYSTÄ!
On tärkeää, että teknologiateollisuuden yritykset tarjoavat nuorille kesätyöpaikkoja; koululaisille työelämään tutustumista ja opiskelijoille harjoittelumahdollisuuksia. Näin vahvistetaan koululaisten ja opiskelijoiden uskoa tulevaisuuteen teknologiateollisuudessa.
”Tutustu työelämään ja tienaa” koululaisten kesäharjoitteluohjelma on vuodesta 1992 lähtien toteutettu peruskoululaisille ja lukiolaisille tarkoitettu työelämään tutustumisohjelma. Ohjelman tarkoituksena on tarjota koululaisille omakohtaista kokemusta teknologiateollisuuden yritysten toiminnasta, niissä esiintyvistä eri työtehtävistä, henkilöstörakenteesta, yhteistyömuodoista ja alan tarjoamista mahdollisuuksista sekä antaa koululaisille mahdollisuuden tehdä heille sopivaa käytännön työtä.
(15.10.2010)
KONE- JA METALLITEKNIIKKA ON JÄRKEVÄ VALINTA! -HANKKEESSA LAAJA JALKAUTUMINEN
Kone- ja metallitekniikka on järkevä valinta! -hanke on Teknologiateollisuuden ja Metallityöväen Liiton yhteinen investointi tulevaisuuden osaajiin vuosina 2009 - 2011. Pääkohderyhminä ovat yläkoulujen ja ammattiopistojen opettajat.
Kohderyhmien uskoa kone- ja metallitekniikan ammattikoulutukseen on vahvistettava koska teknologiateollisuuden yrityksissä tarvitaan uusia osaajia tulevina vuosina. Pääviesti kohderyhmille on: Kone- ja metallitekniikan ammattikoulutus on nuorille edelleen järkevä vaihtoehto ja erinomainen valinta.
Jo lähes 80 alueellista toimijaa eri puolilla Suomea
Viesti viedään kohderyhmille jalkautumalla alueellisesti. Lähes 70 Metallityöväen Liiton työmarkkinatiedottajaa ja aluetoimitsijaa vievät viestiä alueensa opettajille Pohjois-, Länsi-, Keski-, ja Kaakkois-Suomessa sekä Pirkanmaalla ja pääkaupunkiseudulla. Näillä alueilla jalkautujille pidettiin yhteiset info-tilaisuudet syyskuussa. Hämeessä ja Lounais-Suomessa tilaisuudet pidetään myöhemmin. Teknologiateollisuuden omat alueasiantuntijat ja Taloudellisen tiedotustoimiston kouluyhteyshenkilöt ovat myös mukana hankkeessa.
Alueellisten jalkautujien tavoitteena on neljä käyntiä oppilaitoksiin ensi vuoden maaliskuun loppuun mennessä.
Yrityksistä uusia Merkittävä tekijä -tarinoita
Jalkautujille tehtiin jälleen alueelliset ”Merkittävä tekijä” -aineistot. Jäsenyrityksissä eri puolilla Suomea haastateltiin ja kuvattiin loppukesällä 30 kone- ja metallitekniikan opiskelijaa, jotka ovat olleet kesätöissä ja työssäoppimisjaksoilla yrityksissä. Nuorten tarinat, teknologiateollisuuden merkitys alueelle, ammattiosaajatarpeet ja muut faktat ovat aineistoissa.
”Merkittävä tekijä” -nuorten tarinat ovat teknologiateollisuuden Opiskelijaboxi-sivustolla ja laitetaan myös Metallin nuoret -sivuille ja elinkeinoelämän opettajille tarkoitetuille Opetin -sivustolle.
(15.10.2010)
5040 INNOVAATIOPROSESSIA Tämä toimii! -TEKNOLOGIAKILPAILUSSA 2011 - MUKANA 970 ALAKOULUOPETTAJAN 20 000 OPPILASTA
Ensi vuoden tammi-helmikuussa 20 000 alakoululaista ideoi, suunnittelee ja valmistaa yhteensä 5 000 liikkuvaa ja leikittävää lelua koulussa eri oppiaineiden tunneilla. Lelulle tehdään myös mainos ja koko Tämä toimii! -prosessista pidetään päiväkirjaa. Opettajat järjestävät teknologian opetuksen puitteissa oppilailleen aikaa innovaatioprosessille.
LUMA-keskukset ja opettajankoulutuslaitokset toteuttamassa aluetapahtumia
Yliopistojen LUMA-keskukset ja opettajankoulutuslaitokset ovat uusia yhteistyökumppaneita
Tämä toimii! -aluetapahtumien toteutuksessa Oulussa, Jyväskylässä, Joensuussa, Turussa ja Helsingissä.
Opettajaopiskelijat pääsevät tutustumaan teknologian opetuksen toimintamalliin kun he valmistelevat tapahtumapäivän puitteet sekä suunnittelevat ja toteuttavat tekemistä ja näkemistä Tämä toimii! -ryhmien oppilaille ja heidän opettajilleen. Luokan- ja aineenopettajaopiskelijat ovat mukana myös koululaisryhmien Tämä toimii! –tuotoksia arvioivissa tuomaristoissa. Tapahtumia valmistelevat myös LUMA-keskusten ja opettajankoulutuslaitosten muu henkilöstö teknologian opetuksen teeman puitteissa.
Alueellisia Tämä toimii! -alkukilpailutapahtumia järjestetään ensi maaliskuussa 15 paikkakunnalla eri puolilla Suomea. Muut yhteistyökumppanit ovat alueen ammattikorkeakoulu tai ammatillinen oppilaitos. Loppuhuipentuma järjestetään yhdessä Aalto-yliopiston kanssa huhtikuussa
(6.7.2010)
TEKNOLOGIATEOLLISUUDEN REKRYTOINTI VILKASTUMASSA
(toukokuu 2010)
Tämä toimii! -TEKNOLOGIAKILPAILUN LOPPUHUIPENTUMASSA LUOVUUS KÄSIN KOSKETELTAVAA - OMAPERÄISTÄ, KEKSELIÄSTÄ JA LEIKKIMÄÄN HOUKUTTELEVIA LELUJA JA MAINIOITA MAINOKSIA
Alakoululaisten luovuus pursusi Tämä toimii! -teknologiakilpailun loppuhuipentumassa Aalto-yliopistolla. Tämä toimii! -ryhmien liikkuvat lelut ovat omaperäisiä, kekseliäitä ja leikkimään houkuttelevia, ja niiden mainokset ovat aidosti houkuttelevia.
Dipoli täyttyi lapsista ja liikkuvista leluista, kun 120 alakoululaista opettajineen osallistui valtakunnallisen Tämä toimii -teknologiakilpailun lopputapahtumaan 5.5.2010.
Aluetapahtumien voittajaryhmät esittelivät suunnittelemansa liikkuvat lelut, innovaatioprosessistaan pitämänsä päiväkirjat sekä leluille suunnittelemansa mainokset tuomaristolle ja toisilleen. Alakoululaisten tuotoksissa on monipuolisia ja toiminnallisia ratkaisuja sekä lelujen liikkuvuuden että leikittävyyden aikaansaamiseksi. Päiväkirjat ovat erinomaisia prosessikuvauksia ja rehellisiä selostuksia eri vaiheista, mainoksissa on oivallettu visuaalisuuden houkutteleva merkitys.
Loppuhuipentumassa palkittiin kolme Tämä toimii! -ryhmää kummastakin sarjasta.
Tämä toimii! -teknologiakilpailussa alakoululaiset suunnittelevat ja toteuttavat annetuista materiaaleista liikkuvan lelun. Oppilaat pitävät päiväkirjaa suunnitteluprosessistaan ja tekevät lisäksi lelulleen houkuttelevan mainoksen. Kaikkeen tähän on aikaa viisi viikkoa teknologiaopetuksen puitteissa. Prosessissa yhdistyvät ainakin matematiikan, fysiikan, äidinkielen, kuvaamataidon ja käsityön tiedot ja taidot. Kilpailu innostaa lapset arkielämän teknologisten haasteiden ja tehtävien luovaan ratkaisuun. Kyse ei ole niinkään kilpailusta vaan innovaatioprosessista.
Aalto-yliopiston idean äärellä
Tämä toimii! -prosessissa yhdistyvät tekniikka, muotoilu ja markkinointi. Samojen teemojen ympärille on rakentunut myös Aalto-yliopisto, joka toimii loppukilpailun tapahtumapaikkana. Aalto-yliopiston teekkarit ja Teknologiateollisuuden edustajat muodostivat kilpailun tuomariston.
- Tämä homma toimii! Rakastan tätä kilpailua, näitä koululaisia, heidän ihania opettajiaan ja näitä fantastisia leluja! Voisinko opettajana enempää toivoa - tämä valtava hauskuus, innostus ja kekseliäisyys tempaa mukaansa, hehkuttaa Aalto-yliopiston professori ja Design Factoryn tehtaanjohtaja Kalevi Ekman.
Tämä toimii -teknologiakilpailu järjestettiin nyt kahdeksatta kertaa. Tällä kertaa alakoulujen opettajat eri puolilta Suomea ilmoittivat 17 000 oppilastaan mukaan. Tuloksena syntyi 4 300 huikeaa liikkuvaa lelua, mainiota mainosta ja upeaa päiväkirjaa.
Tämä toimii! –teknologiakilpailun loppuhuipentuma kuvina.
(29.3.2010)
TYÖMARKKINAKESKUSJÄRJESTOJEN VETOOMUS NUORTEN KESÄTÖIDEN JA HARJOITTELUPAIKKOJEN JÄRJESTÄMISEKSI
Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat yrityksiin ja julkisen sektorin työpaikkoihin, että niissä pyrittäisiin järjestämään nuorille ja opiskelijoille kesätyöpaikkoja sekä harjoittelu- ja työssäoppimispaikkoja. Työmarkkinakeskusjärjestöt pitävät tärkeänä, että niiden jäsenliitot ja jäsenet omassa toiminnassaan tukevat näitä tavoitteita.
Talouskriisi on heikentänyt nopeasti työllisyysnäkymiä. Talous näyttäisi joiltain osin olevan elpymässä, mutta työllisyystilanteen arvioidaan huononevan edelleen tänä ja ensi vuonna. Erityisen vaikea on nuorten työnhakijoiden tilanne.
Vaikeasta taloustilanteesta ja henkilöstön vähennyksistä huolimatta työmarkkinakeskusjärjestöt pitävät tärkeänä, että yritykset ja organisaatiot tarjoavat nuorille mahdollisuuksia kesätöihin ja harjoitteluun.
(18.3.2010)
INSINÖÖRIOPETUKSEN PARHAAT KÄYTÄNTEET PALKITTIIN
Työelämän ja opiskelijoiden edustajat palkitsivat seitsemän ammattikorkeakoulujen insi-nööriopetuksesta vastaavaa tiimiä opetuksen hyvistä käytänteistä. Palkinnot menivät Oulun seudun, Seinäjoen (2 kpl), Tampereen (2 kpl), Turun ja Vaasan ammattikorkeakouluihin.
Palkitut käytänteet ja tiimit löytyvät tästä
Arviointiraati valitsi palkittavat käytänteet lähes 70 esimerkistä, joita insinöörikouluttajat esittelivät ammattikorkeakoulujen ja työelämän yhteisessä INSSI-hankkeessa. Valintaa tehdessään arviointiraati kiinnitti erityistä huomiota opetuskäytänteen uutuusarvoon, sen avulla saavutettuihin oppimistuloksiin, yritysyhteistyöhön opetuskäytänteen suunnittelussa ja toteutuksessa sekä käytänteen hyödynnettävyyteen ammattikorkeakouluissa ja muissa oppilaitoksissa yleisemmin.
Parhaiden käytänteiden kehittämisestä ja soveltamisesta vastanneet tiimit palkittiin kunniakirjalla ja 1 000 euron stipendillä.
Arviointiraadin puheenjohtajana toimi Konecranes Oyj:n toimitusjohtaja Pekka Lundmark ja jäseninä Teknologiateollisuuden, Elinkeinoelämän Keskusliiton, Toimihenkilöunionin, Uuden Insinööriliiton ja SAMOK:in edustajat.
Palkinnot luovutettiin Hämeenlinnassa 18.3.2010 pidetyssä Insinöörikoulutuksen foorumissa, jossa esiteltiin valtaosa 70 käytänteestä. Foorumi kokosi Hämeenlinnaan noin 340 inisnöörikoulutuken vaikuttajaa.
Lisätietoa:
Mervi Karikorpi, johtaja, puh: (09) 192 3348 tai 040 741 9801
Sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
(25.2.2010)
Teknologiateollisuuden tarpeisiin räätälöity eMBA-ohjelma käynnistyy Suomessa ja Kiinassa
HSE Executive Education Oy käynnistää keväällä 2010 eMBA-ohjelman, joka on räätälöity erityisesti teknologiateollisuusyritysten avainhenkilöiden koulutustarpeisiin. Global Tech-nology Management –koulutusjakso kokoaa yhteen yritysten johtoa Suomesta ja Aasiasta ja Aalto-yliopiston ja sen yhteistyöyliopistojen tutkijoita.
Koko eMBA-ohjelma rakentuu 13 koulutuskokonaisuudesta, joista neljässä keskitytään teknologiateollisuuden liiketoiminnan muutostrendeihin ja niiden myötä korostuviin osaamistarpeisiin. Teemoina ovat palveluliiketoiminta, verkostojen johtaminen, innovaatiojohtaminen ja strateginen uusiutuminen avoimessa, maailmanlaajuisessa toimintaympäristössä. Tähän Global Technology Management –koulutusjaksoon kuuluu projektitöiden lisäksi kahden viikon lähiopetusjakso, joka toteutetaan osittain Suomessa osittain Kiinassa.
eMBA-ohjelma käynnistyy keväällä 2010 sekä Kiinassa että Suomessa. Global Technology Management – koulutuskokonaisuuden suorittaminen ei edellytä koko eMBA-ohjelmaan osallistumista. Siitä kertyvät opintopisteet voi kuitenkin hyödyntää seuraavat neljä vuotta osana eMBA-ohjelmaa. Ohjelma on suunniteltu tukemaan pitkäjänteisesti teknologiateollisuuden yritysten osaamisen johtamista ja henkilöstön kehittämistä sekä henkilöstön omaehtoista kouluttautumista.
Aasian merkitys potentiaalisena markkinana, sijaintipaikkana ja osaajien lähteenä on talouden taantumassa korostunut entisestään. Ohjelma tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet kansainväliseen verkottumiseen ja erityisesti Aasian markkinoita ja kulttuuria koskevan tiedon ja näkemyksen hankkimiseen ja jakamiseen.
Lisätietoja:
HSE Executive Education Oy:
Johtaja Raija Kuokkanen, etunimi.sukunimi@hseee.fi; 050 5839572
Ilmoittautumiset Global Technology Management –kokonaisuuteen 15.4 mennessä www.hseee.fi/ilmoittautuminen
Teknologiateollisuus ry:
Johtaja Mervi Karikorpi, etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi; 040 7419801
____________________
(9.2.2010)
Alakoululaiset ovat rohkeasti luovia ja innovatiivisia
Kouluissa valmistumassa yli 4000 liikkuvaa lelua, mainosta ja päiväkirjaa
Parhaillaan 17 000 alakoululaista ympäri Suomen yhdistävät ainakin matematiikan, fysiikan, äidinkielen, kuvataiteen ja käsityön tietoja ja taitoja tehdessään lähes 4300 liikkuvaa lelua, niille mainokset ja Tämä toimii! -ryhmänsä prosessista kertovan päiväkirjan.
Valtakunnallinen, perusopetuksen 1-6 luokille tarkoitettu Tämä toimii! -teknologiakilpailu on taas mahdollistanut innovaatioprosessin toteuttamisen opiske-lumenetelmänä. Tuotokset ovat upeita; huikeita ja erilaisia liikkuvia leluja ja niille mainioita mainoksia sekä päiväkirjoja koko prosessista. Alakouluissa ollaan rohkeasti luovia ja näytetään, että innovatiivisuus on opeteltavissa.
Liikkuvia leluja eri oppituntien aikana
Opettajat ilmoittivat viime syksynä luokkansa neljän oppilaan ryhminä 1-3 luokka-laisten A-sarjaa tai 4–6 luokkalaisten B-sarjaan. Vuoden alussa Teknologiateollisuus toimitti kouluille materiaalipaketit liikkuvan lelun tekemiseksi. Kouluissa opettajat järjestävät oppilailleen mahdollisuuden Tämä toimii! -tuotosten aikaansaamiseksi teknologian opetuksen puitteissa. Tämä toimii! -ryhmillä on 5 viikkoa aikaa eri oppitunneilla toteuttaa ideansa ja valmistaa tuotoksensa. Sen jälkeen valitaan luokan/koulun edustusryhmä(t) alueelliseen Tämä toimii! -alkukilpailutapahtumaan. Tapahtumat järjestetään 14 paikkakunnalla eri puolilla Suomea yhteistyössä alueen ammattioppilaitoksen, ammattikorkeakoulun tai yliopiston kanssa.
Alueelliset Tämä toimii -tapahtumat
Tapahtumapäivän aikana eri koulujen Tämä toimii! -edustusryhmät esittelevät tuotoksensa tuomaristolle ja toisilleen. Tuomarit arvioivat Tämä toimii! -ryhmien liikkuvat lelut, niiden mainokset ja prosesseista tehdyt päiväkirjat sekä tuotosten esittelyn. Myös koululaiset arvioivat muiden ryhmien liikkuvat lelut. Molemmista sarjoista valitaan yksi Tämä toimii! -ryhmä loppuhuipentumaan Aalto-yliopistolle.
Mukavan ohjelman ohessa koululaiset ja heidän kannatusjoukkonsa pääsevät tutustumaan missä ja miten tulevaisuuden teknologian tekijät opiskelevat.
Alueelliset Tämä toimii! -alkukilpailutapahtumat viikoilla 11-13
Innovaatioprosessi opiskelumenetelmänä
Vuosittain järjestettävä Tämä toimii! -teknologiakilpailu tarjoaa opettajille erinomaisen tavan poikkitieteelliseen ja eheyttävään opetukseen, jossa oppilaiden luovuudelle ja kekseliäisyydelle annetaan aidosti tilaa. Teknologian opetuksen toteuttaminen Tämä toimii! -prosessin avulla vie sekä opettajan että oppilaat luontaisesti teknologian poikkitieteelliseen maailmaan. Lelun ideointi, suunnittelu, rakentaminen, testaaminen sekä mainoksen ja päiväkirjan tekeminen palvelevat kaikkien oppiaineiden tietojen ja taitojen soveltamista, syventämistä, ymmärtämistä ja oppimista. Innovaatioprosessi lelun ja mainoksen toteuttamisen opiskelumenetelmänä takaa poikkitieteellisyyden taiteista tieteisiin.
Lisätietoja: Birgitta Ruuti (09) 192 3365 tai 040 581 8603
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
____________________
(27.1.2010)
Teknologiateollisuudelta, Metallityöväen Liitolta ja Uudelta Insinööriliitolta yhteinen kannanotto kesätöihin, harjoitteluun ja työssäoppimiseen 2010
Teknologiateollisuus, Metallityöväen Liitto ja Uusi Insinööriliitto pitävät tärkeänä, että talouskriisistä huolimatta yritykset tarjoavat työssäoppimispaikkoja sekä harjoittelu- ja kesätyöpaikkoja opiskelijoille ja koululaisille. Näin vahvistetaan teknologiateollisuudesta kiinnostuneiden ja jo opiskelunsa aloittaneiden uskoa tulevaisuuteen.
Esimerkki - perehtymisviikon ohjelma
Tutustu työelämäämään ja tienaa
Lisätietoja:
Apulaisjohtaja Ari Sipilä (09) 192 3345 tai 040 733 9688
Sähköposti on muotos: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
Birgitta Ruuti (09) 192 3365 tai 040 581 8603
Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
Marja-Terttu Tanttinen, puh. 09 192 3349, 040 731 0514
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
____________________
(20.1.2010)
Ammattitaidon Suomenmestaruuskilpailut Oulussa 27-29.4.2010
- Työelämän, koulujen ja opiskelijoiden ainutlaatuinen kohtaamispaikka
Ammattitaidon Suomenmestaruuskilpailut on Suomen suurin ammatillisen koulutuksen vuosittainen tapahtuma. Oulussa järjestettäviin kilpailuihin odotetaan noin 50 000 kävijää - koululaisia, opiskelijoita ja opettajia. Teknologiateollisuuden yrityksille tapahtuma tarjoaa mahdollisuuden tutustua huippuosaajiin ja saada näkyvyyttä alan lajeja tukemalla.
Ammattitaidon Suomenmestaruuskilpailuilla edistetään nuorten oppimista, kädentaitoja ja käytännön osaamista. Oman ammattialansa mestaruudesta kilpailee 320 kilpailijaa 40 eri lajissa. Nuoret huippuosaajat kannustavat myös muita - niin nuoria kuin vanhoja - jatkamaan ammattitaitonsa kehittämistä.
Kilpailujen teemana ovat yrittäjyys ja kansainvälisyys. Oulussa kilpailuun osallistuu myös parikymmentä ulkomaalaista kilpailijaa.
Oulun seudun ammattiopisto järjestää kilpailut yhteistyössä Oulun seudun elinkeinoelämän ja oppilaitosten kanssa Oulun urheilutalolla 27- 29.4.2010. Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Lisätietoja:
Marja-Terttu Tanttinen, puh. 09 1923 349, 040 7310 514
sähköposti on muotoa etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
Lisätietoa lajien tukemismahdollisuuksista
____________________
(18.12.2009)
Yrityksille tarjolla koulutusta kone- ja metallialan näyttötutkintojen arvioijille
Alvar, Teknologiateollisuus ry ja Metallityöväen liitto ry järjestävät koulutustilaisuuksia kone- ja metalliteollisuuden näyttötutkintojen arvioijille.
Koulutustilaisuuksia järjestetään yhteensä 12 kpl seuraavilla paikkakunnilla:
14.1. Helsinki - 28.1. Kotka - 11.2. Jyväskylä - 12.2. Kuopio - 4.3.Tampere - 5.3. Pori
25.3. Joensuu - 26.3. Kajaani - 15.4. Turku - 16.4. Vaasa - 20.5. Oulu - 21.5. Kemi
Tilaisuuksissa on tavoitteena käydä läpi aikuisten ammatillisten näyttötutkintojen rakenteet ja keskustella siitä, miten tutkintoja voidaan hyödyntää yritysten henkilöstön ammattitaidon kehittämisvälineenä.
Osallistuminen tilaisuuksiin on maksutonta Teknologiateollisuus ry:n jäsenyritysten edustajille ja Metalliliiton jäsenille.
Ilmoittautuminen tilaisuuksiin: allaolevassa päivien alustavassa ohjelmassa,
www.alvar.fi/ko-me
Lisätietoa:
Kehityspäällikkö Veijo Kykkänen
veijo.kykkanen@alvar.fi
Anne-Mari Tiilikka
Sähköpostiosoite on muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
Päivien alustava ohjelmasisältö:
____________________
(18.12.2010)
Suomi tarvitsee parasta insinööriosaamista -
insinöörikoulutuksen foorumi 2010
Aika: keskiviikko - torstai 17.-18.3.2010
Paikka: Hämeen Verkatehdas ja Hämeen ammattikorkeakoulu, Visamäen kampus
Ammattikorkeakoulujen tekniikan opettajia kokoontuu käsittelemään insinöörikoulutuksen kehittämisen hyviä ideoita. Foorumissa työelämän puheenvuoron pitää ABB:n Service-liiketoimintayksikön johtaja Kalle Mattila. Teknologiateollisuus ry:n hallituksen varapuheenjohtaja, toimitusjohtaja Pekka Lundmar, Konecranes Oyj, toimii Insinöörikoulutuksen parhaiden käytäntöjen arviointiraadin puheenjohtajana.
____________________
Teknologiateollisuuden virtuaaliyhteisöt nuorille toimivat
(11.12.2009)
Teknologiateollisuus on onnistunut kohtaamaan nuoret heidän omissa nettiympäristöissään ja innostanut heitä pohtimaan tulevaisuuttaan. Nuorten suosimissa virtuaaliyhteisöissä tarjotaan käyttäjille tietoa teknologia-alojen opinnoista ja ammateista
Ydinkohderyhmä Aapelin ja IRCGallerian yhteisöissä ovat yläkouluikäiset. Toimenpiteillä nuorten suosimissa yhteisöissä on tarkoitus saada aikaan muistijälkiä teknologia-alojen koulutuksesta ja ammateista. Kun nämä nuoret ryhtyvät aidosti pohtimaan tulevaisuuttaan ja opintojaan niin teknologia-alojen ammatit ovat vaihtoehtojen joukossa.
Toimintatapa yhteisön ominaisuuksien mukaisesti
Aapeli-yhteisössä kävijöihin saadaan aito kontakti. Heidän kysymyksiinsä teknologia-alojen koulutuksesta ja ammateista vastataan. Nuoret ovat teknologiateollisuuden avatarten ystäviä, kommentoivat kuvagallerian sisältöä, jättävät viestejä vieraskirjaan ja vastaavat kyselyihin. Innostuneet kävijät, joita marraskuun lopussa oli jo yli 23000, ovat antaneet teknologiateollisuuden yhteisölle arvosanaksi 4 (5). Uudistettu yhteisö avattiin syyskuun lopulla.
Yläkoululaisia innostetaan Aapeli-yhteisöstä myös Opiskelijaboxin MyFuture –osioon vastaamaan Matka tulevaisuuteen kysymyksiin. Vastaaja tekee valintoja, joiden perusteella muodostuu kuva hänen futuristisesta tulevaisuudestaan – teknologiateollisuuden töissä tietenkin. Matka tulevaisuuteen on kiinnostanut yli 7000 Aapeli-yhteisössämme kävijää.
IRCGalleria toimii parhaiten perinteisenä markkinointikanavana. IRC-Galleriaan avattiin uusi teknologiateollisuuden yhteisö marraskuun alussa. Sieltä on siirrytty Matka tulevaisuuteen -kysymyksiin jo lähes 15000 kertaa. Uusia käyntejä on odotettavissa vielä joulukuussakin kun Matka tulevaisuuteen -aktivointitoimet toistetaan.
www.opiskelijaboxi.fi/myfuture
Lisätietoja: Birgitta Ruuti (09) 192 3365 tai 040 581 8603
Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi
____________________
Yli 700 opettajaa ilmoitti luokkansa Tämä toimii! –teknologiakilpailuun 2010
(marraskuu 2009)
Runsas 700 perusopetuksen alaluokkien opettajaa eri puolilta Suomea ilmoitti lähes 17 000 oppilastaan Tämä toimii! -teknologiakilpailuun 2010.
Ensi vuoden tammi-helmikuussa nämä alakoululaiset yhdistävät ainakin matematiikan, fysiikan, äidinkielen, kuvataiteen ja käsityön tietoja ja taitoja koulun Tämä toimii! -prosesseissa. Koululaiset tekevät ryhmissä 4200 liikkuvaa lelua, niille mainokset ja oman Tämä toimii! -ryhmänsä prosessista kertovan päiväkirjan.
Markkinointiliiton Ideapäivän Ideanäyttelyssä Tämä toimii! –teknologiakilpailusta todettiin mm: ”Innostuksen, tekemisen, kekseliäisyyden ja hauskuuden määrä on ällistyttävä. Upeaa, sillä emmekö ole vähän myöhässä, jos näitä taitoja yritetään opettaa vasta päälle parikymppisille?”
Innovaatioprosessi on opetusmenetelmä alakouluissa
Perusopetuksen alaluokilla teknologian opetuksen tavoitteena on saada oppilaat näkemään teknologian merkitys arkielämässä. Tarkoitus on ohjata oppilaita käyttämään ja hallitsemaan teknologiaa sekä ymmärtämään sen vaikutukset.
Vuosittain järjestettävä Tämä toimii! -teknologiakilpailu tarjoaa opettajille erinomaisen tavan poikkitieteelliseen ja eheyttävään opetukseen, jossa oppilaiden luovuudelle ja kekseliäisyydelle annetaan aidosti tilaa. Teknologian opetuksen toteuttaminen Tämä toimii! -prosessin avulla vie luontaisesti teknologian poikkitieteelliseen maailmaan.
Lelun suunnittelu, rakentaminen, testaaminen, päiväkirjan pito ja mainoksen toteuttaminen palvelevat kaikkien oppiaineiden tietojen ja taitojen soveltamista, syventämistä, ymmärtämistä ja oppimista. Innovaatioprosessi lelun ja mainoksen toteuttamisen opiskelumenetelmänä takaa poikkitieteellisyyden taiteista tieteisiin.
Teknologian opetus on helppo toteuttaa Tämä toimii! -prosessin avulla
Tämä toimii! -prosessia toteutetaan kouluissa viiden viikon aikana eri oppituntien yhteydessä. Opettajat ilmoittivat luokkansa pääsääntöisesti neljän oppilaan ryhminä, joissa on tyttöjä ja poi-kia. Teknologiateollisuus toimittaa ilmoitetuille ryhmille materiaalipaketit liikkuvan lelun tekemi-seen, mainos ja päiväkirja tehdään koulun materiaaleista. Opettajat järjestävät oppilailleen puitteet Tämä toimii! -tuotosten tekemiseen eri oppituntien aikana.
Lisätietoja: Birgitta Ruuti (09) 192 3365 tai 040 581 8603
Sähköposti on muotoa: etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi






