Teknologiateollisuus
Palvelut / Ympäristöasiat / Ympäristöuutiskirje / Ympäristöuutiskirje maaliskuu 2009 / GE:n tiukat ohjelmat ohjaavat työtä Suomessakin
Tulosta Print

Teknologiateollisuuden ympäristöuutiskirje | maaliskuu 2009

 

GE:n tiukat ohjelmat ohjaavat työtä Suomessakin

 

Leo Sohlberg ja Marjo Hämäläinen turvallisuuskierroksella.

Marjo Hämäläinen ja Leo Sohlberg turvallisuuskierroksella. Työturvallisuusajattelua pitävät yllä jokaisella GE Healthcaren osastolla tehtävät säännölliset turvallisuustarkastukset, joihin osallistuvat alueen päällikkö, työnjohto, työsuojeluvaltuutettu sekä EHS -asiantuntija.

Amerikkalaisen OHSA-standardin tiukat vaatimukset ympäristö-, työterveys- ja työturvallisuusasioissa säätelevät myös Suomessa toimivan GE Healthcaren toimintaa. Lääketieteen laitteita toimittava GE Healtcare on osa maailmanlaajuista GE-konsernia, jonka kaikki yritykset noudattavat samoja vaatimuksia.

 

Suomessa yhtiö on keskittänyt suurimman osan toiminnoistaan Helsingin Vallilaan, jossa se valmistaa  terveydenhuollon potilasvalvontalaitteita. EHS-johtaja Anu Rinkisen mukaan OHSA:n lähestymistapa ei juuri poikkea eurooppalaisista standardeista.

 

”Ohjelmien elementit vain ilmaistaan toisin. Turvallisuuskulttuuri on aina pitkän työn tulosta”, Rinkinen toteaa.

 

Vallilassa noudatetaan tarkasti yhtiön maailmanlaajuista sähköistä raportointi- ja seurantajärjestelmää, jonka 28 osa-alueella on kullakin omat toteutusohjeensa. Keskeisiä periaatteita ovat johdon sitoutuminen, hyvä suunnittelu ja toteutus, tapahtumien arviointi sekä toiminnan jatkuva parantaminen.

 

Valvontalaitetteiden tuotannossa käytetään paljon kemikaaleja, joten kemikaalienhallinta- ja työhygieniaohjelmat ovat yksityiskohtaisia. Jokainen läheltä piti -tilanne ja onnettomuus tutkitaan ja niistä pyritään oppimaan.

 

Vuotuinen EHS-koulutus kaikille

 

Työturvallisuusajattelua pitävät yllä säännölliset turvallisuustarkastukset. Havaitut puutteet korjataan heti tai kirjataan auditointien seurantajärjestelmään. Tavoitteena on nolla tapaturmaa yritystasolla.

 

Anu Rinkinen korostaa laajaa johdon ja työntekijöiden osallistumista ohjelmien toteutukseen. Työsuojelutoimikunnan lisäksi Vallilassa toimii useita työsuojelutiimejä, joissa on jäseniä organisaation eri tasoilta. Niissä ympäristö- ja turvallisuustyöhön osallistuu viikottain tai kuukausittain reilut sata henkeä.

 

Lisäksi koko henkilöstö saa hyvän perehdytyksen ja osallistuu vuotuisiin EHS-koulutuksiin.

 

”Ympäristö- ja työturvallisuusasioita käsitellään tuotannon viikkopalavereissa joka viikko ja EHS News ilmestyy joka kuukausi. Tietoa jaetaan myös intranetin kautta, ilmoitustauluilla, ruokalassa ja tapahtumissa”, Rinkinen luettelee.

 

”On energisoivaa nähdä, kuinka ihmiset linjassa ottavat nämä asiat omikseen. Yhdessä voidaan todeta, miten monta asiaa viimekin vuonna saatiin parannettua. Pitkäjänteinen työ koituu kaikkien eduksi!”
 


Jaa linkki

 
 

Extranet




Muista kirjautumiseni tässä tietokoneessa.
 

Unohtuiko salasana?
Hae tunnuksia

Toimipisteet

 

Suhdanteet ja tilastot



Teknologiateollisuus ry, Eteläranta 10, PL 10, 00131 HELSINKI, Puh. (09) 192 31, faksi (09) 624 462 Copyright (c) Teknologiateollisuus ry 2012

Palaute SULJE
 
Tällä lomakkeella voitte lähettää palautetta, kysymyksiä tai yhteydenottopyynnön Teknologiateollisuudelle. Täyttäkää alla olevat kentät. Jättämällä myös yhteystietonne, otamme teihin yhteyttä mahdollisimman pian.

Haluan lähettää:
Palautetta
Kysymyksen
Yhteydenottopyynnön



Jos haluat että palaamme asiaan niin jätä myös yhteystietosi.
Nimi:
Sähköpostiosoite:
Puhelinnumero: