Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Teknologiateollisuuden ympäristöuutiskirje | kesäkuu 2009

 

Lyhyesti

 

CLEEN Oy:n toimitusjohtajaksi Tommy Jacobson

 

Energia- ja ympäristöalan yritysten sekä yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhdessä perustaman strategisen huippuosaamisen keskittymän CLEEN Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty tekniikan tohtori Tommy Jacobson. Hän aloitti uudessa tehtävässään huhtikuun alussa.  CLEEN Oy:n teknologiajohtajana aloitti toukokuun alussa tekniikan tohtori Jatta Jussila.

 

Syksyllä 2008 toimintansa käynnistäneen CLEEN Oy:n (Cluster for Energy and Environment) tehtävä on koota suomalaista energia- ja ympäristöalan huippuosaamista entistä kilpailukykyisemmiksi kokonaisuuksiksi. Yrityksen toiminnan lähtökohtana on elinkeinoelämän tarpeiden mukainen tutkimus- ja kehitystoiminta, johon kuuluu sekä strateginen että sovellettu tutkimus. Monien yritysten ja tutkimuslaitosten yhteistyötä edellyttävä uuden teknologian pilotointi ja demonstrointi kuuluu niin ikään toimenkuvaan.

 

Tutkimusohjelmien valmistelu on käynnissä ja ensimmäiset niistä tullaan käynnistämään vuoden 2009 aikana. Näillä näkymin ensi vaiheessa CLEENin tutkimusohjelmat liittyvät hajautettuun energiantuotantoon, älykkäisiin sähköverkkoihin, materiaalien kierrätykseen ja jätteen jatkojalostukseen sekä CO2-neutraaliin voimantuotantoon.
 
Lisätietoja:
Tommy Jacobson, toimitusjohtaja, 040 808 6820
Kimmo Forsman, hallituksen puheenjohtaja, 050 33 41997
www.cleen.fi
 

 


 

Ekologisia suunnitteluvaatimuksia myös muille kuin energiaa käyttäville tuotteille

 

Ekosuunnitteludirektiiviin (nykyinen EuP-direktiivi) kaavaillut muutokset toteutuvat. Parlamentti ja ministerineuvosto ovat päässeet yhteisymmärrykseen direktiivin soveltamisalan laajenemisesta ja  uudistettu direktiivi astuu todennäköisesti voimaan tänä vuonna.
 
Muutoksella laajennettaisiin soveltamisalaa koskemaan tuotteita, joilla on käytön aikana vaikutusta energian ja muiden resurssien kulutukseen. Uusia tuoteryhmiä olisivat rakentamisessa käytettävät tuotteet kuten ikkunat, eristemateriaalit ja vettä käyttävät tuotteet (suihkut ja hanat). Uusi laajennettua soveltamisalaa koskeva työsuunnitelma olisi laadittava 21.10.2011 mennessä.  Direktiivin tehokkuutta arvioidaan vuoteen 2012 mennessä ja samalla käsitellään myös soveltamisalan laajenemista kaikenlaisiin tuotteisiin.

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö
Carina Wiik, 09 192 3315, 040 717 3627
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 


 

Kemikaalilainsäädännössä tapahtuu

 

CLP-asetus

Uusi luokitus-, merkintä- ja pakkausasetus on astunut voimaan 20.1.2009. Niin kutsuttu CLP-asetus (EY N:o 1272/2008) muuttaa kaikkien aineiden ja seosten (kemikaalien) luokituksia ja merkintöjä. Nykyiset oranssi-mustat varoitusmerkit muuttuvat puna-musta-valkoisiksi ja samalla itse kuvio muuttuu. Uudet merkinnät on otettava käyttöön aineille 01.12.2010 ja seoksille 01.06.2015 mennessä. Siirtymäaikana pakkaukset on merkittävä vanhoilla merkinnöille tai vaihtoehtoisesti sekä uusilla että vanhoilla merkinnöillä.

 

CLP-asetuksen voimaan tulon yhteydessä myös Reach-asetusta on mukautettu. Ohjeistamme jäseniämme asetuksesta syksyn aikana. Lisätietoa CLP-asetuksesta EY Komission sivulta. Suomen viranomaiset avaavat nettisivuston CLP-asetuksen neuvontaa varten, www.clpneuvonta.fi.

Reach-ohjeistuksesta

Kemikaalivirasto päivittää toimintaohjeitaan tämän vuoden aikana. Valmistavalle teollisuudelle tärkein päivitettävä ohjeistus on ”Substances in article” eli ”aineet esineissä”. Tässä ohjeessa tullaan määrittelemään miten Reach:n artikla 7 mukainen 0,1 p-% erityistä huolta aiheuttavia aineita on määritettävä. Tällä hetkellä kuudella jäsenvaltiolla on nykyisestä ohjeistuksesta poikkeava näkemys tulkinnasta. Lisätietoja Kemikaaliviraston sivuilta.


Erityistä huolta aiheuttavat aineet eli ns. kandidaattiluettelo

Luettelo erityistä huolta aiheuttavista aineista eli ns. kandidaattiluettelo (Substances of Very High Concern, SVHC) on julkaistu 28.10.2008. Välittömästi julkaisemisen jälkeen astui voimaan esineiden toimittajien velvollisuus tiedottaa esineiden sisältämistä aineista REACH-asetuksen 33 artiklan mukaisesti. Esineen toimittajan tulee antaa esineen vastaanottajalle turvallisen käytön ja loppukäsittelyn mahdollistamiseksi riittävät tiedot (vähintään aineen nimi) kandidaattiluettelon aineesta, jos aineen pitoisuus esineessä on yli 0,1 prosenttia koko tuotteen painosta. Aineet ovat ehdokkaita (kandidaatteja) REACH:n liitteen XIV luvanvaraisten aineiden luetteloon, joka julkaistaneen kesään 2009 mennessä.15 ainetta sisältävä luettelo löytyy Kemikaaliviraston sivulta, joista 7 ainetta on komission käsiteltävänä.

 

 

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö

Mika Kapanen, 09 1923 338

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 


 

Uusi kansallinen luonnonvarastrategia julkaistu

 

Kansallinen luonnonvarastrategia luovutettiin pääministerille 8.4.2009. Siinä laadittiin visio luonnonvarojen kestävään käyttöön perustuvalle hyvinvoinnille Suomessa, asetettiin sitä tukevat strategiset tavoitteet, sekä tunnistettiin muutosalueet ja muutosaskeleet. Strategiaa valmisteli Sitran vetämä laaja asiantuntijajoukko.

Strategisiksi tavoitteiksi asetettiin neljä kohtaa:

  1. Suomi on menestyvä korkean arvonlisän biotalous, jossa mm. biomassaa käytetään kestävällä tavalla korvaamaan fossiilisia tuontipolttoaineita ja luonnonvaroja hyödynnetään biologisia prosesseja soveltaen ja jäljitellen kestävällä tavalla. Biotalous tarvitsee myös mineraaleista valmistettuja korkealaatuisia materiaaleja ja laitteita.
  2. Suomi hyödyntää ja kierrättää materiaalivirtoja tehokkaasti, jossa mm. tuotteet, palvelut ja energia tuotetaan resurssitehokkaasti ja mahdollisimman pienin ympäristövaikutuksin. Tuotesuunnittelussa ratkaistaan pitkälti koko elinkaaren aikainen materiaalien käyttö, tuotteiden kestävyys ja kierrätysmahdollisuudet. Kestävät tuotantotavat, innovatiivinen teknologia ja korkea osaaminen parantavat resurssitehokkuutta.
  3. Alueelliset voimavarat luovat kansallista lisäarvoa ja paikallista hyvinvointia. Luonnonvaratuotannolla on usein alueellisesti ja paikallisesti merkittävä vaikutus työllisyyteen, väestön hyvinvointiin sekä asutusrakenteen pysyvyyteen.
  4. Suomi on aloitteellinen edelläkävijä luonnonvarakysymyksissä. Luonnonvarakysymykset eivät noudata valtiollisia tai organisatorisia rajoja ja ainevirtoja on siksi tarkasteltava ja ohjattava yli rajojen. Aktiivinen kansainvälinen toiminta ja vaikuttaminen lisäävät Suomen globaaleja kumppanuuksia sekä luovat liiketoimintamahdollisuuksia ja kilpailuetua. Kansainvälisellä yhteistyöllä voidaan vaikuttaa siihen, että ohjauksen pirstaleisuuden haittoja vähennetään ja kansainväliset pelisäännöt tukevat luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä Suomessa.

 

Muutosalueiksi tunnistettiin kuusi kohtaa, joista edellä mainittujen tavoitteiden lisäksi tulisi kiinnittää huomiota koordinaatioon ja hallintoon sekä osaamiseen, innovaatioihin ja viestintään.

 

Lisätietoa strategiasta Sitran sivuilta.

  

 


 

Ympäristövahinkojen korjaamisesta lakipaketti

 

Lakipaketti ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta astuu voimaan 1.7.2009.
Tasavallan presidentin vahvistama lakipaketti velvoittaa toiminnanharjoittajat korjaamaan luonnolle ja vesille aiheuttamansa merkittävät ympäristövahingot.

 

Lakipaketilla pannaan toimeen EY:n ympäristövastuudirektiivi (2004/35/EY), ja siinä vahvistetaan uusi laki ympäristölle aiheutuneiden vahinkojen korjaamisesta ja muutokset luonnonsuojelulakiin, ympäristönsuojelulakiin, vesilakiin, geenitekniikkalakiin ja lakiin vaarallisten aineiden kuljetuksista. Suomessa merkittäviä vahinkoja on arvioitu tapahtuvan harvoin.

 

Lisätietoa: ympäristöministeriön tiedotteesta

 

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö

Sirpa Silander, puh. (09) 1923 293

etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 


 

Laatunormit pohjavesien tilan arviointiin

 

Muutokset valtioneuvoston asetuksiin vesienhoidon järjestämisestä ja vesiympäristölle vaarallisista aineista hyväksyttiin toukokuun loppupuolella ja ne tulevat voimaan 1.6.2009. Asetusten muutoksilla pantiin toimeen EY:n pohjavesidirektiivi (2006/18/EY).


Keskeistä muutoksissa ovat pohjavesien luokittelu ja ympäristölaatunormit 43 aineelle tai aineryhmälle (orgaanisia aineita ja metalleja). Ympäristöministeriö antaa erillisen ohjeen laatunormien soveltamisesta.

Lisätietoa: EK:n sivuilta ja Finlexin säädöskokoelmasta.

Teknologiateollisuuden yhteyshenkilö
Sirpa Silander, puh. (09) 192 3293
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi

 

 


  

 

Conforlex – Portti uusiin tuotevaatimuksiin

 

Kansainväliset määräykset ja tekniset vaatimukset lisääntyvät kiihtyvällä vauhdilla ja samoin muuttuvat niihin liittyvät standardit. Vaatimusten seuraaminen tai ylipäänsä niiden löytäminen on yrityksille tärkeää, mutta myös aikaa vievää.

Teknologiateollisuus ry ja Terveysteknologian Liitto ry ovat teettäneet uudenlaisen dynaamisen verkkopalvelun, joka valmistuu kesällä 2009. Käyttäjät saavat sen avulla yhdestä paikasta ajankohtaista tietoa sähkö- ja elektroniikkatuotteita koskevista uusista kansallisista ja monikansallisista vaatimuksista.

Kyseessä on viitetietokanta, johon on tallennettu viitetietoja vaatimuksia sisältävistä asiakirjoista. Käyttäjä voi määritellä mistä aihealueista ja yksittäisistä aiheista julkaistua uutta tietoa hän haluaa saada automaattisesti sähköpostiinsa.  Tässä vaiheessa sisältöä on tuotettu ensijaisesti sektoreihin ’Environmental issues’, ’Healthcare’ ja ’Horizontal’.

Tietopalvelu otetaan koekäyttöön kesäkuussa 2009. Palvelulla tulee olemaan vuosimaksu, joka on Teknologiateollisuuden jäsenyrityksille normaalia edullisempi. Tietopalvelun toteuttaja ja sisällöntuottaja on Conforman Oy. Portti uusiin tuotevaatimuksiin löytyy osoitteesta www.conforlex.fi.

 

Lisätietoja käyttäjäksi liittymisestä antaa

Timo Lehtonen Conforman Oy,

timo.lehtonen(at)conforman.fi,

puh. 040 523 8292.


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: