Lama saa asiakkaat liikkeelle - Makron ja Metalliset yhdessä maailmalle

Makron ja Metalliset laajentavat kansainvälistä jalansijaansa taantumasta huolimatta. Yritykset käynnistivät helmikuussa uuden konepajan Viron Narvassa ja hakevat uusia avauksia Euroopan markkinoilta.
”Aika on siinä mielessä hyvä, että asiakkaat etsivät hyvinkin aktiivisesti uusia, kilpailukykyä parantavia toimintavaihtoehtoja. Meille on jo tullut aiempaa enemmän uusia kontakteja”, Metallisten toimitusjohtaja Matti Hirvonen sanoo.
Maailmalla yritykset toimivat ovat päättäneet toimia jatkossa Makmet-nimellä ja omistussuhteet jakautuvat tasan. Näin tasataan riskejä ja pystytään etenemään tarvittaessa nopeammin.
Yhteistyötä yritykset ovat tehneet jo vuodesta 2004, jolloin Metalliset rakensi uuden tehtaan Makron Estonia Oü:n yhteyteen. Lähivuosina mennään mahdollisesti paljon pidemmälle: yritykset keskustelevat tosissaan yhdistymisestä. Makronin hallituksen puheenjohtaja Pekka Leppänen povaa nopeita muutoksia koko alalle.
”Voluumit laskevat ja kaikki yritykset joutuvat taistelemaan selvitäkseen isosta kuopasta. Rakennemuutos suomalaisessa metalliteollisuudessa tulee olemaan kova”, Leppänen arvioi.
Leppäsen mukaan uuden tehtaan avaaminen on Makmetille selvä etu, kun osavalmistusta pystytään tarjoamaan entistä kilpailukykyisemmin.
Parhaillaan on käynnissä – yhteistyössä Finpron kanssa – laaja markkinatutkimus Euroopan markkinoista, asiakkaista ja toimintamahdollisuuksista. ”Tutkimme miten pystyisimme palvelemaan lama-aikana uusia eurooppalaisia asiakkaita ja suomalaisten yritysten muualla Euroopassa toimivia yksiköitä”, Leppänen kertoo. Matti Hirvosen mukaan Finpron apua käytetään yrityksissä jatkuvasti etenkin kontaktiverkon vuoksi.
”Heillä on vakiintuneita, tehokkaita työtapoja kontaktien luomiseen sekä tuntemusta paikallisista oloista ja kulttuurista”, Hirvonen sanoo.
Kilpailukykyä parantamassa
Laajentuminen Virossa sujuu jo rutiinilla, sillä yrityksillä on paikallisesta toiminnasta ja markkinoista yli 10 vuoden kokemus. Uusin yritys Makmet Eesti As laajentaa yritysten tuotannon Narvassa entistä raskaampiin tuotteisiin. Tehdas valmistaa keskiraskaita hitsattuja ja koneistettuja koneenosia sekä niiden kokoonpanoja.
Pekka Leppäsen uskoo uuden yksikön perustamisen parantavan kilpailukykyä entisestään.
”Tuotteesta riippuen työkustannukset ovat lähialueilla puolet Suomen kustannuksista. Kiinassa kustannustaso voi olla siitäkin alle puolet, mutta suomalaisia yrityksiä palveltaessa logistinen hyöty lähialueilla merkittävä”, Leppänen toteaa.
Metalliset on hankkinut vakio-ohutlevyosia Kiinasta jo parin vuoden ajan. Toimituksia tulee viikottain Metallisten Tsekin tehtaalle, josta ne liitetään Euroopan asiakastoimituksiin.
Tsekinmaalla Metallisten tärkein asiakas on Kone, jolle toimitetaan hissikuilujen asennuksessa tarvittavia ohutlevytuotteita, osia ja komponentteja.
Valko-Venäjälle yritykset perustivat edustuston viime vuonna, samalla alkoivat koetoimitukset paikallisten alihankkijoiden kanssa. Siellä selvitetään mahdollisuuksia oman toiminnan käynnistämiseen. ”Valko-Venäjä on meille kuitenkin uusi tuttavuus, olemme varautuneet siihen että että eteen voi tulla viivytyksiä”, Hirvonen huomauttaa.
Asettuminen Kiinaankin kiinnostaa yrityksiä yhä, mutta sinne halutaan yhdessä pitkäaikaiseen yhteistyöhön sitoutuneiden asiakkaiden kanssa. Leppäsen mukaan Kiinasta kannattaa tuoda Suomeen vain hyvin pitkissä sarjoissa tehtäviä tuotteita, mutta sinne voisi syntyä myös uusia valmistuspisteitä Aasian alueelle meneviä tuotteita varten.
”Jos emme kansainvälisty asiakkaiden mukana, he toteuttavat hankkeensa paikallisten yritysten tai kilpailijoidemme kanssa. Meillä on kilpailuun hyvä valmius”, Leppänen sanoo.
Teksti: Mika Särkijärvi
Makron ja Metalliset kansainvälistyvät
1998 Helondor Oü, vuodesta 2007 Makron Estonia, Tallinna: konekokonaisuuksia ja konelinjoja sähköistettyinä
2000 Metalliset CZ, Tšekinmaa: ohutlevyjen jatkojalostus ja kokoonpano, hitsaus ja pintakäsittely
2004 Metalliset Eesti, Tallinna: ohutlevyosia, hitsausta ja pintakäsittelyä sekä kokoonpanoa
2005 Metalliset CZ:lle uusi tehdas Tšekinmaalle
2006 Metalliset Eesti, Narva: ohutlevytuotteita, koneistettuja pienosia ja hitsattuja rakenteita
2007 Ohutlevyosien hankinta
Kiinasta käynnistyy
2008 Edustusto Valko-Venäjälle, paikallista alihankintaa
2009 Makmet Eesti, Narva: keskiraskaita hitsattuja ja koneistettuja koneenosia ja niiden kokoonpanoja.






