Teknologiateollisuus
Tulosta Print

Ekotehokkuudesta kriteerit teknologialle

 
13.5.2008
 
Ympäristöarvot voivat olla menestyvän teknologiayrityksen kantava teema aina strategiatasolle asti. Koneen konkreettinen ympäristötyö osoittaa, että niin teknologia kuin muotoilukin voidaan valjastaa myös käytännössä ympäristön asialle.
 
"Strategiaamme kuuluu ottaa ekotehokkuus vahvemmin mukaan toimintaamme kaikissa vaiheissa. Lähtökohtana on, että tuotteidemme ekotehokkuutta voidaan parantaa vielä 50 prosenttia nykyisestä", tiivistää Kone Oyj:n tutkimus- ja kehitysjohtaja Jussi Oijala.
 
Hissien ja liukuportaiden elinkaari on noin 30–50 vuotta. Tavoitteena on, että koko elinkaaren aikainen toiminta – tuotteiden suunnittelu, valmistus, huolto, modernisointi ja jakelu sekä niiden varsinainen käyttö – hoituu mahdollisimman vähin ympäristövaikutuksin.
 

Öljytön ja konehuoneeton vaihtoehto

 
Kone on ainoana hissivalmistajana luopunut hydrauliikkamoottoreista ja käyttää nostokoneistoissa ympäristöystävällisempiä vaihteettomia kestomagneettimoottoreita.
 
"KONE EcoDisc® -koneisto on täysin öljytön ja sillä on suuri hyötysuhde: se tarvitsee vain puolet perinteisten vaihteellisten koneistojen vaatimasta energiasta. Koneisto on myös tavallista elinkaaritehokkaampi, koska se on pitkäikäinen ja helppo huoltaa."
 
Kestomagneettimoottorien käyttäminen mahdollistaa myös täysin konehuoneettomat KONE Mono Space®-hissit. Niiden ekotehokkuus syntyy myös tilankäytöllä. Vaihteeton ja vastapainoton hissi säästää rakennusten hyötypinta-alaa: samaan hissikuiluun voidaan mahduttaa kolmannesta suurempi hissi, joka kuljettaa kerralla enemmän ihmisiä.
 

Hissivoimala hyödyntää jarrutusenergiaa

 
Teknologia luo jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Kun hissien koneteknologiaa, suorituskykyä ja hissiryhmien älykkyyttä parannetaan, hissien määrää rakennuksessa voidaan vähentää ja rakennuksen ekotehokkuutta lisätä.
 
"Parin vuoden kuluessa tuomme markkinoille ratkaisuja, jotka mahdollistavat muun muassa alaspäin tulevan hissin jarrutusenergian siirtämisen sähköverkkoon", Oijala lupaa.
 
"Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa asiakkaat asettavat ympäristöystävällisyydelle tiukat vaatimukset. Pohjoismaiden markkinoilla faktoihin perustuva ekotehokkuus alkaa olla jo kilpailuetu."
 
Brändin rakennusaineeksi ja faktoista kertomaan Kone kehittää ekotehokkuuden mittareita ja tuottaa viestintäaineistoa. Myös tuotteiden näkyvin ominaisuus eli design linkittyy ekotehokkuuteen.
 
 
Virpi Hopeasaari
 
 
Takaisin

Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: