- Osaamisen johtaminen uutiskirjeet
- Koulutuspolitiikka
- Osaamistarpeet ja tilastot
- Korkeakouluyhteistyö
- Ammattiosaaminen ja koulutus
- Teknologiateollisuuden vetovoiman parantaminen
- Aikuis- ja täydennyskoulutus
- Esittelyvideot
- e-Skills 2012
Hankinnassa tarvitaan moniosaajia
”Hankinnassa on monia rooleja, ja hankintaan tarvitaan monenlaisia osaajia erilaisiin tehtäviin. Johtotehtävissä osaamispainotukset ovat erilaisia kuin operatiivisissa tehtävissä. Kaikissa hankinnan rooleissa tarvitaan kielitaitoa, sosiaalisia taitoja, kykyä työskennellä ryhmässä, muutosjohtamisen hallintaa, kaupallista perusosaamista sekä riittävää teknisten asioiden ymmärtämistä”, luettelee Rautaruukin Global Sourcing -toiminnoista vastaava johtaja Jouni Pekonen.
Ruukin hankintaorganisaatioon kuuluu noin 160 ihmistä. Ruukki kehittää hankintatoimen henkilöstönsä osaamista sekä sisäisin että ulkoa ostetuin koulutuksin. Sisäiset koulutukset ovat vaihdelleet useamman moduulin laajoista kokonaisuuksista muutaman tunnin tietoiskuihin, joita on toteutettu muun muassa online-koulutuksena.
Toimittajaverkostoa ei ole juurikaan otettu mukaan koulutuksiin, mutta Ruukki on pohtinut muun muassa yhteisen toimittajapäivän järjestämistä. Se antaisi mahdollisuuden sitouttaa toimittajia samoihin toimintaperiaatteisiin ja osaamisvaatimuksiin Ruukin oman henkilöstön kanssa.
Hankintatoimen henkilöstön rekrytointivaiheessa Ruukissa katsotaan sekä koulutusta että kokemusta. Pekonen asettaa etusijalle oikean asenteen. ”Hankintaan halutaan saada parhaita osaajia. Hankinta ei ole hintojen tarkistamista ja tylsää puurtamista, vaan monipuolista ja vaativaa toimintaa.”
Kattavan hankintaan painottuvan koulutuksen järjestäminen on Pekosen mielestä teollisuuden ja korkeakoulujen yhteinen haaste. Hankinta on yhä tärkeämpi menestystekijä koko Suomen kansantaloudelle. Sitä varten tarvitaan lisää osaajia ja koulutusta.
Keskitettyä hankintaa matriisiorganisaatiossa
Ruukin strategiassa hankinta ei näy erillisenä toimintona, vaan se nivoutuu yhteen logistiikan kanssa laajemmaksi toimitusketjun hallinnan kokonaisuudeksi. Kuluneen vuoden aikana Ruukki on vähentänyt toimittajiaan ja keskittänyt hankintaorganisaatiotaan.
Ruukin hankinta toimii matriisiorganisaatiolla, ja jokaisella liiketoiminta-alueella on oman hankintajohtajan vetämä hankintatiimi, joka kantaa vastuun kyseisen liiketoiminta-alueen hankinnoista. Kansainväliset hankintatiimit toimivat yli maa- ja liiketoiminta-aluerajojen. Pekoselle raportoidaan hankintatoimesta konsernitasolla.
”Kansainvälisessä liiketoiminnassa hankinnalla on merkittävä lisäarvo, joka punnitaan päivittäin”, Pekonen toteaa.
”Hankintakokonaisuus on segmentoitu hankintakategorioittain, ja jokaisella kategorialla on oma vastuuhenkilönsä. Kategorioiden sisällä kannetaan vastuu siitä, millaisia hankintasopimuksia tehdään ja painotetaanko globaaleja vai paikallisia hankintoja.”
Pekonen painottaa, että hankinnan hyvä hoitaminen vaatii yhteistyötä. Olennaista eivät ole vain edulliset hankinnat kaukaa halvan kustannustason maista. Laatu ja toimitusvarmuus ajavat pelkän hinnan ohi. Toisaalta hyvä ja laadukas tuote ei merkitse mitään, jos se ei ole käytössä silloin kun sitä tarvitaan.
”On tärkeää, että yhteistyö toimittajien kanssa on sujuvaa ja tarpeet ja odotukset kerrotaan etukäteen puolin ja toisin. Yhteistyön on oltava riittävän avointa, mutta liian pitkälle avoimuudessa ei kuitenkaan voi mennä, jotta omat liiketoimintaedut eivät kärsi.”
Vastuullisuuskriteereistä ei tingitä
Ruukki on kehittänyt myös toimittajanhallintaansa ja on luonut yhtenäiset ohjeet ja toimintatavat hankintojen tekemiseen. Toimittajille on määritelty arviointikriteerit, joiden mukaan heitä auditoidaan säännöllisesti. Auditointikriteerejä ovat muun muassa johdon vastuu, ympäristöarvojen huomioiminen, tuotantokoneiston kelvollisuus ja laatujohtaminen.
”Yksi tärkeimpiä toimittajakriteerejä on vastuullinen toiminta: toimittajan code of conduct -menettelytapaohjeiden on oltava täysin kunnossa, muutoin toimittajasuhdetta ei synny. Tässä on olemassa vain on- ja off-asento”, Pekonen painottaa.
Ympäristövastuullisuuden merkitys kasvaa Ruukin hankintatoiminnassa jatkuvasti. Sitä edellyttävät niin asiakkaat kuin sijoittajat. Kestävän kehityksen ja energiatehokkuuden arvot ovat mukana niin suorissa kuin epäsuorissakin hankinnoissa.
Vastuullisuustyö on huomattu, ja Ruukki on noussut muun muassa kestävän kehityksen Dow Jones Sustainability -indeksissä maailman parhaiden teräsyhtiöiden joukkoon. Myös maailman teräsjärjestö Worldsteel on palkinnut Ruukin tänä vuonna vuosittaisella kestävän kehityksen palkinnollaan.
”Kestävän kehityksen toteuttamisessa menemme sekä oman tuotantoprosessin että logistiikan ja hankintojen tasolle. Koko Ruukin verkosto on saatava samalle tasolle. Se merkitsee myös sen tutkimista, miten tavarantoimittajien ympäristövastuullisuutta voidaan parantaa”, Pekonen sanoo.






