Tiedote

Metallien jalostus tuo Suomeen joka kahdeksannen vientieuron

Metallien jalostuksen osuus Suomen viennistä on edelleen erittäin korkealla tasolla ankarasta hintakilpailusta huolimatta. Laskevista tuottajahinnoista ja kovista kustannuspaineista huolimatta ala pystyi nostamaan jalostusarvoaan lähes 16 prosenttia vuonna 2013. Yrityksissä on siis tehty vaikeina aikoina oikeita liikkeitä.

Metallien jalostus on edelleen Suomen teollista selkärankaa. Sen osuus koko Suomen tavaraviennistä oli vuonna 2013 peräti 12 prosenttia. Noin joka kahdeksas vientieuro tuli metallien jalostuksen tuotteista. Ala on yksi merkittävimmistä nettovientialoista Suomessa nettoviennin ollessa lähes 2,5 miljardia euroa vuonna 2013. Jos metallimalmien tuontia ei huomioida, oli alan nettovienti lähes neljä miljardia euroa vuonna 2013.

Alan liikevaihto Suomessa oli viime vuonna 8,8 miljardia euroa. Alkuvuonna 2014 tuotantomäärät ovat pysyneet ennallaan. Globaalin talouden elpyminen ja erityisesti toiveet Euroopan talouden positiivisemmasta kehityksestä luovat toiveita tuotantomäärien ja liikevaihdon kasvusta.

Tuotannon volyymi on pysynyt Suomessa melko vakaana, mutta ankara hintakilpailu on yhä koveneva haaste. Markkinoiden epävarmuus ja lainsäädännöllä luodut yksipuoliset lisäkustannukset ovat suuria ongelmia. Alkuvuonna 2014 EU-maiden osuus alan viennistä on kasvanut reilusti noin 75 prosenttiin. Osuuden kasvu johtuu osittain Venäjän viennin voimakkaasta lähes 50 prosentin laskusta. Myös vienti Aasiaan on laskenut melko voimakkaasti vuoden alkupuolella.

- Huolimatta tuotannon hienoisesta kasvusta, on liikevaihto alalla kuitenkin laskenut. Pitkään laskeneet hinnat ja jatkuvat kustannuspaineet ovat olleet yrityksille vaikea yhtälö viime vuosina. Liikevaihdon laskuun on vaikuttanut myös monien raaka-aineiden hintojen lasku maailmanmarkkinoilla. Suomen kustannuskilpailukyvystä on pidettävä hyvää huolta erityisesti hankalan kysyntätilanteen ja alhaisten tuottajahintojen aikaan, toteaa Metallinjalostajat ry:n toimitusjohtaja Mika Nykänen.

Nykyiset hallituspuolueet ovat luvanneet, ettei teollisuudelle tule lisärasitteita hallituskauden aikana. Tästä päätöksestä on pidettävä kiinni.

- Metallien jalostajat tuovat raaka-aineita maailmalta ja vievät lopputuotteita kansainvälisille asiakkaille. Lisäarvon pitää Suomessa syntyä kilpailukykyisesti ja logistiikan toimia siten, ettei kilpailukykyä menetetä, painottaa Nykänen.

- Rikkidirektiivin ja päästökaupan kustannuksia pitää siis kompensoida keskeisten EU-kilpailijoidemme tapaan, vaatii Nykänen.

- Metallien jalostus on Suomessa korkean osaamisen ala. Uuteen huippuosaamiseen on tärkeää investoida. Tekes, strategisen huippuosaamisen keskittymät SHOK:t ja yliopistot ovat keskeisiä, kun uutta menestystä rakennetaan. Nyt pitäisi lisätä eikä vähentää menestykseen tähtäävää tutkimustoimintaa, toteaa Nykänen.

Raportti: Metallin jalostajien rakennekatsaus, heinäkuu 2014.

Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Mika Nykänen, Metallinjalostajat ry, puh 040 825 7329

Ekonomisti Petteri Rautaporras, puh. 050 304 2220,

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi