Innovaatiot - ajankohtaista

04
Syys
2014
Tiedote
Teknologiateollisuuden liikevaihto oli alkuvuonna hieman pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Keväällä raportoitu tilausten kasvu on pysähtynyt. Uudet teknologiset aluevaltaukset ja cleantech-ratkaisut avaavat uusia mahdollisuuksia muuten synkässä tilanteessa.
21
Elo
2014
Tiedote
– Tehtäväni on koota kehityshankkeita ja auttaa yrityksiä verkostoitumaan, Varho sanoo. – Hankkeen tarkoitus on yritysten tukeminen kehitysprosessissa ja sitä kautta suomalaisen teollisuuden tulevaisuuden rakentaminen. Tehtäviin kuuluvat myös...
23
Kesä
2014
Uutinen
Venäjän meri- ja jokiliikenneviraston alaisuudessa toimivalle pelastusviranomaiselle Gosmorspassluzhballe rakennettava jäätämurtava monitoiminen pelastusalus on valmistumassa Arctech Helsinki Shipyardilla. Baltika–niminen alus tulee toimimaan...
04
Kesä
2014
Uutinen
Tekniikan tohtori Laura Juvonen, 38, on valittu Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätion uudeksi asiamieheksi. Hän aloittaa tehtävässään 1.8.2014. Säätiön nykyinen asiamies Mervi Sibakov siirtyy eläkkeelle 1.9.2014. Laura Juvosesta tulee edeltäjänsä tavoin myös Teknologiateollisuuden johtoryhmän jäsen.
16
Touko
2014
Uutinen
Arktinen liiketoiminta edellyttää suomalaisilta yrityksiltä yhteistyötä sekä arktisen osaamisen ja kestävien ratkaisujen näkyvää markkinointia maailmalla.
13
Helmi
2014
Uutinen
Teknologiateollisuuden ja Aalto-yliopiston järjestämään verkottumistilaisuuteen osallistui 200 yritysten ja yliopiston yhteistyöstä kiinnostunutta Aalto-yliopiston professoria ja teknologiateollisuuden jäsenyritysten johtajaa. Osapuolilla on vahva tahto kehittää suomalaista teollisuutta tutkimus- ja koulutusyhteistyön kautta. Teollinen internet on yksi molempia osapuolia kiinnostavista yhteistyöalueista.

Sivut