Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Nuorten peliohjelmointi

 

Projektin tarkoituksena on suunnitella, toteuttaa ja kehittää 12 - 16 -vuotiaille suunnattua ohjelmoinnin alkeisiin perehdyttävää peliohjelmointikurssia. Kursseja järjestetään kesäisin, tarpeen mukaan vähintään kaksi kappaletta kesässä vuosina 2010 - 2012.

 

Peliohjelmointikurssin aikana kukin oppilas suunnittelee oman tietokonepelin ja toteuttaa sen ammattitaitoisten ohjaajien ohjauksessa. Kurssin avulla pyritään tukemaan osaamista mm. seuraavissa osa-alueissa: ongelmanratkaisu, syy-seuraussuhteiden hahmottaminen, fysiikan ilmiöiden, kuten maan vetovoima ymmärtäminen, kitka, yhtälöt ja niiden ratkaiseminen, lukuparin käsite, vektorin käsite, jne.

 

Tavoitteena on kasvattaa nuorten kiinnostusta luonnontieteen alojen koulutusohjelmia kohtaan sekä tuottaa tutkimustietoa innovatiivisista ohjelmoinnin opetusmenetelmistä. Jatkotavoitteena on myös selvittää, miten kurssin elementit voisivat olla hyödynnettävissä kouluissa tapahtuvassa matemaattis-luonnontieteellisten aineiden opetuksessa.

 

 

Takaisin


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: