Digitalisaatio - ajankohtaista

01
Syys
Tiedote
Teollisuus haastaa nyt kaikki suomalaiset mukaan etsimään keinoja, joilla tuottavuus, talous ja ennen kaikkea työllisyys saadaan nousuun. Niin turvataan suomalaisen hyvinvoinnin tulevaisuus. Tavoitteena on 100 000 työpaikkaa Suomeen.
22
Kesä
Uutinen
Kiinteistö- ja rakentamisalan digitalisaatiota vauhdittava hanke uudistaa alaa tulevina vuosina monin tavoin. Jatkossa esimerkiksi rakentamisen ja kaavoituksen julkinen tieto avataan kaikkien käyttöön, sujuvasti yhteen toimivat järjestelmät ja yhtenäiset toimintatavat notkeuttavat prosesseja ja joukko kokeiluhankkeita luo uutta liiketoimintaa.
16
Kesä
Suomi kirkastaa viimevuotisen hopeansa kullaksi digitaalisuuden astetta mittaavassa Digibarometri 2016 -vertailussa, jossa on mukana 22 maata. Suomen jälkeen tulevat muut Pohjoismaat järjestyksessä Norja, Tanska ja Ruotsi. Kehitys Suomessa on ollut myöhäisen heräämisen jälkeen nopeaa, mutta toisaalta digitaalinen disruptio ravistelee maatamme poikkeuksellisen voimakkaasti.
01
Kesä
Tiedote
Digitalisaatio on Euroopan valmistavalle teollisuudelle kohtalon kysymys. Kukaan ei voi jäädä syrjään. Eikä kannatakaan, sillä digitalisaatio tuo huikean kasvumahdollisuuden.
18
Touko
Tiedote
Strategisen huippuosaamisen keskittymissä saavutetut tulokset, kyvykkyydet ja hyväksi todetut toimintamallit tulee hyödyntää tehokkaimmalla mahdollisella tavalla yrityksissä ja hallituksen kasvustrategian toteutuksessa. Kansainvälisesti houkuttelevat innovaatio- ja osaamisverkostot ovat keskeinen osa keinovalikoimaa, joilla kilpailukykyä rakennetaan myös tulevaisuudessa.
13
Huhti
Tiedote
Suomalainen startup-yritys Mehackit järjestää Teknologiateollisuuden tuella tulevalla lukukaudella teknologiakurssin kymmenessä lukiossa ympäri Suomen. Seitsemän viikon kurssilla opitaan luovasti elektroniikkaa ja ohjelmointia.
21
Maalis
Lausunto
Työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) työelämä- ja markkinaosasto sekä valtiovarainministeriö (VM) ovat yhteistyössä valmistelleet kyseessä olevan hallituksen esityksen. Muutosesityksen tavoitteena on varmistaa komission Euroopan unionin...
14
Elo
Tiedote
Diplomi-insinööri Ville Peltola, 39, on valittu Teknologiateollisuuden sähkö- ja tietoaloista vastaavaksi toimialajohtajaksi 1.9.2015 alkaen. Hän siirtyy Teknologiateollisuuteen Suomen IBM:n innovaatiojohtajan paikalta.Sähkö- ja tietoaloihin kuuluu...
25
Kesä
Tiedote
Ohjelmistoyrityskartoitus 2015: suomalainen ohjelmisto- ja IT-palveluala kasvoi 20,6 % vuonna 2014. Kasvu oli pitkälti pienten ja keskisuurten sekä peliyritysten ansiota. Monet pörssiyritykset kamppailevat edelleen yrittäessään uudistua toimialan rakennemuutoksessa.
24
Kesä
Uutinen
Digitaalisaatio on globaali kilpajuoksu, jossa ainoastaan nopeat ja muutoskykyiset voivat voittaa. DIGITALEUROPE haluaa auttaa päätöksentekijöitä ymmärtämään digitaalisuuden mahdollisuudet ja on siksi perustanut uuden ylimmän johdon neuvoston edistämään ja kasvattamaan aiheeseen liittyvää ymmärrystä. Baswaren toimitusjohtaja Esa Tihilä valittiin Suomen edustajaksi neuvostoon.

Sivut