Tiedote

Telakkasopimus varmistaa meriteollisuuden tulevaisuuden

Juuri solmittu sopimus Suomen valtion ja Meyer-telakkayhtiön välillä varmistaa meriteollisuuden kehityksen Suomessa. Telakkakaupan yhteydessä julkistettu TUI Cruisesin risteilijätilaus varmistaa alan työllisyyden vuosiksi eteenpäin.

Kaupan toteutuminen edellytti monen osapuolen saumatonta yhteistyötä.

– Meriteollisuus, Suomen viranomaiset sekä saksalainen Meyer-telakkayhtiö tekivät sitkeästi töitä ratkaisun eteen, Meriteollisuus ry:n toiminnanjohtaja Merja Salmi-Lindgren kiittää.

Turun telakka on vuosien varrella kehittynyt yhdeksi johtavista risteilijöiden valmistajista maailmassa. Nyt solmittu sopimus varmistaa, että tuo asema säilyy ja edelleen kehittyy.

– Epävarmuuden aika on ohi, varatoimitusjohtaja Jari Anttila STX Finlandilta sanoo.

Telakan uusi myötäinen kurssi on laajemminkin ajatellen keskeistä meriteollisuudelle ja koko teknologiateollisuudelle. Suomalaiset, jotka ovat jatkuvasti kannustaneet meriteollisuutta kehittymään, uskaltavat nyt luottaa toimialan tulevaisuuteen.

Lyhyellä tähtäimellä luottamus näkyy siinä, että kiinnostus opiskella meriteollisuuden oppilaitoksissa lisääntyy selvästi.

– Nyt kannattaakin opiskella meriteknologiaa, Salmi-Lindgren muistuttaa.

Pitkällä tähtäimellä voidaan odottaa lisää maailmanluokan innovaatioita, sellaisia kuten kääntyvät potkurijärjestelmät, hyttimoduulit, monipolttoainemoottorit, tai vaikkapa sumusammutusjärjestelmät.

Lisätietoja:

Toiminnanjohtaja Merja Salmi-Lindgren
Meriteollisuus ry
Puh. 09 1923 385

Varatoimitusjohtaja Jari Anttila
STX Finland Oy