TKI-rahoitus on investointi Suomen tulevaisuuteen

Näkökulma
Yrityksille suunnattu TKI-rahoitus tulee budjettiriihessä palauttaa vähintään muutaman vuoden takaiselle tasolle, kirjoittaa elinkeinopolitiikan johtajamme Matti Mannonen. TKI-rahoitus ei ole kustannus vaan investointi maamme tulevaisuuteen.
Suomi on huipputeknologian kärkimaa. Menestyksemme perustuu korkeaan osaamiseen ja maailman parhaisiin teknologioihin, joita suomalaiset yritykset ovat luoneet yhdessä tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa.  Asemamme on kuitenkin rapautumassa. Suomi investoi yhä vähemmän tutkimukseen ja tuotekehitykseen, kun kilpailijamaissamme TKI-panostukset lisääntyvät.  Yrityksille suunnattu julkinen TKI-rahoitus on puoliintunut muutamassa vuodessa, ja olemme putoamassa peränpitäjäksi teollisuusmaiden joukossa. Julkisen rahoituksen pienentyessä myös yritysten oma TKI-rahoitus on laskenut.

 

Kysymys ei ole mistään pikkuasiasta, joka voisi odottaa parempia aikoja. Teollinen murros - kuten uudet digitaaliset liiketoiminnot, tuotteet ja palvelut sekä koneoppimisen ja tekoälyn hyödyntäminen - vaativat yrityksiltä mittavia TKI-investointeja nyt heti. Jääminen jälkeen tarkoittaa kilpailukyvyn heikkenemistä ja työpaikkojen menetyksiä. Tähän meillä ei ole varaa.

TKI-rahoitus luo uutta: talouskasvua, työpaikkoja, liiketoimintaa. 



TEM on käynnistänyt Suomen tekoälyohjelman valmistelun, mikä on tärkeä asia. Ohjelman toteutus edellyttää merkittävää ja nopeaa panostusta uuteen yritysvetoiseen, yhdessä tutkimuslaitosten ja yliopistojen kanssa tehtävään tutkimukseen ja tuotekehitykseen.  Nyt on hallituksen aika kääntää kurssia, ja palauttaa yrityksille suunnattu TKI-rahoitus edes muutaman vuoden takaiselle tasolle. Tämä tarkoittaa 200 miljoonan euron vuosittaista lisäystä, mikä generoi tuplamäärän yksityistä TKI-rahaa.

Valtion budjettia laadittaessa tulee katsoa ensi vuotta pidemmälle. TKI-rahoitus ei ole kustannus vaan investointi Suomen hyvään tulevaisuuteen. 

 

Matti Mannonen

Elinkeinopolitiikan johtaja, Teknologiateollisuus ry

@mannonen_matti