Innovaatiot - ajankohtaista

27
Loka
2017
Artikkeli
Kotimaisen huippututkimuksen avulla ravintoa voidaan saada tulevaisuudessa suoraan ilmakehästä. Energiatehokkuuden professori Jero Ahola työryhmineen vauhdittaa Tulevaisuuden tekijät -ohjelman rahoituksen avulla maailmaa kohti kestävämpää ruoantuotantoa.
06
Loka
2017
Uutinen
Visio ja tiekartta julki: Suomesta vetovoimaisin ja osaavin kokeilu- ja innovaatioympäristö vuoteen 2030
22
Elo
2017
Näkökulma
Yrityksille suunnattu TKI-rahoitus tulee budjettiriihessä palauttaa vähintään muutaman vuoden takaiselle tasolle, kirjoittaa elinkeinopolitiikan johtajamme Matti Mannonen. TKI-rahoitus ei ole kustannus vaan investointi maamme tulevaisuuteen.
03
Heinä
2017
Tiedote
EU-komission korkean tason ryhmä on tänään kertonut Brysselissä suosituksensa EU:n tutkimus- ja kehitysohjelman jatkosta. Suositukset antavat toteutuessaan suomalaisille teknologiayrityksille mahdollisuuksia päästä nykyistä paremmin mukaan kansainvälisiin liiketoiminta- ja innovaatioverkostoihin.
09
Kesä
2017
Tiedote
Teknologiateollisuus odottaa pikaisia lisätoimia yritysten tutkimus- ja innovaatiotoiminnan vauhdittamiseksi
17
Touko
2017
Tiedote
Teknologiateollisuus ry käynnistää alueelliset kasvuverkostot vahvistamaan yritysten kasvukykyä eri puolella Suomea. Alueellisten kasvuverkostojen toiminta käynnistyy vuoden 2017 aikana Pohjois-Karjalassa, Keski-Suomessa ja Länsi-Suomessa.
05
Touko
2017
Tiedote
Suomi on putoamassa eurooppalaisesta johtoasemasta takamatkalle teollisuuden digitalisaatiossa, koska meiltä puuttuu valtakunnallinen digitalisaatiostrategia. Suomessa yli 300 yritystä investoi DIMECC Oy:n toimintaan yhteensä yli 200 miljoonaa euroa. Yrityssektorin investointien rinnalle tarvitaan nyt julkista rahoitusta, jotta kasvu ei kuihdu.
28
Maalis
2017
Uutinen
Teknologiateollisuuden ja EK:n mukaan uudistuksen päätavoitteen tulee olla kirkas – Team Finlandin asiakaspalvelukyvyn parantaminen erityisesti pk-yritysten tarpeet huomioiden.
14
Helmi
2017
Tiedote
Suomen vienti ei kasva ilman tutkimus-, kehitys- ja innovaatioinvestointeja. Niitä on tuettava kaikin keinoin. Tki-investoinnit ovat elinehto Suomen menestymiselle.
09
Helmi
2017
Tiedote
OECD-tiimi nostaa alustavissa arvioissaan esille viisi konkreettista innovaatio- ja tutkimuspolitiikan tavoitetta, jotka toteutuessaan vauhdittaisivat kasvua ja uudistumista.

Sivut