Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Synergiasta kasvumahdollisuuksia Takoma Oyj:ssä

 

Takoma Oyj syntyi syksyllä 2007, kun Panostaja Oyj listasi pörssiin uuden, yrittäjävetoiseen toimintamalliin perustuvan konepajaryhmän.

 

Takoman syntyyn vaikuttivat voimakkaasti kaksi tekijää: Kansainväliset konepajat hakevat kumppaneita, jotka pystyvät ottamaan suuremman vastuun kokonaistoimituksista ja investoimaan voimakkaasti kasvuun ja tuottavuuteen. Samaan aikaan pienet konepajat ja alihankkijat etsivät ratkaisuja jatkuvuutensa turvaamiseksi yrittäjien ikääntyessä.

 

Takoma Oyj:n liiketoiminta koostuu hydrauliikkaosaamisesta ja alihankinnasta, ja kolmantena toimialana tulee olemaan omien teknologiatuotteiden valmistus.

 

Yksilöllistä suunnittelua

 

Hydraulikkaosaamisesta vastaa 1960-luvulla toimintansa aloittanut Tampereen Laatukoneistus Oy. Se valmistaa yksilöllisesti suunniteltuja sylintereitä mm. laivanrakennus-, nosto-, laite-, puunjalostus-, kaivos- sekä kuljetusvälineteollisuudelle.

 

Alihankintatoimialan tukijalkana on vaativien kappaleiden koneistukseen erikoistunut Hervannan Koneistus Oy. Vuonna 1971 perustetun tamperelaisyrityksen ydinosaamista on avarrettavien ja jyrsittävien tuotteiden valmistus. Sen tuotantoa käytetään maailmanlaajuisesti mm. laiva- ja voimalaitosmoottoreissa, liikkuvissa työkoneissa ja voimansiirrossa.

 

Yritysten yhteenlaskettu liikevaihto vuonna 2007 oli noin 17 miljoonaa euroa.

 

Toiminnan synergiaedut luovat kasvumahdollisuuksia, minkä lisäksi Takoma tavoittelee voimakasta kasvua yritysostoin. Kolme toimialaa tasapainottaa suhdannevaihteluja ja paikallisia markkinariskejä.

 

(Katsaus teknologiateollisuuteen 2007/2008)

 

 

Takaisin

 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: