Meconet Oy kouluttaa osaajiansa
30.5.2008
Meconet Oy:n hallituksen puheenjohtaja Timo Parmasuo pitää tärkeänä, että kone- ja metallituoteteollisuuden vetovoimaa saadaan lisättyä, jotta ammattitaitoista työvoimaa riittäisi jatkossakin. Meconet valmistaa kierrejousia sekä meisto- ja syvävetotuotteita.
Parmasuon mukaan ammatillisten oppilaitosten opettajien rooli nousee koko ajan tärkeämmäksi. Opettajien kontaktit ja työelämän tuntemus korostuvat, ja opetuksen tason tulee kulkea tasatahtiin yritysten kehittymisen kanssa. Vuorovaikutusta ja yhteistyötä olisi lisättävä, ja yritysten tulisi voida vaikuttaa voimakkaammin opetuksen sisältöön.
Oppilaitos–yritys-yhteistyötä
Meconet on tehnyt yhteistyötä aikuiskoulutuskeskus Adultan ja Vantaan ammattiopisto Varian kanssa. Työ Varian kanssa on jatkunut 1990-luvun alusta asti, ja sen puitteissa on rakennettu muun muassa ohjelma, jossa kone- ja metallialan opiskelijat saavat harjoittelupaikat alan yrityksistä.
”Lisäksi Adultan kanssa olemme järjestäneet koulutusohjelman, jossa työkaluntekijöistä koulutetaan työkalusuunnittelijoita. Parin vuoden koulutusohjelma suoritetaan työn ohessa, ja opiskelija saa näin suunnittelijan ammattitutkinnon”, Parmasuo kertoo.
Meconetissa oppia voi saada laajassa mitassa, sillä yrityksen repertoaari on kattava niin jousi-, meisto- kuin syvävetotuotteissa. Meconetin komponentteja on esimerkiksi kännyköissä, lukoissa, pistorasioissa, kahvinkeittimissä, valaisimissa, valokatkaisijoissa, autoissa ja television kaukosäätimissä.
Konekanta kehittyy kiivaasti
Uusien teknologioiden käyttöönotto on haaste oppilaitoksille. Timo Parmasuon mukaan yritysten kone- ja laitekanta on nykyään niin kehittynyttä, että yksittäisten oppilaitosten on hankalaa ja kallista hankkia vastaavia ja opettaa erikoistuneita valmistustekniikoita.
”Uusien tekniikoiden koulutus on usein järjestettävä vasta työpaikalla. Esimerkiksi laser- ja 3D-koneiden hankinta oppilaitoksiin ei yleensä onnistu. Yrityksissä monet koneet vaativat tietyn kapean alan osaamista, johon ei pääsääntöisesti saa koulutusta oppilaitoksessa."
Esimerkiksi Meconetissa on käytössä hyvin erikoisia valmistustekniikoita. ”Meconetin palvelukseen tulijalle riittää kyllä kone- ja metallialan ohutlevykoulutus, ja koneistajakoulutuskin antaa valmiudet metallinkäsittelyyn, mutta pohjakoulutuksen jälkeen lähdemme työpaikalla kasvattamaan osaamista ja kouluttamaan työntekijää”, Timo Parmasuo linjaa.
Liisa Joensuu






