- Ympäristölinjaus
- Uutiset
- Tapahtumia
- Ympäristöuutiskirje
- Teknologiateollisuus ja ympäristö
- Lainsäädäntöä
- Euroopan unionin rakenne ja lainsäädännön perusteet
- Lainsäätämisprosessi ja siihen vaikuttaminen
- Ympäristölainsäädäntö - seuranta ja vaikuttaminen
- Hyvä tietää: A-Ö
- WEEE-direktiivi
- Paristo- ja akkudirektiivi
- RoHS-direktiivi
- Kiinan RoHS
- Ekosuunnitteludirektiivi
- Energiamerkintädirektiivi
- REACH
- Seveso-direktiivi
- Teollisuuden päästödirektiivi
- NEC-direktiivi
- Jätelainsäädäntö
- Maaperänsuojelu
- Vesiensuojelu
- Päästökauppa
- Kansainvälistä lainsäädäntöä
- Tuotteiden ekologinen suunnittelu - Ajankohtaissivu (EuP)
- Ympäristöteknologia
- Julkaisuja
- Energiatehokkuussopimus
- Ympäristötyöryhmä
- Jäsensivut
- In English
Ympäristölainsäädäntö - seuranta ja vaikuttaminen
Julkaisun tiivistelmä
EU:n ympäristösääntelyn ja lainsäädäntöhankkeiden lisääntyminen työllistää lainsäädäntötyössä mukana olevia tahoja kuten viranomaisia, järjestöjä, yrityksiä, tutkimuslaitoksia ja näiden tahojen muodostamia yhteistyöverkostoja. Teknologiateollisuus ry:n ympäristötyöryhmä käynnisti vuoden 2005 alusta ympäristölainsäädännön seurantaan liittyvän hankkeen, jonka tarkoituksena oli edistää yhteistyötä eri osapuolten välillä. Hankkeen yhteydessä julkaistiin opas, jossa kuvattiin lainsäädäntöprosessit, niiden seuranta ja vaikuttaminen. Tämä julkaisu on päivitetty ajantasaiseksi keväällä 2010.
Euroopan unionin lainsäädäntö perustuu EU:n muun toiminnan tavoin perussopimuksiin. Euroopan unionilla on varsin kattava ympäristönsuojelujärjestelmä, joka perustuu toimintaohjelmiin ja ympäristönormeihin. EU:n yhteisillä säännöillä pyritään varmistamaan, että suojelun taso on jokseenkin sama koko EU:n alueella. Unionin ympäristöpolitiikassa pyritään kuitenkin ottamaan huomioon myös paikalliset olosuhteet ja politiikkaa tarkistetaan säännöllisesti.
Euroopan unionin toiminta ympäristöasioissa pohjautuu ympäristöohjelmiin, joilla luodaan suuntaviivat aihekohtaiselle ympäristölainsäädäntötyölle. EU:n tämänhetkinen ympäristöpolitiikka perustuu toimintaohjelmaan Ympäristö 2010: Tulevaisuutemme valinta, joka kattaa ajanjakson 2002–2012.
Euroopan unionissa on useita toimielimiä, joista muun muassa Eurooppa-neuvosto, neuvosto, komissio ja parlamentti ovat ympäristökysymysten kannalta keskeisissä rooleissa. Eurooppa-neuvosto tarkoittaa jäsenvaltioiden valtion tai hallitusten päämiesten ja komission puheenjohtajan kokousta. Sen tehtävänä on antaa yleiset poliittiset suuntaviivat Euroopan yhdentymisprosessille. Neuvostossa puolestaan ovat edustettuina jäsenvaltioiden ministerit, jotka kokoontuvat ministerineuvostoihin kulloinkin käsiteltävän asian mukaisissa kokoonpanoissa. Neuvoston kokouksia valmistelevat eri alojen työryhmät sekä pysyvistä EU-edustajista koostuva komitea (Coreper I ja II). Komissio on jäsenvaltioista riippumaton kollegio, jonka jäseninä on 26 komissaaria ja puheenjohtaja. Komissiolla on aloiteoikeus unionilainsäädännössä; ilman komission aloitetta päätöksentekomenettelyt eivät käynnisty. Parlamentti edustaa jäsenvaltioiden kansalaisia ja sen jäsenet valitaan suorilla vaaleilla viiden vuoden välein kaikista EU:n 27:stä jäsenvaltiosta. Parlamentin roolia päätöksenteossa on vahvistettu huomattavasti ja se onkin nykyisin neuvoston kanssa tasa-arvoinen lainsäätäjä.
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn perussopimuksen (aiemmin EY:n perustamissopimus) mukaiset säädöstyypit ovat asetus, direktiivi, päätös, suositus ja lausunto. Näistä asetus sitoo sellaisenaan kaikkia jäsenvaltioita ja päätös niitä, joille se on osoitettu. Direktiivit puolestaan sitovat jäsenvaltioita niissä asetettujen tavoitteiden osalta, mutta jäsenvaltiot voivat itse valita keinot, joilla tavoitteet toteutetaan kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Suositukset ja lausunnot määritellään EU:n perussopimuksissa ei-sitoviksi lainsäädäntövälineiksi. Keskeisessä roolissa ovat myös komission tiedonannot, vihreät ja valkoiset kirjat
sekä toimintaohjelmat, joita laativat komissio ja neuvosto.
Ympäristösääntelyn kannalta EU:n keskeisin päätöksentekomenettely on yhteispäätösmenettely eli tavallinen lainsäätämisjärjestys. Yhteispäätösmenettely käynnistyy kun komissio laatii ehdotuksen säädökseksi. Ennen ehdotuksen antamista komissio kuulee jäsenvaltioiden edustajia: virkamiehiä, elinkeinoelämän edustajia ja tutkijoita. Sekä neuvostolla että parlamentilla on yhteispäätösmenettelyssä lainsäätäjän rooli ja niiden on päästävä yhteisymmärrykseen säädöksen sisällöstä prosessin aikana. Yhteispäätösmenettelyyn voi kuulua yhteensä neljä vaihetta ensimmäinen käsittely, toinen käsittely ja sovittelumenettely sekä kolmas käsittely. Näistä ensimmäisen vaiheen ajallista kestoa ei ole rajoitettu ja se voi kestää vuosia. Yhteispäätösmenettelyn myöhemmissä vaiheissa käsittelylle on määritelty aikarajat. Yhteispäätösmenettelyyn sisältyvien vaiheiden määrä kussakin tapauksessa riippuu siitä, kuinka aikaisin ja nopeasti neuvosto ja parlamentti pääsevät yhteisymmärrykseen kyseisestä ehdotuksesta.
EU:n jäsenyys edellyttää, että Suomi muodostaa kansallisia kantoja unionin säädöshankkeisiin ja toteuttaa toimenpiteitä unionissa hyväksyttyjen säädösten täytäntöönpanoa varten. Suomessa valtioneuvoston sisällä se ministeriö, jonka toimialaan asia sisällöltään kuuluu, käsittelee EU:ssa päätettävät asiat ja vastaa asioiden seurannasta, valmistelusta ja Suomen kannasta. Suomen kanta valmistellaan vastuuministeriössä yhdessä muiden ministeriöiden kanssa. Eduskunnan esittämät kannat otetaan huomioon Suomen kannan muodostuksessa, ja myös yhteiskunnan etutahot voivat osallistua kantojen valmisteluun.
Suomen kannan valmistelun kattavuus varmistetaan EU-asioiden yhteensovittamisjärjestelmän avulla. Sen tarkoituksena on varmistaa, että Suomella on yhteen sovitettu ja Suomen yleisiä EU-poliittisia linjauksia vastaava kanta kaikkiin EU:ssa vireillä oleviin asioihin niiden eri käsittelyvaiheissa. Yhteensovittamisjärjestelmään kuuluvat EU-asioiden komitea ja sen alaiset valmistelujaostot sekä EU-ministerivaliokunta, joka on keskeisin valmisteluelin. Lisäksi Suomen EU-edustusto Brysselissä edustaa Suomea EU-asioiden valmistelussa.Elinkeinoelämä ja etujärjestöt voivat vaikuttaa valmisteluun erityisesti valmistelujaostojen niin sanotuissa ”laajoissa kokoonpanoissa”.
Elinkeinoelämä ja etujärjestöt voivat pyrkiä vaikuttamaan EU-päätöksentekoon komission, neuvoston tai parlamentin kautta. Neuvoston osalta kyse on käytännössä
seurannasta ja vaikuttamisesta valmistelujaostossa tai muusta yhteydenpidosta vastuuministeriön virkamiehiin. Parlamentin kantoihin voi pyrkiä vaikuttamaan kyseisestä lainsäädäntöhankkeesta vastaavan parlamentin valiokunnan jäsenten kautta, joilla on merkittävin rooli ehdotuksen käsittelyssä. Komissio puolestaan kuulee etu- ja kansalaisjärjestöjä sekä jäsenvaltioiden hallintoa unionin toiminnan kehittämistä koskevissa kysymyksissä ja käyttää tarvittaessa lainsäädännön aloiteoikeuttaan.
Onnistuneessa EU-sääntelyyn vaikuttamisessa on oleellista oikea-aikaisuus ja näkemysten asianmukainen perustelu. Paras vaikutusmahdollisuus on pääasiallisesti prosessin alkupuolella. Etujärjestöjen, elinkeinoelämän, yritysten ja asiantuntijoiden perustellut, tosiasioihin pohjautuvat näkemykset ja tieto auttavat lainsäädäntöprosessin osapuolia EU-asioiden valmistelussa.
Kun ehdotuksesta on EU:ssa päästy yhteisymmärrykseen, vuorossa on kansallinen toimeenpano. EU:n antamat asetukset ovat suoraan sovellettavissa jäsenmaissa, ja ne korvaavat kansallisen sääntelyn, kun taas direktiivit edellyttävät kansallista täytäntöönpanoa annetussa määräajassa ja antavat jäsenvaltioille liikkumavaraa velvoitteiden täyttämisessä; kansallisesti tulee toteuttaa ainoastaan direktiiveissä määritellyt tavoitteet. Komissio valvoo EU-lainsäädännön toimeenpanoa ja soveltamista jäsenmaissa.
Suomessa lainsäädännön valmisteluun osallistuvat eduskunta ja ministeriöt. Lainsäädäntöä valmistelee se ministeriö, jonka toimialaan asia sisällöltään kuuluu. Merkittäviä ja laajakantoisia asioita varten perustetaan aina lainsäädäntöhanke. Lainsäädäntöhankkeita valmistellaan valtioneuvoston tai ministeriöiden asettamissa komiteoissa, työryhmissä, toimikunnissa ja muissa valmisteluelimissä. Lainsäädäntöhankkeiden valmisteluun osallistuvat sellaisten tahojen edustajat, joita säädös koskee
Päivitetty 30.9.2010
