Tulosta

Asetus (Regulation) on direktiivin ohella unionin tärkein lainsäädännön väline. Asetus sitoo sellaisenaan kaikkia jäsenvaltioita. Asetukset astuvat voimaan kaikissa jäsenvaltioissa samanaikaisesti ja niitä sovelletaan yhdenmukaisesti. Asetuksilla luodaan yhtenäistä lainsäädäntöä Euroopan unionin alueella. Jäsenvaltio ei voi päättää soveltaa vain osaa asetuksen säännöksistä eikä se voi kieltäytyä asetusten säännösten soveltamisesta kansalliseen oikeuteen tai käytäntöihin vedoten.

 

Direktiivi (Directive) sitoo jäsenvaltioita asetettujen tavoitteiden osalta, mutta jäsenvaltiot voivat itse valita keinot, joilla tavoitteet toteutetaan kansallisessa oikeusjärjestyksessä. Direktiivin säännökset eivät siten automaattisesti korvaa kansallisia säädöksiä, vaan ne velvoittavat kunkin jäsenvaltion muuttamaan kansallista lainsäädäntöään niiden mukaiseksi tietyn määräajan kuluessa. Direktiivejä käytetään silloin, kun halutaan lähentää jäsenvaltioiden lainsäädäntöä, muttei nähdä tarpeelliseksi sen täydellistä yhtenäistämistä.

 

Päätös (Decision) velvoittaa kaikilta osiltaan niitä, joille se on osoitettu. Päätöksiä voidaan osoittaa jäsenvaltioiden hallituksille, yrityksille, järjestöille tai kansalaisille. Yleensä niillä täydennetään asetuksia ja direktiivejä. Päätös on väline, jonka avulla unionin toimielimet sääntelevät yksittäistapauksia sitovasti. Siinä on yksilöitävä se kohderyhmä, jota se yksinomaan sitoo. Toisin kuin direktiivi, päätös on kaikilta osiltaan velvoittava. Päätöksiä sovelletaan sellaisenaan.

 

Suositus (Recommendation) ja lausunto (Opinion) määritellään EU:n perussopimuksissa ei-sitoviksi lainsäädäntövälineiksi. Suosituksessa toimielin voi kehottaa vastaanottajaa toimimaan tietyllä tavalla. Lausunnossa toimielimet taas arvioivat tilanteita ja tapahtumia unionissa tai jäsenvaltiossa. Suositukset ja lausunnot eivät velvoita vastaanottajia oikeudellisesti, mutta niillä on unionissa vahva poliittinen ja moraalinen merkitys.

 

Päätöslauselmalla (Resolution) ilmaistaan unionissa ja sen ulkopuolella toteutettavia konkreettisia tehtäviä ja yhteisiä käsityksiä ja aikomuksia, jotka koskevat koko yhdentymisprosessin kehittämistä. Päätöslauselmien avulla pyritään takaamaan unionin ja jäsenvaltioiden päätöksenteon yhteneväisyyden vähimmäistaso. Päätöslauselmia voivat antaa Eurooppa-neuvosto, neuvosto ja parlamentti.

 

Julistus (Declaration) voi koskea unionin kehittämistä tulevaisuudessa, jolloin sillä on lähes sama merkitys kuin päätöslauselmalla. Julistus voi myös koskea neuvoston jäsenten käsitystä tehtyjen neuvoston päätösten tulkinnasta. Tällaiset julistukset kuuluvat neuvoston vakiintuneeseen käytäntöön ja ovat välttämätön keino sovitteluratkaisujen34 saavuttamiseksi neuvostossa.

 

Toimintaohjelman (Action Programme) avulla konkretisoidaan unionin perussopimuksissa tarkoitettuja lainsäädäntöohjelmia ja yleistä tavoitteenasettelua. Neuvosto ja komissio laativat toimintaohjelmia joko omasta aloitteestaan tai Eurooppa-neuvoston ehdotuksesta.

 

Komissio voi lisäksi antaa tiedonantoja (Communication), joista merkittävimmät liittyvät lainsäädännön tai tuomioistuimen oikeuskäytännön tulkitsemiseen. Tiedonannot ilmentävät siis komission käsitystä unionin oikeuden sisällöstä.