Ekonomisti Petteri Rautaporras

Luova tuho, TES-ratkaisut ja funktionaalinen tulonjako

PAMin puheenjohtaja Ann Selin avasi Helsingin Sanomien haastattelussa (21.10.207) ajatuksiaan työmarkkinoista ja palkankorotusten roolista talouden uudistumisessa. Juttu herätti laajaa keskustelua mm. twitterissä.

Muutama seikka Selinin ajattelussa kummastuttaa allekirjoittanutta ja sosiaalisen median perusteella monia muitakin ekonomisteja. Ajattelu ei suinkaan ole Selinin yksityistä pohdintaa vaan samankaltaiseen retoriikkaan törmää jokseenkin usein julkisessa keskustelussa. Tässä neljä poimintoa jutussa esiintyvissä ajatuksista:

1. Palkankorotukset ja työpaikkojen häviäminen

Koko jutun pääajatus löytyy jo otsikosta: ”Miksi pieneen palkkaan tyytyvät työntekijät kannattelevat kuolevia firmoja? Ay-johtaja Ann Selin nostaisi palkkoja, vaikka yritykset kaatuisivat”. Ajatuksena on ilmeisesti se, että yleiset palkankorotukset voi huoletta mitoittaa niin suuriksi, että seurauksena on yritysten kaatuminen.

Otsikossa oleva kysymys on sinänsä relevantti. Toimivilla terveillä työmarkkinoilla prosessi toimii juuri niin, että työntekijöiden ei tarvitse ”tukea” ”kuolevia” yrityksiä pienillä palkoilla.

Kansantaloudessa on aina yrityksiä, joilla on parempi palkanmaksukyky ja toisaalta niitä, joilla se on heikompi. Kun yritykset kilpailevat osaavasta työvoimasta, palkkataso nousee luonnollisesti suuremmaksi yrityksissä, joilla on enemmän palkanmaksukykyä. Tämä on palkansaajan näkökulmasta yksi vetovoimatekijä ja houkuttaa osaltaan työntekijöitä hakeutumaan töihin tällaisiin yrityksiin. Osaavan työvoiman hakeutuessa pitkällä aikavälillä näihin paremman palkanmaksukyvyn yrityksiin, joutuvat heikomman palkanmaksukyvyn omaavat yritykset todennäköisesti lopettamaan lopulta toimintansa.

Mikä tässä tarinassa on huomionarvoista? Työntekijöillä on oma vapaa tahto päättää, haluavatko he jatkaa matalamman ansiotason töissä vai nostavatko kytkintä ja lopettavat tällaisen työnantajan ”tukemisen”. He päättävät itse, minne antavat työpanoksensa ja mihin hintaan.

Jutun mukainen ajattelu taas lähtee siitä, että päätäntävalta ihmisten työpaikoista otetaan pois ihmisiltä ja siirretään Hakaniemen ja Etelärannan neuvotteluhuoneisiin. Ajatuksena on näemmä maksimoida työehtosopimusperusteiset palkankorotukset, vaikka sen hintana olisi se, että ihmisiltä menisi työpaikkoja. Tätäkö todella halutaan?

Jutun mukainen ajattelu sivuuttaa täysin myös suhdannevaihtelun. On aivan normaalia, että yrityksillä menee välillä huonommin ja välillä paremmin. Tärkeää on myös tunnistaa, että saman toimialan sisälläkin yritykset voivat olla täysin päinvastaisissa suhdannetilanteissa syystä tai toisesta. Tällöin pakottavat, kaikille saman suuruiset palkankorotukset asettavat yritykset täysin eri tilanteeseen palkankorotusten maksukyvyn näkökulmasta. En jaksa uskoa, että olisi järkevää tappaa huonossa suhdannetilanteessa olevaa muuten elinkelpoista ja kilpailukykyistä yritystä palkankorotuksilla, jotka ovat juuri sillä hetkellä yritykselle kestämättömän korkeat.

Olisiko kenties järkevämpää viedä päätösvaltaa palkoista enemmän työpaikalle, missä tunnetaan parhaiten yrityksen taloudellinen tilanne? Näin on toimittu esimerkiksi teknologiateollisuudessa. Teknologiateollisuus ry:n solmimissa työehtosopimuksissa ensisijaisena vaihtoehtona palkankorotuksia mietittäessä on täysin paikallinen palkkaratkaisu. Tällöin sekä yritykset että palkansaajat pääsevät vaikuttamaan omiin asioihinsa.

2. Luova tuho

Edellä mainittu tarina terveistä työmarkkinoista kuvastaa hyvinvointia lisäävää luovaa tuhoa. Työntekijät siis hakeutuvat tuottavampiin yrityksiin, heikommat yritykset putoavat pelistä ja kaikkien hyvinvointi lisääntyy.

Jutun mukaisessa ajattelussa taas kuvitellaan luovaa tuhoa edistettävän tehokkaasti tappamalla yrityksiä korkeilla pakottavilla tes-korotuksilla. Ajattelu on yksinkertaisesti väärin. Ei synny mitään uutta, jos ylhäältä sanelluilla tes-korotuksilla tapetaan yrityksiä ja työpaikkoja. Näin syntyy pelkkää tuhoa ja inhimillistä kärsimystä vailla luovuuden häivääkään.

Hyvinvointia lisäävässä luovassa tuhossa resurssit siirtyvät matalammasta tuottavuudesta parempaan. Tämä synnyttää ”tuhoa” heikon tuottavuuden yrityksissä. Prosessin täytyy olla aidosti markkinaehtoinen, jotta luovasta tuhosta ei jäisi käteen pelkkää tuhoa.

Työmarkkinatoimijoiden ei pidä koskaan hairahtua luulemaan, että heillä on jonkinlainen kyky valita menestyjiä tai menestymättömiä. Valinta pitää jättää markkinoiden kontolle.

3. Tuottavuuden kirittäminen

Yksi harhaluulo on sekin, että tes-korotukset ikään kuin kirittäisivät tai pakottaisivat yritykset nostamaan tuottavuuttaan. Ajattelun logiikan voi kyllä hahmottaa, mutta sen oikeellisuutta voi vahvasti epäillä.

Yritykset, erityisesti vientiyritykset, käyvät jatkuvaa kilpailua globaaleilla markkinoilla. Yrityksillä on valtavat kannustimet parantaa tuottavuuttaan ja kilpailuasemaansa riippumatta siitä, mitä tes-pöydissä palkoista sovitaan. Monet yrittäjät pitävät edellä kuvatun kaltaista ajatuskulkua suorastaan loukkaavana, sillä yritykset ja niiden työntekijät ponnistelevat koko ajan kohti parempaa tuottavuutta.

4. Tulonjako

Suora lainaus HS:n jutusta: ”Yrityksen lisäarvosta siirtyy vuosi vuodelta pienempi osa palkansaajille. Minusta ei ole palkansaajilta lainkaan väärin kysyä, miksi he saavat aina vain vähemmän.” Samantyyppisiä lausuntoja kuulee monesti ihmisten suusta.

Väite nyt vaan sattuu olemaan väärin. Asiaa mitataan usein funktionaalisen tulonjaon kautta. Tällöin siis mitataan sitä, mikä osuus kansantulosta menee palkansaajille ja mikä omaisuus- ja yrittäjätuloihin. Kyseinen mittari näkyy alla olevassa kuvassa vuodesta 1995 alkaen. Kuten havaitaan, on aika harhaanjohtavaa väittää, että ”Yrityksen lisäarvosta siirtyy vuosi vuodelta pienempi osa palkansaajille”.

 

Kommentit (0)