Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Yläluokkien matematiikkakerhot

 
Syksyllä 2002 ryhmä Oulun yliopiston matemaattisten tieteiden laitoksen opiskelijoita aloitti Alli Huovisen johdolla yhteistyössä kahdeksan oululaisen peruskoulun kanssa matematiikkakerhot. Kerhot suunnattiin peruskoulun alaluokkien oppilaille, ja ne pidettiin iltapäivisin koulujen tiloissa.
 
Sittemmin toimintaan on tullut mukaan lisää kouluja ja ohjaajia sekä yhteistyökumppaniksi Mannerheimin lastensuojeluliitto. Toiminnassa on esimerkiksi lukuvuonna 2007–2008 ollut mukana 350 koululaista ja ohjaajina lähes 40 opiskelijaa.
 
Projektin tavoitteena on laajentaa kerhotoimintaa nyt myös Oulun seudun peruskoulujen yläluokille. Keväällä 2009 olisi tarkoitus aloittaa säännöllinen ja aktiivinen Oulun peruskoulujen yläluokkalaisille suunnattu kerhotoiminta ja jatkaa kerhomateriaalien työstämistä. Toimintaa on tarkoitus jatkaa tämän projektin puitteissa vuoteen 2011 saakka. Samalla tuotetaan myös opetusmateriaalia jossa esitellään kehitettyjä tehtäväkokonaisuuksia ja toimintamuotoja niin, että niitä voidaan ottaa käyttöön myös muualla.
 
Useilla Pohjois-Suomen elinkeinoelämän aloilla, erityisesti hi-tech-puolella, onkin suuri ja kasvava tarve matematiikkaan pohjautuvalle osaamiselle. Kerhojen myötä voidaan poistaa mahdollisia matematiikkaan kohdistuvia ennakkoluuloja ja luoda mielenkiintoa matematiikkaa ja sen opiskelua kohtaan.
 
Kerhotoiminnasta hyötyvät koululaisten lisäksi sitä ohjaavat Oulun yliopiston matemaattisten tieteiden laitoksen opiskelijat. He saavat kerhojen myötä mahdollisuuden kokeilla opettamista jo opiskeluaikanaan.
 
 
Takaisin

Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: